Lilyssä on vietetty tällä viikolla farkkuviikkoa ja haastettu käyttäjiä denim-haasteeseen - hauska idea! Asiasta inspiroituneena ajattelin kirjoitella farkkuasioista jotain minäkin.
Denim tai farkkukangas on varmaan suosikkimateriaalini ylitse muiden. Ihastun hyvälaatuisiin silkkeihin ja villoihin, mutta huomaan aina palaavani denimiin tasaisin väliajoin. Denim on mitä loistavin materiaali työstää, koska se taipuu melkeinpä mihin vain. Denimvaate voi olla suoralinjaisen skarppi ja viimeisen päälle räätälöity, äärimmäisen rento tai hyvin juhlava, reipas tai rönttöinen.
Denim paranee vanhetessaan ja parhaimmillaan kuluu todella kauniisti. Aito denim on jämäkkää 100% puuvillaa, vaikka pieni prosentti lycraa sen joukossa tuokin käyttömukavuutta lisää. Denimiä voidaan kuluttaa, pestä, värjätä, kuvioida... työstää monin eri tavoin. Se on aina muodissa, aina uskottava, aina ihana. Se voi olla luksusta tai hävettävän halvan oloista. Denimiä käyttävät lähestulkoon kaikki, vauvasta vaariin ympäri maailman. Miten denimiä ei voisi olla rakastamatta?

En voi mitenkään päin kutsua itseäni farkkutytöksi, sillä tällä hetkellä vaatekaapissani taitaa olla vain muutama pari farkkuja. Jos omaa ongelmaisen alavartalon, omaa helposti myös farkkuongelman. Tänä päivänä farkkuja saa toki melkeinpä missä koossa tahansa, mutta istuvuus onkin sitten ihan eri juttu - puhumattakaan miellyttävästä mallista, pesusta, väristä... muistelen lämmöllä vuosien takaisia onnistuneita farkkulöytöjä, jotka olen käyttänyt kaikki aivan puhki ja korjannut moneen kertaa - ja parhaimmassa tapauksessa vielä värjännyt ne.
Välillä leikittelen ajatuksella, jospa ryhtyisin farkkusuunnittelijaksi. Ei totaalisen mahdoton ajatus, mutta hieman hankala kieltämättä. Fiilistelen menneitä vuosikymmeniä, jolloin Suomessakin oli juttu nimeltä farkkuteollisuus, onneksi farkkujen suunnittelu ei ole ihan täysin kadonnut täältä meiltäkään.

Farkkuihin liittyy vahava tunneside. Ensimmäiset farkkuni sain jo päiväkodissa: tummansiniset, kankeat kasarifarkut. Muistan auringonpaisteen lapsuudenkotini keittiössä ja miten yritän saada farkkujen vetoketjua kiinni ennen päikkyyn lähtöä. Vanhempani ovat 1950-luvulla syntyneitä, joille farkut olivat oman sukupolven juttu ja osa arkipukeutumista. Isäni käyttää farkkuja vieläkin työhousuinaan ja puhuu hämäläisen sitkeästi edelleen "varkuista" tai "varmareista". Muistan lapsuudesta kun äiti tuli töistä kotiin ja kertoi huvittuneena miten hänen farkkunsa olivat ratkenneet kesken työpäivän, mutta järkevänä tyyppini hän paikannut reiän laittamalla farkkujen sisäpuolelle ilmastointeippiä ja housut olivat näin pysyneet kasassa loppupäivän.

Lapsuudessani 1990-luvun alussa elettiin suoranaisessa Levi's-monopolissa. Itselläni ei the farkkuja tietenkään ollut, mutta lohdutin itseäni ompelemalla barbilleni tummasiniset farkkuhousut, joissa oli takataskut ja tietysti tuo punainen lappu oikean taskun sisäsivulla. Sen jälkeen olenkin työstänyt denimistä housuja, hameita, mekkoja, takkeja, paitoja, laukkuja...rakkaudesta farkkuihin ja tuohon mahtavaan materiaaliin.
ReUse Republic -projektiin tekemiäni farkkuvaatteita ja laukkuja, materiaaleina Kampin kauppakeskuksen vaateliikkeiden ylijäämäfarkut.