Talviruusuja

Sisäinen ruusumummoni kaipaa kesän kukkaloistoa, mutta onneksi ruusukuosi näyttää hyvältä talvellakin. 

Tummasävyisissä kuoseissa tuskin jää seinäruusuksi, fiilis on sopivan synkkä ja kohtalokas.

kuvat Emilia Wickstead ja Style.com

Marraskuun valo

Montako valitusvirttä saa aikaan aiheesta marraskuu? Monta. 
Omalla kohdallani tämä marraskuu on kuitenkin ollut, voisinko jopa sanoa, varsin suotuisa. Mutta kaipaan valoa. Kotona on pimeää ja ulkona on vielä pimeämpää.

 Tänään ajattelin, että jos oikein pinnistää, voi kuvitella ettei olekaan marraskuinen iltapäivä vaan myöhäinen kesäilta. Ainakin aurinko paistaa yhtä matalalta.

 Marraskuinen auringonpaiste on äärimmäisen ilahduttavaa, mutta sille tulee ahneeksi: päivä päivältä pimeys tuntuu tulevan aiemmin. Valo ja varjo luovat upean voimakkaita kontrasteja toisiinsa ja tuntuvat muuttuvan pienessä hetkessä.

Marraskuisia valoilmiöitä ovat myös keinovalot. Tervetulleita nekin.

Pian se on ohi, marraskuu. Huomasin eilen ajattelevani 

"Tulis jo lunta. Haluan herätä aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin".

Fazerin kukkopurkki

2000-luvun alussa näin jossain lehdessä sisustusjutun hauskasta asunnosta ja yhdessä noista kuvista näkyi Fazerin vanha peltipurkki, jonka kyljessä komeili kaksi kukkoa. Ihastuin "kukkopurkkiin" kovasti, muistan että tuossa sisustusjutussa siihen oli aseteltu kauniisti puuvärikyniä. Tasaisin väliajoin kukkopurkki näkyi erilaisissa sisustusjutuissa, milloin sen sisään oli aseteltu värikkäitä kynttilöitä, milloin mitäkin. Kirppiksillä kukkopurkkia ei kuitenkaan koskaan tullut vastaan ja huutopistenetissä siitä sai pulittaa maltaita. Muutama vuosi sitten bongasin purkin mummolan ruokakomeron ylähyllyltä, suureksi yllätyksekseni ja ajattelin, että ehkä joskus voin pyytää sitä omakseni. Sittemmin taas unohdin sen ja taas kerran kukkopurkki tuli vastaan, tällä kertaa ystävän kodin keittiössä. Joka kerran sen näkeminen ilahdutti ja sykähdytti kovasti. Kesällä kävimme äitini kanssa pitkästä aikaa mummolassa, joka on ollut viime vuosina käytännössä tyhjillään... kukkopurkki muistui mieleeni ja sain sen viimeinkin omaksi.

Kesästä asti purkki on etsinyt omaa paikkaansa kodissani. Olin niin onnellinen sen saatuani, tuntui että peltipurkkikokoelmani oli saanut kirkkaimman jalokivensä :D Purkki ei ole mitenkään priimakunnossa, siinä on hieman ruostetta sekä sisällä että ulkona ja aikoinaan joku on hieman värittänyt toista kukkoa tussikynällä. Minulla ei ole mitään lapsuuden muistikuvaa kukkopurkin olemassaolosta, joten on mahdollista että purkki on päätynyt mummolaan jonkun muun jäämistöistä tai huutokauppatavaroista tms. Tai ehkä se on ollutkin siellä aina? Epäilen kuitenkin, koska muiden vanhojen peltipurkkien ja Finelin kahvipannujen olemassaolon olen rekisteröinyt hyvinkin tarkasti.

Purkki toimii tällä  hetkellä puikkopurkkina ja koristaa ompelunurkkausta.

Esitellään samaan syssyyn Diana, säädettävä sovitusnukke, jonka isäni bongasi tamperelaiselta kirpputorilta ja hankki minulle synttärilahjaksi. Diana oli priimakunnossa ja hintaa sillä oli muistaakseni 40€, säädettäväksi sovitusnukeksi siis hyvin edullinen. Nuken säätövara on laaja, olisikohan tuo kokoluokkaa 36-42. Se on osoittautunut hyvin käytännölliseksi apulaiseksi.

Anouk

Anouk – on valokuvaaja Zhang Jingnan kuvaama editoriaali ekslusiivisesti Fashion gone Rogue -sivustolle ja sitä tähdittää malli Anouk van Kleef. Tykkäsin näiden tummanpuhuvien kuvien tunnelmasta ja tyylistä, monesti tämäntyyppinen moderni ja "riisuttu" tyyli näyttäytyy itselleni jotenkin suttuisena ja aneemisena, mutta näissä kuvissa on jotain yksinkertaisen viehättävää ja voimakasta. Kannattaa tutustua muihin Fashion gone Roguen omiin editoriaaleihin, ne ovat monesti erittäin kiinnostavia ja upeasti toteutettuja.

Valokuvaaja: Zhang Jingna
Stylisti: Michael Tucker
hiukset: Shinya Nakagawa
meikki: Fumiaki Nakagawa
malli: Anouk van Kleef @ Muse
manikyyri: Casandra Lamar
assistentit: Deborah Baik, Tiffany Liu, Morgan LaForge

(minusta on ihanaa, kun koko kuvaustiimi saa nimensä krediitteihin :) )

6v.

kuva

 18.11.2007 kello 18:27 julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni ja siten tämä blogi sai alkunsa! Kuusi vuotta sitten! Miten nopeasti aika tosiaan kuluukin :)

kuva

Kuusi vuotta sitten olin vasta valmistunut Taiteen maisteri. Ystävän kanssa aloitettu vaatemallistoprojekti oli pitänyt kiireisenä muutaman vuoden ajan ja ajatuksena oli lähteä viemään sitä eteenpäin ihan tosissaan valmistumisen jälkeen. Ystävä sai kuitenkin työtarjouksen, josta ei voinut kieltäytyä - ja niin homma laitettiinkin telakalle silloin, kun kaiken olisi pitänyt kunnolla alkaa. Olin kesästä asti työskennellyt toimistosiivoojana ja valmistaudun NRJ Fashion Awards- finaaleihin, joihin olin kilpailutyölläni päässyt. Minulla oli sydänsuruja kariutuneen romanssin vuoksi ja muistan tuon syksyn hyvin tunnekuohuisena aikana. NRJ-kisoissa ei tullut sijoitusta, irtisanouduin siivoojan duunista ja sain uuden työpaikan. Näissä tunnelmissa sai blandad alkunsa.

kuva

Aluksi ajattelin käsitteleväni blogissa lähinnä omia vaatesuunnitteluprojekteja, julkaisevani piirroksiani ja kirjoittavani jotain myös muodista. Suhtauduin blogiin siis hyvin ammatillisesta näkökulmasta. Aloin samaan aikaan seurata myös muiden blogeja ja omakin blogi kääntyi hyvin pian yleisen höpöttelyyn ja lifestyleen. Viime vuosina olen taas rajannut blogin sisältöä enemmän sen alkuperäiseen suuntaan, mutta yhtä sekametelisoppaahan tämä on ja saa ollakin. Yhtä kaikki, blogi on ollut minulle aina itsereflektion väline. Millainen tyyppi minä olen, millaisista asioista pidän, millaisia asioita haluan tehdä tulevaisuudessa? En ollut koskaan hyvä pitämään päiväkirjaa, mutta kirjoittamisesta olen aina tykännyt ja nuorena kirjoitin paljon kirjeitä - pidin siitä, että ajatuksilleni oli aina joku lukija.

kuva

Kuuden vuoden aikana on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista ja tavallaan täällä ruudun toisella puolella on yhä se sama tyyppi, tavallaan joku ihan muu. Vuosien varrella oma tyylini on vahvistunut ja identiteettini on selkeytynyt. Vaikkei kaikkia elämäntapahtumia, tunnekuohuja ja onnenhetkiä ole aina päätynytkään blogiin asti, muistan monia hetkiä, joissa blogi on ollut vahvasti läsnä.

kuva

 Blogini on ollut aina lukijamäärältään aika pieni ja sellaisena se myös varmasti säilyy. Postaan silloin kun siihen on aikaa ja mielenkiintoa ja pyrin yhä tarkemmin miettimään sisältöä ja onko se mielestäni laadukasta, olennaista tai näyttääkö se minulta? Aina ei energia eikä into riitä, eikä toisinaan ole mitään sanottavaa. Välillä tuntuu, että itseäni kiinnostavat jutut kalutaan loppuun ennen kuin ehdin edes paneutua asiaan ja tuntuu täysin turhalta lähteä kirjoittamaan jostain henkkamaukan suunnittelijayhteistyömallistosta, koska se on käsitelty sadassa muussa blogissa jo aiemmin. Olen ihmisenäkin sellainen, että olen mielummin hiljaa kuin höpötän koko ajan jotain. Haluan pohtia ja miettiä asioita, enkä tuutata vain jotain huttua eetteriin. Haluan, että bloggaaminen säilyy edelleen itselleni mieluisana, joten teen tätä omilla ehdoillani, vaikkei se suuria lukijamassoja  houkuttelisikaan.

 

kuva

 

 Kuuden vuoden aikana olen seurannut suomalaisen muoti- ja lifestyleblogimaailman kasvua ja kehitystä, sekä lukijana että bloggaajana, ja kehitys on tosiaan ollut huimaa. Vuosien varrella olen joutunut luopumaan monistakin suosikkiblogeista, kun bloggaajat ovat siirtyneet elämässään eteenpäin ja taas löytänyt uusia suosikkeja. On myös blogeja, joiden seuraamisen olen itse lopettanut, syystä tai toisesta. Aloitin seuraamaan Nelliinan vaatehuonetta ensimmäisenä ja sitä kyllä seuraan yhä edelleen.

kuva

Blogi on tuonut paljon mukavia asioita elämääni, niistä tärkeimpänä uudet tuttavuudet, joista on tullut ystäviä Internetin ulkopuolellakin.

kuva

Kuusi vuotta sitten olin vähän pihalla siitä, mitä pitäisi tehdä. Kaikenlaista on tullut kokeiltua, on ollut töitä ja työpaikkoja ja työttömyyttä. Romanssejakin oli ja meni, mutta sitten löytyi tyyppi jolle sydän sykkii vahvasti edelleen. Ammatillista minääni olen etsinyt ja pohtinut paljon, oikeastaan vasta nyt alkaa tuntua siltä, että oma polku alkaa vähitellen löytyä. Aloitin tänä syksynä ranskan opiskelun 13 vuoden jälkeen uudestaan ja olen nauttinut kieliopinnoista ihan hirveästi. Melkein vuosi sitten muutin pois Kalliosta, vaikka olin vannonut pysäväni siellä aina - ja viihtynyt todella hyvin täällä Vallilassakin. Moni asia on hyvin, paremmin kuin aiemmin ja olen siitä ihan hirveän kiitollinen. Mitä tuleva tuo tullessaan, sen näkee sitten.

kuva

Iso kiitos teille, kaikki kivat lukijat ja satunnaisvieraat, kiitos että olette käyneet ja tulkaahan toki uudestaankin.Tykkään teistä ja valitsin tähän postaukseen kuvia ihanista kakuista, sillä pitäähän nyt synttäreillä olla kakkua tarjolla. Suklaata ja marjoja, omia suosikkejani. Leivonnaisten reseptit ja kuvien alkuperäislähteet löydätte kuvien alla olevan linkin kautta. Kaikki kuvat ja lisää muita ihania kakkukuvia löytyy Pinterestistäni.

Vector fun

Olen yrittänyt kehittää taitojani Illustratorin käytön suhteen. Jotenkin sitä jumiutuu hyvin helposti oppimiinsa maneereihin näiden ohjelmien suhteen ja olen uskollisesti käyttänyt Photoshopia piirtämiseen, koska se on vain niin helppoa. 

Eihän vektoriviiva näytä niin persoonalliselta, kuin oma kädenjälki, mutta on mielenkiintoinen haaste saada oma kädenjälki näkymään siihen vektoriviivaankin.

Youtubesta löytyy ihan huimasti erilaisia tutoriaaleja sekä Photoshopin että Illustratorin käyttämiseen, mutta hauskinta on kuitenkin kokeilla itse ja leikkiä erilaisilla toiminnoilla.

Boots boots

Olen shoppaillut tänä syksynä äärimmäisen vähän. Uudet kengät on tullut kuitenkin hankittua.

Tilasin jossain vaiheessa Ellokselta vahvasti ysärihenkiset nauhalliset maiharit ja olen käyttänyt niitä ihan koko ajan. Materiaali on mattapintaiseksi käsiteltyä nahkaa. Tilasin kokoa isommat kengät ("mahtuu sitten villasukka"), mutta siitä huolimatta kengät olivat aluksi hieman ahtaat - minulla on korkea jalkapöytä. Venytysoperaation jälkeen aloin käyttää niitä vähitellen ja nykyään ne ovat jo varsin mukavat.

Hintaa oli aluksi satasen paikkeilla, mutta hyödynsin näihin jonku 50% alennuksen, eli postikulujen kanssa kengille jäi hintaa reilu 50€. Ihan jees. Kestävät muuten ihan mukavasti pientä sadetta ja kosteata ilmaa noin muutenkin. Korkojen "viiluefektissä" on jo nyt nähtävissä pientä kulumaa, joka on tietysti iso miinus, mutta eipä näitä nykyisiä kenkiä kai edes ole tarkoitettu joka päiväiseen käyttöön, kengän kun pitäisi saada levätä välillä. Hankintalistalle voisi siis laittaa toiset samantyyppiset, tyylillisesti nämä tuntuvat menevän kaiken kanssa.

Ja ysärityylille uskollisena, näitähän ei tietenkään nauhoiteta ylös asti.

Tein kuvapäiväkirjan

Osallistuin pari viikkoa sitten viikonlopun mittaisella kurssille, jossa tehtiin oma kuvapäiväkirja. Kuvapäiväkirjoilla on pitkät perinteet ja yksi tunnetuimmista kuvapäiväkirjoista taitaa olla Frida Kahlon, hän piirsi, kirjoitti ja maalasi tuntemuksiaan säännöllisesti. Kurssin olennaisena osana oli tehdä kirja alusta loppuun itse, hieman yksinkertaistetulla kirjansidontamenetelmällä. Ehdimme tehdä myös muutamia maalausharjoituksia.

Kurssi järjestettiin Kaapelitehtaalla ja ilmat olivat hyvin syksyiset, auringon paisteesta sankkaan sumuun. Kaapelitehdas itsessään on kyllä kiva paikka.

Tarkoituksenani oli tallentaa kirjantekovaiheita tarkemmin, mutta puuhailin niin innostuneena, että tallentaminen todellakin jäi unholaan. Oli pitkästä aikaa todella kivaa työskennellä perinteisessä ateljee-ympäristössä ja muistelinkin kaiholla Oriveden opistolla vietettyä lukuvuotta yli kymmenen vuoden takaa, jolloin melkeinpä asuin opiston ateljeessa.

(huomaa Artekin tuolit! :D )

Ehdin tehdä viikonlopun aikana kaksi kirjaa, A4-kokoisen ja toisen pienemmän, pystysuunnassa puolikkaan A4-kokoisen. Kirjantekovaiheeseen liittyy liimauksia, jotka vaativat kuivumista ja tästä syystä homma ei ole ihan kaikkein nopeinta, vaikkakin kyllä kivaa puuhailua.

Tyylilleni uskollisena en miettinyt kirjan päälliskangasta sen kummemmin, otin sellaisen tilkun joka nyt sattui löytymään ja keskityin opettelemaan kirjansidontekniikkaa. Ihan täysin ongelmitta prosessi ei sujunut, mutta lopulta olin todella tyytyväinen näihin luonnoskirjoihin. Jotkut kurssilaisista tekivät todella hienokantisia, siistejä ja kauniita kirjoja, mutta tärkeintä oli että kaikki olivat vilpittömästi yhtä innoissaan kirjoistaan.

A4-kokoisessa kirjassa on erilaisia paperivaihtoehtoja ja täysin uusia papereita, pitkulaisen kirjan taas rakensin pääasiassa jo vanhoista luonnoksista. Leikkelin sinne yhden ison akryylimaalauksen, johon en ollut niin tyytyväinen. Näin pääsen hyödyntämään paksun paperiarkin toisen puolen, mutta jollain tavalla myös maalauksen kivat osat pääsevät "esiin". Isompaan kirjaan piirtelin myöhemmin kotona käsivarapiirroksia kosmetiikkamainosten innoittamana.

Tykkäsin kurssista ihan todella paljon ja aion ehdottomasti kokeilla tätä myöhemmin uudelleen kotioloissa. Kurssia järjestää Työväenopisto ja se tullaan järjestämään uudelleen luultavasti taas kevätkaudella, joten kannattaa ehdottomasti osallistua, jos oman kuvapäiväkirjan tekeminen kiinnostaa!

P.s. Kuvapäiväkirjaa voi pitää monella tapaa, tässä pari hienoa esimerkkiä: Geninne's Art Blog ja Journal Girl

Candy is dandy said Willy Wonka

Sain postissa suklaata suoraan Willy Wonkan suklaatehtaalta! Jännittävää :D

Suklaalevy on itse asiassa avatun kirjan muotoinen ja sen paloihin on painettu pieni tarina Wonkan suklaatehtaalta. Harmi kun en älynnyt kuvata levyä hieman vinommasta kulmasta, muotokieli kun tosiaan on aika hauska... yllättäen, öh, levystä puuttuu tällä hetkellä jo pala...

Jali ja suklaatehdas on Road Dahlin ihastuttava tarina köyhän kodin pojasta, joka pääsee tutustumaan muutaman muun lapsen kanssa salaiseen Willy Wonkan suklaatehtaaseen, jossa kukaan ei ole käynyt aiemmin. Tehtaassa tapahtuu kummallisia asioita ja lopulta aika opettavaiseen henkeen "paha saa palkkansa". Olen nähnyt joskus lapsena tarinasta tehdyn elokuvaversion vuodelta 1971 ja se oli aivan mahtava! Vuonna 2005 tehtiin uusi versio, jota odotin innokkaasti, olihan Willy Wonkaksi valittu Johnny Depp. Valitettavasti nykyteknologialla kikkailu tekee elokuvasta jotenkin sieluttomamman. 1971 vuoden versiossa niin lapsinäyttelijät ovat aidosti lapsia, lavasteet taianomaisempia ja niin paljon kuin Johnny Deppistä pidänkin, on Gene Wilder paljon parempi omalaatuisena suklaatehtailijana. Suosittelen ehdottomasti katsomaan tuon vanhemman version, jos sitä ei ole vielä nähnyt! Ajalleen tyypillinen, sopivan omituinen ja visuaalisesti hyvin herkullinen (kirjaimellisesti) elokuva, joka varmasti ilahduttaa myös aikuisempaa katsojaa.

P.s. Suklaa tuli aina Australiasta asti, Suomesta tätä ei taida saada :/ mutta hyvää se kuitenkin on!

Kastehelmiä ja kaulaketjuja

Pyörähdin viime viikolla muissa asioissa Arabialla ja poikkesin Iittala-Arabia-Finlaysonin outletmyymäläkompleksissa piiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa.

 ihanat nuo valaisimet!

 Kastehelmeä, nam

 tämä kattaus oli erityisesti mieleeni

 värillisiä laseja ja muumimukeja ei voi koskaan olla tarpeeksi

 lisää Kastehelmeä

 tämä lastensarja on iloisen värikäs ja kuvitukset ovat vahvasti tätä päivää

 Piilopaikasta olisi kiva hankkia edes yksi muki tai lautanen, se on kuitenkin kuviomaailmaltaan niin erilainen...

Olisihan se aika ihanaa tavallaan, jos voisi vaan omistaa toinen toistaan ihanimpia astiasarjoja... kärsivällisyyteni kun ei vain riitä keräämään yhtä sarjaa kerrallaan. Tällä hetkellä haluaisin vaan ihan kaikkea Kastehelmi-sarjasta...

Ihaninta tuolla Iittala-Arabian puolella ovat monet erilaiset kattausmallit ja vaihtoehtojen loputtomuus. Vielä kun saisi vähän paksumman lompakon ja tilavat keittiönkaapit... ja sitten voisi vaan järjestää ruokakekkereitä loputtomiin! Onneksi pelkkä ihastelukin riittää, ainakin useimmiten.

 Finlaysonin puolella oli myös vaikka ja mitä ihanaa...

 Pöytäliinaksi "Kaulaketju" vai "Taimi"?

väreissä vain harmaansävyissä?

Valitettavasti jouduin poistumaan myymälästä tyhjin käsin... mutta ehkä tässä voisi jo vähitellen kirjoittaa Joulupukille...?