Aurinkoruusuja, silkkikukkia

Tampereen reissun majapaikkamme oli aivan ihanassa asunnossa, jossa oli esillä mm. näitä kauniita vanhoja Arabian "Aurinkoruusu" astioita. Ruskea lasi näyttää myös todella hyvältä, silkkikukkienkin kanssa.

Niin sunnuntaifiilis

Niinhän sitä taas kävi, perinteiset, aikeet olivat hienommat kuin mihin sitten oli aikaa. Neljä kuvituskuvaa yhdelle viikolle on kuitenkin ihan hieno saavutus, loppujen lopuksi.

Tämä viikko on ollut jotenkin vähän outo... olen ollut todella väsynyt ja hieman kipeäkin, liekö syy katupölyn vai kevätallergioiden, mutta muutamana päivänä olin ihan todella tukossa. Nyt kuiva yskä alkaa hieman helpottaa. Olen ehtinyt nähdä ystäviä: tuntuu että tällä hetkellä joku on joko ulkomailla tai lähdössä ulkomaille ja ilmassa on paljon haikeutta. Toiset viipyvät pidempään, toiset vähemmän aikaa, mutta minä jään tänne, aina ja ikuisesti, siltä se ainakin tuntuu ja tuntuu myös yksinäiseltä. Muutenkaan asiat eivät ole sujuneet kuluneella viikolla ihan putkeen, ja olen ollut ärtynyt ja kiukkuinen - tuntuu että joidenkin asioiden kanssa saa aina taistella ihan loputtomiin saakka. Miksei joskus voisi olla hieman helpompaa?

Tämän päivän kuva on siis anti-kuva, täysin päinvastainen omien fiilisten kanssa. Vaaleanpunaiseen hattaraan oli vaan jotenkin helpottavaa uppoutua, edes hetkeksi. Jotenkin tuo ällösöpöys lohduttaa kaiken harmauden keskellä.

Tampere state of mind

Viime viikonloppuna otin määränpääksi Tampereen. Tarkoituksena oli juhlistaan ystävän syntymäpäiviä ja fiilistellä kaupunkia.

Café Europa on pysynyt edelleen yhtä ihanan ja tunnelmallisena paikkana, eikä Helsingistä vastaavaa paikkaa edes löydy. Europassa juhlittiin jo tuolloin jo 18-vuotissynttäreitä, ja synttäritarjousten piirissä olivat myös erikoiskahvit - latte maksoi vain 2,50€! Ihana Europa, pitää päästä uudestaan ja pian.

Kävimme TR1 Taidehallissa katsomassa meneillään olevat näyttelyt. 

Kristian Kaarnan Mielen heijastuksia käsitti suuria maisemavalokuvateoksia, jotka ovat esittäviä ja yliluonnollisen abstrakteja. Kuvissa on kysymys paljon enemmästä kuin kauniin maiseman tallentamisesta. "Kuvia muokkaamalla ja yhdistämällä Kristian Kaarna työstää niistä yhteistä alitajunnan materiaalia, jota jokainen voi tulkita haluamallaan tavalla. Aitous ja autenttisuus jää kuviin, koska Kaarna ei kajoa kuvien alkuperäiseen väriin ja valoon." kiteytetään Taidehallin sivuilla.

FestArt 14 -näyttely liittyi osana Tampereen elokuvajuhlia, tällä kertaa mukana Salla Tykkä, joka on tunnettu videotaiteestaan. 

Kolmesta teoksesta koostuva kokonaisuus käsitti:

Victorian (2008), jossa "seurataan kahden vuorokauden ajan jättiläislummetta ja sen öistä kukintoa, joka vaihtaa väriään puhtaan valkoisesta punaiseen. Amazonin alueelta 1800-luvun alkupuolella tutkimusmatkailijoiden Eurooppaan mukanaan tuoma eksoottinen kasvi symboloi eurooppalaista kolonialismia ja kertoo ihmisen tarpeesta hallita luontoa ja sen osia." Visuaalisesti kaunis teos on herkkä ja runollinen, mutta ällistyttää myös luonnon hallitsemattomuudella ja voimakkuudella. 

"Airs Above the Ground (2010) -teoksessa kuvataan lipizzan hevosia lajin syntyseudulla. Habsburgien monarkian sota- ja hovihevoseksi jalostama eläin on vanhin yhä elossa oleva jalostettu hevosrotu. Elokuvassa näytetään ratsukkojen suorittamia taidokkaita kouluratsastuksen liikkeitä harjoituskentällä ja samalla seurataan nuorten kouluttamattomien hevosten niityillä viettämää päivää." Pysäyttävin videoteos aikoihin, enkä oikein osaa selittää miksi. Upea valkoinen hevonen, joka korskuen nousee takajaloilleen seisomaan. Lihakset värisevät ja maa tömähtää joka kerta hevosen vapautuessa ja laskeutuessaan luonnolliseen asentoonsa. Ihmisen pakottamaa luonnotonta kauneutta - ja sitten vastapainona villinä kirmaavia hevoslaumoja, jotka ovat hetkellisesti vapaampia kuin monet ihmiset koskaan.

Giant (2014), "on kuvattu vuonna 2013 Romaniassa kahdessa sisäoppilaitoksessa, joissa nuoret tytöt keskittyvät telinevoimisteluun. Kommunistisen diktatuurin aikaiset harjoitusrakennukset palvelevat yhä samaa tarkoitusta. Kuvia tyhjistä voimistelusaleista sekä harjoituksista rikkovat arkistokuvat useilta vuosikymmeniltä sekä lyhyet fragmentit voimistelijoiden haastatteluista. Nuorten tyttöjen henkinen ja ruumiillinen harjoittelu kohti unelmaa näyttäytyy maan lähihistoriasta kumpuavana kuvajatkumona, jäänteenä järjestelmästä joka on lakannut olemasta." Giant on upeasti kuvattu, siitä välittyy hienosti surumielisyys ja luonnottomuus, jota voimistelu pahimmillaan on.Teoksessa haastatellut tytöt ovat harjoitelleet 4-vuotiaasta saakka ja heidän varhaisimmatkin muistikuvansa liittyvät voimistelusaliin ja voimisteluun. Giant palkittiin tammikuussa Rotterdamin elokuvajuhlilla ja on ensimmäistä kertaa esillä Tampereella.

Upea kolmen teoksen kokonaisuus, joka kannattaa ehdottomasti nähdä!

Karoliina Paapan Tiikereistä ja kyyhkysistä -näyttelyn teokset vaikuttavat ensinäkemältä kollaaseilta, mutta "valokuvateokset on kuvattu installoiduissa tiloissa, joihin taiteilija on rakentanut mielenmaisemia kiiltokuvasuurennoksista ja readymade -esineistä. Naamioihin puetut mallit ovat asettuneet osaksi kyyhkysten ja tiikereiden maailmaa. Valokuviin rakennetut kohtaukset vievät katsojan tunteiden ja muistojen maisemaan. Paapan teoksia ei ole käsitelty kuvankäsittelyohjelmilla." Pidin kovasti myös Paapan töistä, niissä oli hauskuutta, visuaalista runsautta, värejä, mutta myös jotain hieman melankolista, syvällisempää.

Taidehallin näyttelyt ovat esillä 23.3.2014 asti, joten kannattaa kiiruhtaa paikalle hetimiten!
(tekstilainaukset täältä)

Näyttelyn jälkeen pieni hetki kaupungilla.

Iltapäivän laskeva aurinko oli kaunis ja toi hienosti esiin keskustorin Jugend-linnan. 

 Hiljainen hetki sillalla.

Tampere, tehdaskaupunki.

 Illalla juhlittiin synttäreitä. Tampereen yöelämä on oma lukunsa: juomat edullisempia, ihmisiä vähemmän, meininki ehkä astetta iloisempaa kuin armaassa kotikaupungissa. Taksikuski toivotti illan päätteksi vielä hyvää naistenpäivän jatkoa. Liikkis!

Sunnuntaiaamuna heräiltiin harmaaseen päivään Kalevassa. Kaleva on Tampereen kaupunginosista tutuin, ehkä siksi että olen ajanut autokouluni suurimmaksi osaksi siellä, Kalevassa asuu/on asustellut ystäviä ja vietettiinpä siellä vastikään kummityttöni kastejuhlaakin. Jos asuisin Tampereella, haluaisin asua nimenomaan siellä.

Päiväreissu Tampereelle oli onnistunut kaikenkaikkiaan - hauskaa oli! Seuraavalla kerralla pitää suunnata Sara Hildénin taidemuseoon, Andy Warhol -näyttelyyn. Tampere, taidekaupunki!

Vähän niin kuin keskiviikko

Ajattelin, että voisi olla kiva yrittää kuvittaa tämä viikko kokonaan, kun kerran hienosti aloitin. Saa nähdä onnistunko! :) 

Keskiviikon viimeisiä minuutteja viedään jo - päivä ei ollut näin värikäs, mutta sekava kylläkin. Ylityöstin tätä kuvaa loputtomiin, sekin kertoo päivästä jotain... ehkä parasta vain mennä nukkumaan.

Tiistaifiilis

Tiistain nopea kollaasi, ajatukset virtaa!

Maanantaifiilis

Kun takana on kiva viikonloppu, rysähtää arki monesti kehiin ja kunnolla. Tuleva kevät näyttää joka tapauksessa kiireiseltä ja pitää valmistautua moneen eri projektiin... c'est la vie?

Matkalla kotiin - Ivana Helsinki 15

 Ivana Helsinki 15 - Matkalla kotiin/ Coming on home Liisa Jokisen toimittama teos Ivana Helsingin 15-vuotisesta taipaleesta. Kirja on rakennettu kivasti: jokainen mallisto on esitelty erikseen, kertoen ideoita ja tarinoita mallistojen takaa sekä sanoin että kuvin. Ivanalle merkitykselliset henkilöt - perheenjäsenistä yhteistyökumppaneihin - kertovat myös jotain olennaista siitä, miten itse linkittyvät osaksi Ivanan historiaa.

Alkuvuosien "mallistotarinoissa" kerrotaan enemmän tekemisen meiningistä, uudemmat mallistot käsitellään enemmänkin mallistoinspiraatioiden, tunnetilojen ja fiilisten kautta. Kuvallinen materiaali on kattavaa, tuotekuvista näytöskuviin ja graafisiin materiaaleihin ja kirjan layout on varsin inspiroiva.

Luin kirjan eräänä iltana kannesta kanteen. Alkuvuosien mallistot palauttivat mieleen niitä omia fiiliksiä, joita Ivana nuoressa vaatesuunnitteluopiskelijassa herätti. Paola Suhonen kävi koulussamme luennoimassa pariin otteeseen ensimmäisenä opiskeluvuotena ja hänen innostunut tapansa työskennellä painui varmasti jokaisen oppilaan mieleen. Ivanaa ihailtiin kovasti, suomalainen nuoren polven vaatesuunnittelu oli viimeinkin nosteessa! 

Vuosien varrella Ivanan mallistoja seurattiin tarkkaan. Omia lempimallistojani ovat mm. Camping (kokonaisvaltainen konsepti! Telttakuosi! Retro!) sekä sittemmin Fasaani, joka edusti ihan uudenlaista Ivanaa. Viime vuosien mallistoja olen esitellyt ja fiilistellyt jonkun verran täällä blogissakin ja jokaisessa niissä on omat, hienot yksityiskohtansa.

Matkalla kotiin antaa hyvän kokonaiskuvan 15 vuoden kehityskaaresta ja tarjoilee silmänruokaa kaikille Ivana-faneille. Jäin hieman kaipaamaan lukuisia yhteistyöprojekteja (kuka muistaa vaikkapa Valion Maitobaarin Helsingin Kampissa?), mutta ehkä ne ovat sitten jo toisen teoksen aiheita.

Lainasin kirjan kirjastosta, mutta kyllä tämä sen verran hyvä ja kiinnostava teos on, että olisi kiva hankkia se myös itselle.

Let's dance to the song they are playing on the radio

Inspiraatiota.

Kuvat eri lähteistä, Pinterestin kautta

Oscars 2014

Oscar -gaalaa vietettiin siis maanantain varhaisina tunteina (Suomen aikaa), mutta itse nukuin sikeästi ja tutustuin voittajiin ja juhlapukeutumiseen vasta päivän puuhien jälkeen iltasella. Kokonaisvaltaisesti naisten juhla-asut näyttivät hyvin pelkistetyiltä ja vaaleilta, koristeellisuus oli lähinnä pukujen materiaaleissa. Poimin muutamia itseäni miellyttäneitä juhlatyylejä... 

 Lupita Nyong'o pukeutui kauniin heleään sinisävyiseen Pradan "hattaraunelmaan". Puvussa on kauniisti volyymia, ja yksinkertainen leikkaus yhdistettynä pliseeraukseen toi kreikkalaisen jumalattaren fiilistä. Näyttelijättären hiuspannan olisin jättänyt kotiin, muutoin kokonaisuus oli kaunis. Puvun miehusta on omaan makuuni ehkä liian avara, mutta luultavasti se toimi kokonaisuuden kannalta kaikkein parhaiten.

Sandra Bullockilla oli yllään Alexander McQueenin upeasti laskostettu puku, joka edusti selkeästi perinteisempää pukuloistoa. Upea puku ja hienostuneen kaunis juhlatyyli ovat kyllä Sandran eduksi.

Kate Hudsonin Atelier Versacen puku sai pohtimaan oliko siinä jo hieman liikaakiin yksityiskohtia: on helmikirjailuja, pliseerausta, solmuefekti, merenneitohelmaa laahuksella, avara miehusta (ja selkä?), korostetut olkapäät ja sitten tuo keeppihenkinen asia. Puvun toteutus on kuitenkin erittäin kaunis ja pidän nimenomaan vahvasta olkalinjasta sekä tuosta keeppihenkisestä hartiat peittävästä jutusta, joka antaa valkoiselle puvulle sopivasti luonnetta. Hudsonin tyyli on klassisen kaunis, mutta kuitenkin modernin vähäeleinen ja hienoa, ettei kampausta ole työstetty liikaa.

Pidin kovasti Amy Adamsin veistoksellisesta Gucci couturen puvusta. Puku on niin skarppi ja täydellisesti toteutettu, että sitä on upeaa katsella. Amy Adamsissa on näyttelijänä jotain vähän ällöä ja söpöilevää, mutta hän kantaa hienosti vahvalinjaista pukua.

Emma Watson näytti aina yhtä kauniilta Vera Wangin asussa. Pidän siitä, että nuori näyttelijätär näyttää ikäiseltään, ja tulkitsee pukukoodia trendikkäällä ja nuorekkaalla tavalla, kun siihen on kerran mahdollisuus. Asun yläosa näyttää hihattomalta t-paidalta, tukka on sopivan huolettomasti laitettu, sormissa on paljon sormuksia ja iltalaukkuna moderni clutch. Kimaltava materiaalit ja puvun merenneitohelma tuovat tyylin sopivan juhlavaksi gaalatilausuutta varten.

Glenn Close taas on hieno esimerkki, ettei kuusikymppisen daamin tarvitse pukeutua mitenkään tylsästi. Zac Posen puku on kerrassaan upea, voimakas ja istuu Closelle kuin hansikas. Puvun tekstuuri pehmentää mustaa väriä ja tiukan skarppia linjaa. Mietin onko puku yhtenäinen vai onko siinä pitkähihainen bolero päällä? Joka tapauksessa istuvat hihat tekevät puvusta hyvin tyylikkään ja kiinnostavan kokonaisuuden.

Kuvat Harper's Bazaar/Getty Images

Oscar dresses infographic

Maanantaina varhaisina tunteina päästään taas jännäämään Oscar-gaalan parissa! Tunnelmaan voi jo nyt virittäytyä hauskan piirroksen avulla, johon on kuvattuna jokainen juhla-asu, jota parhaana naisnäyttelijä palkittu daami on gaalassa käyttänyt - aina vuodesta 1929 lähtien! (kuvan alareunassa mainittu myös niiden näyttelijöiden nimet, jotka eivät ole päässeet osallistumaan tilaisuuteen)

Kuva Cosmopolitan UK