30.9.2014

Sisustusfiilistelyä ja puulaatikoita

Poikkesin taannoin Kodin1:ssä Kaisaniemessä tutkailemassa vähän uusia juttuja.

 Sami Vullin Finlaysonille suunnittelema "Pesue"-kuosi on hauskan graafinen.


Anno-sarjassa on tänä syksynä fiilistelty vanhoista koulutauluista tuttuja kasvioppikuvia. Värilliset koristepullot houkuttelevat kovasti.

Harmaata ja musta-valkoista. Mikäs siinä on, että nyt tämäntyyppinen juttu jotenkin viehättäisi kaltaistani kirjavan sisustuksen ystävää?

 
Mietin, mitä isäni voisi sanoa nähdessään vanhoja, likaisia omenalaatikoita myytävän sisustustuotteina? Ehkä tyyliin jotain "Vanhoja paskasia puulaatikoita, niitä meilläkin olis tuolla liiterissä!" Hahahah! Mutta tällainen omppulaatikko voisi olla aika hauska maalattuna ja pyörät alla. Käsittelemättömänä se on omaan makuuni vähän liian juureva.

Mutta värillinen lasipullo, sellainen kyllä nyt pitäisi jostain saada.
 

29.9.2014

Hiusöljyistä ja vähän shampoistakin

Näin syksyisin päänahkani on usein vähän ärtynyt ja kuiva kesän jäljiltä, mutta olen löytänyt vaivaan apua hiusöljyistä. Olen vuosien varrella kokeillut vähän kaikenlaisia hiusöljyjä (sekä ihan perus oliiviöljyä), mutta ehdottomasti itselleni paras tuote on ollut Yves Rocherin Babassua, Jojobaa ja Macademia-pähkinää sisältävä korjaava hiusöljy. Siinä on ihanan pähkinäinen tuoksu ja sellainen koostumus, että sen saa helposti myös pestyä hiuksista. Esimerkiksi Maroccanoil-sarjan hiusöljyä en kokenut ollenkaan niin toimivaksi, kuin tämä Yvesin öljy. Itse käytän hiusöljyä nimenomaan päänahkaan hieroen, josta harjaan sen sitten pituuksiin ja latvoihin ja annan vaikuttaa jonkun aikaa. Sen jälkeen pesu ja tadaa, heti parempi fiilis.

Sain öljyn kuuluessani Yves Rocher blogitestiryhmään viime vuonna ja se tuli kyllä tarpeeseen! Kuvan öljyputeli on ihan tyhjä eli tämä on valitettavasti loppu! Olisin hankkinut nyt tätä lisää, mutta tuote on nyt nettikaupastakin väliaikaisesti loppu. Höh! Mutta hyväähän kannattaa tunnetusti odottaa. 
Kuvassa on myös toinen suosikkituotteeni ja päänahkani ystävä, Frantsilan yrttitilan Nokkosyrttishampoo. Todella hyvä tuote myös, hellävarainen päänahalle ja tässä on myös ihana tuoksu. Pesee hiukset eikä jätä niitä raskaan oloisiksi. Sopii omalle päänahalleni ja hiuslaadulleni hyvin. (Hankin tätä muuten nimenomaan Ideaparkin Prismasta, koska siellä se on aika edullista. Ihan joka paikasta tätä ei tunnu saavan ja tai sitten se on vähän tyyriimpää.)

Monoï de Tahiti -sarjan öljyn olen saanut testattavaksi blogin kautta, shampoon olen tainnut hankkia itse. Shampoota aloin käyttämään kesällä sen ihanan kesäisen tuoksun vuoksi ja öljyä olen testaillut nyt päänahkaan ja hiuksiini juurikin siksi, että tuota lemppariani ei juuri nyt saa. 
Joka tapauksessa tuo öljy on enemmänkin vartaloöljy, sillä hiusöljyksi se on vähän raskas ja jouduin pesemään hiukseni pariin kertaan saadakseni öljyn pois. Ohje "voit hieroa muutaman tipan hiuksiisi ennen pesua" on varmasti toimivampi konsepti, vaikka täytyy sanoa että öljykäsittelyn jälkeen hiukseni tuoksuivat kyllä todella ihanilta.
Tässä sarjassa on jotenkin nostalgisen ihana, vähän ällömakeakin tuoksu, josta tulee vahvasti mieleen Barbiet ja 1980-luku. Mietin mistä tämä mielleyhtämä juontaa juurensa ja tulin siihen tulokseen, että taisin saada lapsena kummitädiltäni meikki- ja kosmetiikkatuotteiden "jämiä" omiin leikkeihini, jospa niissä olisi ollut tämä sama tuoksu. Tuoksumuistoni Monoï de Tahitista on siis todella vahva ja siitä tulee aina niin hyvä mieli, joten tuon shampoon käyttäminen on ollut hyvä idea niinpä päivinä, kun on vähän kurja fiilis.

Heh, näitä kuvia katsoessa tekeekin mieli mennä pesemään hiukset heti!

27.9.2014

Ivana ja Muumit

Ivana Helsinki lanseerasi tällä viikolla Muumi-aiheisen mallistonsa, joka saapuu kauppoihin keväällä 2015. Mallisto on syntynyt kunnianosoituksena Tove Janssonin Muumeille ja sen kuviot henkivät sitä perinteistä, vanhempaa muumimaailmaa. Ensimmäinen ajatukseni kyseisestä mallistosta oli, että onpas hassua, kuka aikuinen haluaisi pukeutua muumivaatteisiin? Malliston kuvia tutkaillessani ja lukiessani Ivana Helsingin Facebook-sivujen ahkeraa kommentointia huomasin pian, että mallisto todellakin ihastuttaa aikuiset Muumien ja Ivana Helsingin ystävät.







Mallisto on kokonaisuudessaan taattua Ivanaa ja moni mekkomalli on jo entuudestaan tuttu. Muumiprinttejä ja kuoseja on montaa erilaista, mallistossa kaunista brodeerattua muumikangasta ja muumipitsiäkin ja näiden lisäksi siihen kuuluu esimerkiksi kuvioneuleita. Muumi-mallisto esiteltiin nyt Helsingissä ja myöhemmin Japanin muotiviikoilla - jossa se tulee varmasti olemaan hitti. Ivanan muumimekot ovat kuin luotuja pienten, sirojen ja pukeutumisessaan hassuttelua rakastavien japanittarien päälle. 



Mallisto on kokonaisuudessaan aika suloinen, mutta jäin kaipaamaan varsinaista muumimekkoa - tiedättehän, sellaista yksiväristä, a-linjaista, helmastaan kellotettua, ainakin polvipituista mekkoa, jossa on takana napitus. Sellaisen mekon voi bongata ainakin Pikku Myyn, Mymmelin, Nuuskamuikkusen ja Hemulin päältä ja minusta se on aina ollut jotenkin todella ihana. Vilijonkan mekko on myös tyylikäs, vaikka se onkin vähän kapealinjaisempi ja siinä on puseronapitus. 
Mitäköhän Tove Jansson itse tyylikkäänä naisena olisi tuumannut tästä mallistosta? Varmaan ainakin pitsimekot ja neulepuserot olisivat miellyttäneet Tovea itseään ja hänen elämänkumppaninsa Tuulikki olisi varmasti pukeutunut malliston raitaneuleisiin.

Ivana Helsingin Moomin-mallisto saatavilla keväällä 2015. Kuvat Ivana Helsinki/ Ivanan Facebook




13.9.2014

Kodinetsintää

Hei mitä kuuluu? Käyköhän täällä enää kukaan?
Olen tässä viime ajat käyttänyt lähinnä kaiken energiani uuden asunnon etsimiseen ja se vie kyllä aikamoisesti aikaa ja voimia.


Meillä alkaa tässä asunnossa putkiremontti tasan kuukauden kuluttua ja välillä paniikinsekaisella kauhulla yritän etsiä uutta koloa, johon voisin rakentaa ihan uuden kodin. Olen mennyt sekaisin laskuissa kuinkahan montaa asuntoa olen jo ehtinyt hakea ja missä kaikkialla minulla on hakemus vetämässä. Näytöissäkin olen käynyt ja yhteen asuntoon ehdin jo kovasti ihastuakin. Se oli soma ja näppärä asunto hyvällä sijainnilla, kauniit tummat puuovet, parkettilattiat, suuret vaatekaapit, ikkunoita kahteen suuntaan ja kaunis valo, moderni kylppäri ja pienessä keittiössä kaikki olennainen... siellä olisi ollut saunavuoro ja varastot ja pihallakin kukki syyshortensia ja ruusupensaissa oli vielä muutamia kukkia marjojen seassa. 
Mutta sinne muuttaa nyt sitten joku muu.


 Toistaiseksi ei ole siis onni ollut myötä. Ei tämä "uhkaava asunnottomuus" niin tavatonta ole armon pääkaupungissamme, mutta hyvin raastavaa. Koti on minulle todella tärkeä paikka. Sen ei tarvitse olla priimakuntoinen eikä superhieno, kunhan perusasiat ovat kunnossa (liesiuuni, jääkaappi-pakastin ja pesukoneliitäntä riittävät jo hyvin pitkälle). Tärkeämpää on kodin oma fiilis ja sijainti. Toivoisin ympärilleni kaupunkimaista ympäristöä ja elämisen vilkkautta, hyviä kulkuyhteyksiä ja edes joitain peruspalveluja. Sekä Kalliossa että Vallilassa asuessani olen tuntenut olevani vahvasti kotona, joten ajatus näiden kulmien jättämisestä tuntuu surulliselta. Toisaalta kivoja kaupungiosia on muitakin, mutta se onkin sitten eri juttu onko niissä sopivia, vapaita asuntoja ja saako niitä... hakijoita kun tuntuu aina olevan ihan hirveästi. Ja tietysti oma budjetti rajoittaa aika paljon, varsinkin jos yrittää etsiä vielä edullista tai edes kohtuuhintaista asuntoa.

 (siis tämä on oikeasti kai keittiön allas, ei kai kukaan säilytä kylppärissä pippurimyllyä, mutta miksi keittiössä pitäisi olla peili altaan yläpuolella..?)
Mutta.
Joskus sitä on kai ihminen elämässään siinä tilanteessa, että on toivottava että saa edes jotain. Uskallan kuitenkin vielä toivoa, että löytäisimme uuden, kivan kodin pian.


Kuvituksena kotikuvia Pinterest-kansiostani "For the home", josta kuvien alkuperäiset linkit myös löytyvät. (sopii muuten yrittää löytää Pinterestistä kivoja kuvia pienistä kylppäreistä ja keittiöistä.. not an easy task to do)

5.9.2014

Imagine and do

Törmäsin Taidehallin kioskissa ensimmäistä kertaa Imagine and do -tuotemerkkiin, jonka idea on varsin ihastuttava! Laadukkaalle akvarellipaperille on painettu upeita lyijykynäpiirroksia, jotka halutessaan voi itse värittää vaikkapa akvarelleilla tai puuväreillä. Tuoteperheeseen kuuluu myös itserakennettavia kollaaseja ja postikorttimateriaaleja. Aiheet ovat muotikuvituksesta tuttuja ja valikoimissa on mm. paperinukke, jonka vaatteet ovat suomalaisilta suunnittelijoilta peräisin.



Imagine and do:n takana on Minna Ainoa, kuvittaja Helmi Sirolanakin tunnettu. Ainoalla on Taiteen maisterin ja vaatesuunnittelijan koulutus sekä pitkän linjan AD-tausta. Liikeidea syntyi, kun Ainoan korttiaskartelusta ja skräppäyksestä innostunut äiti koki, että markkinoille kaivattaisiin enemmän laadukkaampaa askartelumateriaalia. Niinpä syntyivät Ainoan Sketchit, jotka ovat toki upeita ihan sellaisenaankin, mutta ajatus näiden värittämisestä tuntuu kyllä kovin houkuttelevalta!

Minusta koko konsepti on kerrassaan ihana ja innostava ja erilaiset sketchit ovat mitä mainion lahjaidea vaikkapa jo valmiiksi kehystettyinä. Hinnaltaa erilaiset setit ovat 9,90€, 11,90€ tai 22,90€ joten nämä ovat varmasti monen innostuneen askartelijan saatavilla. Valikoimaan kuuluu esimerkiksi kaunis sukupuu, joka puhuttelee varmasti monen ikäisiä ihmisiä. Sketchejä voi tilata suoraan verkkokaupan kautta tai ostaa ainakin sieltä Taidehallin kioskista.
 
"Imagine and do:n perusidea on rohkaista ja vapauttaa ihmisiä luovaan askarteluun, taitotasosta riippumatta." kirjoittaa Ainoa blogissaan. Imagine and do onkin raikas ja piristävä tapa ajatella ja tehdä.

www.imagineanddo.fi