Elämänkerrallinen teos keskittyy Tove Janssonin elämää kantaneisiin voimanlähteisiin: rakkauteen ja luovan työn tekemiseen. Tuula Karjalainen on kuratoinut Ateneumin Tove Janssonin juhlanäyttelyn, jonka kävin katsomassa noin kuukausi sitten, kun vietettiin valtakunnallista museopäivää ja Ateneumiin oli ilmainen sisäänpääsy. Kirja taustoitti näyttelyn todella hyvin ja toimi hyvänä pohjana teoksille ja niiden merkityksille Toven elämässä.
Ateneumin näyttelyssä esitellään laajasti Jansson maalauksia ja mm. hänen kiinnostavia omakuviaan. Toisaalta Janssonin uraan liittyvät yhtä olennaisesti Garm-lehdelle tehdyt poliittiset pilapiirrokset ja kansikuvat.
Taisi olla Helsingin sanomat, jonka nettisivuilta luin kirjoituksen Tove Janssonin tyylikkyydestä. Kirjan monipuolinen kuvallinen materiaali todistaa, että Jansson oli äärettömän tyylikäs ja muodikas nuori nainen, joka myös mielellään kuvasi maalauksissaan pukuja. Muuminäytelmän ensi-iltaan Jansson on pukeutunut asuun, joka olisi täydellinen myös tänäkin päivänä.
Tove Janssonista puhuttaessa ei voida mitenkään sivuuttaa Muumeja. Hetkittäin Muumit olivat Janssonille rasite ja söivät aikaa hänen oikealta intohimoltaan, maalaamiselta, mutta lopulta ne toivat kuitenkin leivän pöytään ja leivälle vielä rutkasti voitakin. Ateneumin näyttelyssäkin Muumit ovat vahvasti ja monipuolisesti esillä. Näyttelyssä nähdään runsaasti myös Toven ja hänen elämänkumppaninsa, Tuulikki Pietilän rakentamia pienoismalleja Muumi-tarinoista, ja kirjassa näiden rakennelmien merkityksestä taas kerrottiin enemmän.
Tove Jansson eli vaiherikkaan elämän: onnellisen lapsuuden, nuoruuden sodan varjossa, suuria tunteita rakkauksissaan niin miehiä kuin naisia kohtaan, taloudellisia vaikeuksia ja lopulta taloudellista menestystä, matkoja maailman ympäri ja kesiä suomalaisessa saaristossa, mainetta ja kunniaa, onnistumista ja pettymyksiä. Tove Jansson oli hengästyttävän ahkera, monipuolinen ja tuottelias taiteilija, joka ansaitsee kaiken kunnian elämäntyöstään. Ilman Tovea ei olisi Muumeja - seikkailunhaluisia, anarkistia toisinajattelijoita! Jansson oli myös rohkea eläessään samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa avoimesti aikana, jolloin sellainen oli vielä laitonta.
Tee työtä ja rakasta on hyvin inspiroiva lukukokemus kaikille Janssonin elämästä kiinnostuneille. Suosittelen myös lämpimästi Ateneumin juhlanäyttelyä, se on auki 7.9. asti.
1 kommentti:
Tykkään - kirja on tosiaan mahtava, samoin Ateneumin näyttely ja tietenkin Tove & Muumit.
Iloitsin, kun löysin tuon kirjan kannen kuvan julisteena kehystettynä yhdessä antikvariaatissa, se piti ehdottomasti hankkia.
Lähetä kommentti