Maksimekoissa

Tämän kesän juttu taitaa olla maksimekko. Helppo hellevaate, joita on myös helppoa ommella itse. Tässä pari vastikään itselle ommeltua mekkoa. Kuvat ovat tosi surkeaa tablettilaatua, mutta menköön nyt.

Löysin tallinnalaisen kangaskaupan palakankaista tällaista pikkukukallista, mustavalkoista kangasta. Materiaali on somewhat puuvillatrikoota, tosin luulen että puuvillan lisäksi tässä on kyllä keinokuitua seassa. Kuosi on jotenkin ihanan 1960- tai 1970-lukua henkivä ja hintakin oli noin kolmen metrin palalle varsin edullinen, jotain kympin luokkaa muistaakseni. Tykkään mekoista, joissa on tuollainen "tuplayläosa", mielestäni se ihan sopii pitkäselkäiselle ja luo illuusiota kapeammasta vyötärölinjasta. Olkaimet tein aika leveiksi ja solmittaviksi, vyötäröllä on vähän kuminauhaa.

Mekosta tuli yllättävän kiva! Tykkään! Tosi helppoa ja nopea tehdä.

Toisen mekon kankaan mies toi tullessaan ulkomaanmatkaltaan, tämä on oikeastaan yksi kolmesta ja itselleni mieluisin kuvioltaan. Kangas on täysin tekokuituinen, superjoustava, vähän ohutta uikkarikangasta muistuttava, materiaaliltaan siis vähän haastava. Kuosi on tuollainen värikäs käärme, joten halusin tästä todella yksinkertaisen mallisen.

Tästäkin tykkään kyllä, mutta kankaansa vuoksi tämä ei ole kyllä varsinainen hellemekko. Sen sijaan sopii paremmin iltamenoihin tai viileämpään kesäpäivään. Liukkaan, joustavan ja tässä pituudessa yllättävän raskaan kankaan työstäminen oli kieltämättä aika hankalaa. Pääntien ymmärräsin onneksi kääntään puuvillatrikoolla... "mä ihan vaan tästä näin käännän nää kädentiet" oli aikamoinen virhe.

Itseni yllä tykkään enemmän maksimekoista, joissa on lantiolla vähän väljyyttä, niin kuin näissä molemmissa nyt on. Molemmat kankaat ovat joustavia, joten hain kaavat mekkojen yläosiin istuvista, hihattomista trikoopaidoista - helppoa ja toimivaa!

Hei hei heinäkuu

Terveisiä maalta, palasin eilen illalla kesän toiselta mökkireissulta. Aurinkoista hellettä ja ukkosia, uimista järvessä, grillausta, hengailua... kivaa! Yksi yö kotona ja tänään suuntaan vanhempieni luokse hoitamaan lemmikkejä ja taloa heidän ollessaan lomareissulla. Tuntuu, että lähiviikoista tulee kiireisiä ja vähän stressiäkin on ilmassa. Taloyhtiössämme on käynnissä putkiremppa ja etsin kuumeisesti meille kokonaan uutta vuokrakämppää ennen lokakuuta... jos joku sattumoisin tietää vapautumassa olevasta kivasta pienestä ja halvasta kaksiosta tai kahdenasuttavasta yksiöstä täällä Helsingissä, niin minulle saa laittaa mailia, osoite löytyy tuosta sivupalkista.

Jos aika riittää, palailen ehkä loppuviikosta maalta - riippuen vähän ukkosista ja sähkön saatavuudesta. Tänään illalla tulee vielä vähän asiaa maksimekoista.

Helteisiä päiviä ja öitä, huomenna on jo elokuu!

Harmaamalvikkeja ystävän mökiltä - kukkahulluus jatkuu!

Punavuoren putiikkeja

Opiskelukaverini oli käymässä Oulusta ja teimme pienen putiikkikierroksen. En ole itsekään käynyt Punavuoren putiikeissa piiiiitkään aikaan. Aloitimme Fredrikinkadulta kävellen sitä Kampista Punavuorta kohti, tässä joitain kuvia puhelimesta...

 Peroban alakerran upea seinä ja matot.

 Pinossa oli kaikkea pientä kivaa.

 Hullaantumista taas kerran papereihin Papershopissa.

Fredalla poikkesimme näiden lisäksi vielä R/H:n myymälään. Pari uutta kahvilaakin oli matkan varrelle auennut, pitääkin tehdä uusi retki toisella kertaa! Fredalta kävelimme takaisinpäin Uudenmaankadulle.

 Ivana Helsingin liikkeessäkään ei ole tullut käytyä aikoihin. Esillä oli vaikka ja mitä yhteistyössä tuotettua tuotetta Ivanan oman malliston lisäksi, kuten nuo Sakari Sauson kanssa tehdyt somat nahkahansikkaat. Näin kesäalejen aikaan oli tarjolla myös reilusti alennettuja mekkoja ja muita, kannattaa käydä tsekkaamassa!

 Miun valikoima on aina yhtä laadukas ja huoliteltu.

Lopuksi kävelimme vielä Erottajalle, jossa poikkesimme Gudrun Sjödénin liikkeessä. Ihanat miniatyyriasetelmat ja malliluonnokset ilahduttivat itseäni kovasti!

Mallia lempparimekko

Lapsena minulla oli lempparimekkomalli: yläosa oli kuminauharypytetty, jonka ansiosta yläosa istui napakasti, antaen helman hulmuta vapaana. Joskus mekossa oli solmittavat olkaimet, joskus ei. Äiti ompeli näitä helppoja kesämekkoja monta, välillä myös itselleen. Välillä mekkomalli jäi unholaan (luultavasti teini-iässä tissien  ja niiden korostumisen takia), kunnes reilu 10 vuotta sitten aloin ommella samaa mekkomallia itse taas uudelleen.

Viimeisimmiltä Uffin euron päiviltä löytyi taas mekko lempparimallissa. Mustavalkoisessa inkakuosissa alunperin Seppälän mallistoa. Päädyin fiksaamaan sitä hieman, itse kun koen että kuminauharypytys on imartelevin ulottuessaan lähes vyötärölle saakka. Lopputulos on mieleinen ja käytössä tuota rypytyksen jatketta ei alkuperäisestä erota. Mekon olkaimissa on muuten takana napit, joten niitä saa halutessaan säädettyä tai olkaimet voi sitoa vaikka niskaan. Kätevää!

Kukkuluuruu & Toteemi

Marimekon syysmallisto näyttäisi olevan jo pikkuhiljaa kaupoissa, tässä pari uutta kuosia Sanna Annukalta, sopivat näin kesähelteidenkin tunnelmaan:

Kukkuluuruu-kuosissa seikkailevat erilaiset eläinhahmot. Värikäs kuosi on graafinen ja koristeellinen yhtä aikaa, tykkää tästä ihan todella paljon!

Toteemi-kuosissa taas iloisen värikkäitä toteemipaaluja, kaikkien elämäntapainkkareiden koteja piristämään.

Aika kivasti tuotteistettu tuo Kukkuluuruu-kuosi, näyttää todella kivoilta myös Marimekon astioissa ja peltipurkissa!

kuvat Marimekko

Kalliossa kukkii

Ystävä sanoi kerran, että Kalliossa saa pelastusta moneen eri lähtöön kun on kirkko ja paloasema ihan vierekkäin. Noiden kahden pelastuslaitoksen kanssa pyhän kolminaisuuden muodostaa Kallion kaunein rakennus, Ihantola. Vaaleanpunaisen, koristeellisen kerrostalon näkeminen sykähdyttää aina vähäsen ja tässä viime viikolla huomasin, että näiden keskiöön on istutettu huumaavalta tuoksuvia kukkia! Sisäinen (ja vähän ulkoinenkin) kukkaismummoni oli kukista yhtä innoissaan, kuin niissä surisevat kimalaiset. 

 Ah, kesä ja kukkaset! Me loves!

Creative block ja miten se selätetään

Olen viime aikoina puuhastellut kaikenlaista pientä kesäkivaa, mutta samalla potenut jonkinlaista luovuuden tuskaa näin melodramaattisesti ilmaisten. Ei maistu ompeleminen, ei käsityöt, ei kollaasit, kaikkein vähiten piirtäminen. Kuun alussa pakkasin vanhempieni luokse mennessäni ison arsenaalin kynää ja vesiväriä matkaan, vain pakatakseni ne taas takaisinpäin. Silloin ei ollut moiselle aikaa. Kotona taas tällä epävirallisella lomallani olisi kyllä aikaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Viime kesänä piirsin aika paljon, ja piirtämiseen ehti muodostua jo mukava rutiini. Tänä kesänä... on vain ahdistus.

Pinterestissänikin oli pitkään hiljaista, mutta totesin että sieltä on helpointa aloittaa kadonneen luovuuden metsästäminen. Pinterest on kaikinpuolin ihana, mutta huomaan kuluttavani liikaa aikaa siihen, että ihailen muiden töitä, kuin että tekisin jotain itse. Aika kuluu, kuvat vaihtuvat, inspistäkin pukkaa ajatustasolla - hohhoijjakkaa, nyt kyllä väsyttää. Herään huomenna aikaisin ja sitten kyllä piirrän... niinpä niin.

Alkuvuodesta jouduin käymään läpi prosessia siitä, mitä oikeasti haluaisin tehdä työkseni tulevaisuudessa. Tavallaan se oli hienoa, mutta myös aika hemmetin raskasta. Hain työssäoppimisaikaa, kurkin kivien ja kantojen alta. Lopulta, melkein jo luovuttaneena, päädyinkin sattumalta mielenkiintoiseen nettisivuprojektiin mukaan ja sain olla tekemisissä kasvimaailman parissa. Projektin aikana kävin monta päivää läpi kukkien nimiä. Hengailin puutalossa, jonka ympärillä kevät heräili vähitellen. Mietin, että olenpa aika onnekas kun saan olla juuri täällä, tässä ja nyt. Ja miten lumoavia ne kukkien nimet voivatkaan olla! Olin jatkuvasti luovassa fiiliksessä, mutta aikaa tai jaksamista toteuttamiseen ei sittenkään ollut.

Keväällä ompelin pari juhlamekkoa, joista toinen ei onnistunut ihan omien odotusteni mukaisesti. Tunsin epäonnistuneeni - heipat ompeluinnostukselle pitkäksi aikaa! Aiemmin keväällä yritin neuloa neuletakkia kummitytölle - siinä vaiheessa kun neuloin jo toista hihaa, totesin että lopputulos on aivan liian "räikeä". Ja taas jotain jäi kesken.

Googlailin mitä voisi tehdä tälle creative blockille? Yksi neuvoi polttelemaan wiidiä ja kuuntelemaan Biitlesiä, toinen orjallisen aikataulutettua piirtämissuunnitelmaa. Kolmas totesi, että käy kävelyillä, elä elämääsi, rentoudu ja odota rauhassa. Neljäs ehdotti, että kannattaa piirustella ihan mitä vain ja kasvattaa näin vähitellen innostusta piirtämiseen.

Muutama päivä sitten istuin Suomenlinnan rantakallioilla, merituuli vienosti hiuksiani puhaltaen ja avasin luonnosvihon. Kaiken sen jahkailin jälkeen vain päätin, että tästä se taas lähteen. Suttasin epäonnistuneesti merimaisemaa, mutta tein kuitenkin jotain. Seuraavana iltana läträsin vesivärien kanssa - ja tein taas jotain. Sitten innostuin fiksaamaan yhden kirppismekon vähän toimivammaksi. Mekko päällä kävelin kaupungin toiselle laidalle, Hobby pointiin ja hankin muutamia juttuja. Korjasin edellisessä postauksessa nähdyn rannekorun - hyvin pienellä vaivalla korusta tuli parempi kuin koskaan! Eilen siivoilin kotona ja järjestelin neulelankani uuteen uskoon. Viime kesänä aloittamani neule oli jäänyt vaiheeseen, kun totesin että pusero on sittenkin liian lyhyt. Löysin jostain lisää samaa lankaa ja totesin, että lankaa on nyt niin paljon että puseroa kannattaa jatkaa. Niinpä purin ja kerin, ja laitoin työn takaisin pyöröpuikoille. Innostuin neulomaan pitkästä aikaa - täähän on kivaa!

Kun siis vain aloittaa jostain, on helpompi jatkaa. Ja muistaa miksi pohjimmiltaa niitä kaikkia juttuja tekee: tekemisen ilosta.

P.s. Pinterest on aina hyvä väline silloin, kun kaipaa vahvistusta niille asioille, joista pitää eniten. Olkookin kukkia, merenneitoja, värikkään boheemisti sisustettuja koteja, koristeellisia rakennuksia tai niiden yksityiskohtia, kukkkamekkoja, nahkalaukkuja, suippokärkisiä kenkiä tai gingham-ruutua - they always make me tick.

Aarrelöytöjä

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olin käymässä vanhempieni luona maalla. Olin lupautunut avuksi varastokomeron siivousprojektiin. Lapsuudenkotini on tyypillinen rintamiestalo ja tuolloin oli tyypillistä, että katon harjan matalampaan reunaan jätettiin komero-/varastointitilaa. Sittemmin monet rakensivat komerot asuintilaksi ja sitä rataa, mutta meillä isompi komero pistettiin tiukasti kiinni ja komeron ovi kätkettiin kirjahyllyjen taakse. Komerossa on tavaraa, jota halutaan säilyttää, mutta jota ei tarvita, ainakaan lähitulevaisuudessa. Komero saattaa olla kiinni vuosikausia. Viimeksi se avattiin 2006. Yllättävän hyvin ne tavarat siellä kuitenkin säilyvät. Ja sitten taas, kun komeron ovi joskus avataan, tekee sieltä löytöjä.

Kun olin teini, ehkä jopa lukiossa jo, sain kummitädiltä tuliaisen Lapista: poronnahkaisen pienen olkalaukun.  Olin vähän kauhuissani, sillä tuohon aikaan suhtauduin hyvinkin kielteisesti nahkaan ja poronnahka nyt vasta kauheaa olikin. Laukku oli siis ihan kauhea ja aivan liian pieni. Kiitin kuitenkin kauniisti ja tungin laukun johonkin romujeni perukoille. Muutamia vuosia sitten pienet, nahkaiset olkalaukut ilmestyivät taas ajankohtaisiksi ja alettiin puhua poronnahasta eettisenä nahkatuotteena. Muistin laukun ja kyselin äidiltä, onkohan sitä mahdollisesti näkynyt missään. Nythän sen voisi ottaa käyttöön. Etsimme laukkua jonkin aikaa, kunnes oli pakko luovuttaa - ei löydy. Nyt komeroprojektin myötä muistin taas laukun. Ja sieltähän se löytyi, ihan ensimmäiseksi, erään toisen olkalaukun sisältä.

 Pieni laukku on punaruskeaa, pehmeää nahkaa. Sisällä on yksi isompi lokero ja kansiläpän alle jää pieni, vetoketjullinen tasku. Laukku on aika pikkuinen, sinne mahtuu juuri isohko lompakko, puhelin ja avaimet. Olkahihna on säädettävä. (kuvassa laukku on todellisuutta punaisempi)

 Kansiläpässä on koristeleikkaus ja pieni, polttokuviotu poronpää. Kansiläppä kiinnittyy magneettilukolla.

Pikkulaukun koon ja muodon hahmottaa ehkä paremmin tästä kuvasta. Ja värikin on enemmän kohdallaan.

Komerosta ei löytynyt pelkästään pehmeää nahkaa, vaan myös koruja...

Lapsena kummitädiltä saatu rannekoru on hopeaa. Se on aina ollut hieman naftia kokoa, ja koska näin aikuisena minulla on vielä enemmän ruista ranteissa, nyt se on liian pieni. Tykkään kuitenkin ketjusta muuten, joten ajattelin askarrella tähän pienen jatkoketjun.

Toinen löytö: serkulta rippilahjaksi saadut kultaiset korvanapit. Olin tyystin unohtanut näiden olemassaolon. Pesin, puhdistin ja otin käyttöön. Kuva on vähän huono, mutta näissä on pienet, vihreät kivet.

Korut löytyivät pienestä korurasiasta, joka oli muun teiniaikaisen säläni joukossa. Ihan hävettää, että korut ylipäätään ovat joutuneet sinne. Niin kuin minulla olisi niin paljon hopeisia ja kultaisia koruja, ettei muutamien poissaoloa edes huomaa...

Siivosimme varastokomeroa kolme päivää. Olin aivan poikki, mutta näin jälkeenpäin ajatellen aika pieni hinta näin hienoista löydöistä. Mitäs tästä taas opinkaan?

1) Jos on mahdollisuus säilyttää joitain tavaroita myöhempää käyttöä varten, se on järkevää.

2) Aikuiset ymmärtävät joskus teinejä paremmin, ainakin kunnollisten materiaalien arvon.

3) Oma maku voi myös muuttua. Puolet ikää lisää ja johon kelpaa nahkalaukut ja arvokorut.

4) Muistan hankkia omalle kummitytölle pieniä, kivoja juttuja, jotka kestävät aikaa.

Mökkireissulla

Neljä vuotta sitten tavattiin blogitapaamisessa Koffin puistossa ja nyt mentiin kahdestaan mökkeilemään. Tyttöjen mökkireissulla saatiin grillit syttymään, hiillokset hehkumaan, ruoho leikattua, kukkapenkit kitkettyä, tomaatit lannoitettua, sauna kuumaksi ja valkkari kylmäksi. Kuka niitä miehiä ees tarvii, ainakaan ihan joka päivä? Itte kun tekee, niin tulee hyvä.

 Grillattiin me kyllä makkaraakin. Raakamakkaraa ja chorizomakkaraa. Ja mökin emäntä nosteli painavia multasäkkejä tottunein ottein.

 Tulen tekeminen ja kuutamon tuijottaminen saa alkukantaiset aistit valppaiksi.

 No, puhuttiin me niistä miehistäkin. Niistähän sitä aina juttua riittää - moitteita ja kehujakin. Ja kun on toisen tavannut netissä ja blogitouhuissa, niin toinen ymmärtää, jos jään välillä kuvailemaan kukkia ja metsämansikoita.

Metsämansikoiden tuoksu on muuten huumaavaa. Ja mökkeily mukavaa!

P.s. Se puistomiitinki oli orastava ensitapaaminen, ystävyys syttyi sitten vähän myöhemmin. Mutta puistomiittiä seuraavana kesänä olin ensimmäistä kertaa tuolla samaisella mökillä. Tarinan opetus: ihmisistä kivojen blogien takana voi tulla tosielämän ystäviä. Se on aika hemmetin hienoa se.