Heinäkuun ensimmäisellä viikolla olin käymässä vanhempieni luona maalla. Olin lupautunut avuksi varastokomeron siivousprojektiin. Lapsuudenkotini on tyypillinen rintamiestalo ja tuolloin oli tyypillistä, että katon harjan matalampaan reunaan jätettiin komero-/varastointitilaa. Sittemmin monet rakensivat komerot asuintilaksi ja sitä rataa, mutta meillä isompi komero pistettiin tiukasti kiinni ja komeron ovi kätkettiin kirjahyllyjen taakse. Komerossa on tavaraa, jota halutaan säilyttää, mutta jota ei tarvita, ainakaan lähitulevaisuudessa. Komero saattaa olla kiinni vuosikausia. Viimeksi se avattiin 2006. Yllättävän hyvin ne tavarat siellä kuitenkin säilyvät. Ja sitten taas, kun komeron ovi joskus avataan, tekee sieltä löytöjä.
Kun olin teini, ehkä jopa lukiossa jo, sain kummitädiltä tuliaisen Lapista: poronnahkaisen pienen olkalaukun. Olin vähän kauhuissani, sillä tuohon aikaan suhtauduin hyvinkin kielteisesti nahkaan ja poronnahka nyt vasta kauheaa olikin. Laukku oli siis ihan kauhea ja aivan liian pieni. Kiitin kuitenkin kauniisti ja tungin laukun johonkin romujeni perukoille. Muutamia vuosia sitten pienet, nahkaiset olkalaukut ilmestyivät taas ajankohtaisiksi ja alettiin puhua poronnahasta eettisenä nahkatuotteena. Muistin laukun ja kyselin äidiltä, onkohan sitä mahdollisesti näkynyt missään. Nythän sen voisi ottaa käyttöön. Etsimme laukkua jonkin aikaa, kunnes oli pakko luovuttaa - ei löydy. Nyt komeroprojektin myötä muistin taas laukun. Ja sieltähän se löytyi, ihan ensimmäiseksi, erään toisen olkalaukun sisältä.
Pieni laukku on punaruskeaa, pehmeää nahkaa. Sisällä on yksi isompi lokero ja kansiläpän alle jää pieni, vetoketjullinen tasku. Laukku on aika pikkuinen, sinne mahtuu juuri isohko lompakko, puhelin ja avaimet. Olkahihna on säädettävä. (kuvassa laukku on todellisuutta punaisempi)
Pikkulaukun koon ja muodon hahmottaa ehkä paremmin tästä kuvasta. Ja värikin on enemmän kohdallaan.
Komerosta ei löytynyt pelkästään pehmeää nahkaa, vaan myös koruja...
Lapsena kummitädiltä saatu rannekoru on hopeaa. Se on aina ollut hieman naftia kokoa, ja koska näin aikuisena minulla on vielä enemmän ruista ranteissa, nyt se on liian pieni. Tykkään kuitenkin ketjusta muuten, joten ajattelin askarrella tähän pienen jatkoketjun.
Toinen löytö: serkulta rippilahjaksi saadut kultaiset korvanapit. Olin tyystin unohtanut näiden olemassaolon. Pesin, puhdistin ja otin käyttöön. Kuva on vähän huono, mutta näissä on pienet, vihreät kivet.
Korut löytyivät pienestä korurasiasta, joka oli muun teiniaikaisen säläni joukossa. Ihan hävettää, että korut ylipäätään ovat joutuneet sinne. Niin kuin minulla olisi niin paljon hopeisia ja kultaisia koruja, ettei muutamien poissaoloa edes huomaa...
Siivosimme varastokomeroa kolme päivää. Olin aivan poikki, mutta näin jälkeenpäin ajatellen aika pieni hinta näin hienoista löydöistä. Mitäs tästä taas opinkaan?
1) Jos on mahdollisuus säilyttää joitain tavaroita myöhempää käyttöä varten, se on järkevää.
2) Aikuiset ymmärtävät joskus teinejä paremmin, ainakin kunnollisten materiaalien arvon.
3) Oma maku voi myös muuttua. Puolet ikää lisää ja johon kelpaa nahkalaukut ja arvokorut.
4) Muistan hankkia omalle kummitytölle pieniä, kivoja juttuja, jotka kestävät aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti