 |
| kuva |
Nainen hieraisee kevyesti sormenpäällä alaluomeaan. Ohut, hieman jo ikääntynyt iho ei palaudukaan heti, vaan jättää jälkeensä yhden ison rypyn. Tuijotan ryppyjen hidasta oikenemista.
Poika nousee bussista ja lähtee kävelemään. Hänen pitkät, raskaat hiuksensa heilahtavat hitaasti ja kevyesti tuulessa. Tuntuu kuin hetki pysähtyisi.
On satanut lunta ja kävelen toiseen kaupunginosaan. On ilta, kaikkialla hiljaista. Äänet ovat vaipuneet lumimassan alle. Näen tutun kadun kuin ensimmäistä kertaa.
Kaupan kassajonossa edessäni seisova mies tervehtii kassalla olevaa naista. En kuule mitä hän sanoo, mutta naisen kasvoille nousee hymy. Tuntuu kuin he tietäisivät jotain, mitä kukaan muu ei tiedä.
Olen tulossa ystävän luota viimeisellä yömetrolla. Rautatieasemalta kyytiin nousee nainen, joka istahtaa vastakkaiselle penkille. Täsmälleen sama nainen, täsmälleen samaan kohtaan, kuin muutama viikko aiemmin. Mietin mistä hän on tulossa. Miksi tämä tapahtuu uudelleen.
Viime viikkoina olen ollut kiireinen ja väsynyt, mutta jollain tapaa todella inspiraatioherkässä tilassa. Olen inspiroitunut hetkistä. Lupaan myös inspiroitua ihan pian taas blogistakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti