Elämä on

Lokakuu ja kulunut syksy muutenkin on ollut varsin monivivahteinen iloineen ja suruineen. Isompina juttuina muuttohässäkkä ja mummoni siirtyminen ajasta ikuisuuteen. Olen kulkenut ympäri kaupunkia etsien uutta asuntoa, pidätellen itkua siitä, kun minulla ei ole enää mummoa eikä edes kotia. Miten helposti sitä voikaan menettää niin paljon kerralla?

Mummo oli minulle tärkeä ihminen, jota arvostin, kunnioitin ja rakastin syvästi. Mummo taas jaksoi uskoa aina siihen, että minä pärjään. Mummo oli sodat kokenut karjalaisevakko, joka oli menettänyt paljon, mutta rakentanut elämänsä uudelleen. Tärkein elämänohje, jonka mummo halusi opettaa, oli se, että vaikka elämä on välillä vaikeaa, ei saa silti luovuttaa. Vaikka menettäisi kaiken, voi saada vielä enemmän ja parempaakin.

Viikko mummon hautajaisista ja minä siivosin jo asunnossa, josta tulee pian meidän uusi koti. Ensi viikonloppuna juhlitaan ja ihan näinä päivinä minusta tulee täti. Elämä on siis välillä varsin kummallista, suruineen ja iloineen.

Loppuun vielä jotain kuvallisia poimintoja tältä syksyltä Instagramista. On syöty ja juotu hyvin, juhlistettu ystävän synttäreitä, ihasteltu syksyä, pakattu, luettu lehtiä ja löydetty vanhat CD-aarteet... kissat tietysti touhuissa mukana. Käykää kurkkimassa lisää jos kiinnostaa, käyttäjänimeni on hepolei.

Kukkuluuruu kadulla

Olen fiilistellyt Marimekon Kukkuluuruu-kuosia jo pariin otteeseen täällä blogissakin, joten on nämä myymäläsomisteetkin ilahduttivat harmaassa katukuvassa.

On se vaan niin kiva! 

Neulekausi

Syksy tuo tullessaan neulekauden. Muuttotouhuissa lähti jonkin verran vanhaa kiertoon, mutta pari uuttakin neuletta on tullut tilalle.

Ehtaa ysäriä edustavan kirjoneuletakin sain ystävän äidiltä. Käytin tätä vielä pari viikkoa sitten ulkona takkina: tennareiden ja mustien pillihousujen kanssa fiilis oli mukavan grunge. Ja tunsin myös oloni taas kerran 15-vuotiaaksi, hah! Takki on täyttä villaa ja ihan superlämmin. Neutraalit sävyt tekevät neuleesta monikäyttöisen. Ja hei taskut.

Muhkea palmikkoneuletakki löytyi kirppikseltä hintaan 5€. Neule on jonkun omaa käsityötä ja aivan ihana. Puhvihihoista tykkään myös, tämä olisi nätti jonkun kivan mekonkin kanssa. Materiaalia on hankala arvioida, villaa ja angoraa tässä on, mutta voi olla myös vähän keinokuitua seassa. Tykkään myös tämän pehmeästä beigen sävystä ja neulokset tulevat kauniisti esiin.

Kirjoneuleponchon on vanha, mutta olen ottanut tämän taas käyttöön pitkästä aikaa. Sen ohje löytyy muuten täältä. Äiti neuloi tämän minulle ainakaan ja harmitteli, kun alimpaan kuviokertaan tuli virhe. Minua se ei ole koskaan haitannut.

On tämä syksy vähän ankeaa aikaa, mutta onneksi neuleet vähän lämmittävät ja lohduttavatkin, nimim. villasukat jaloissa tälläkin hetkellä.

Jotain uutta jonnekin

Sain elokuussa ystäviltäni synttärilahjaksi lahjakortin Marimekkoon, joten piristin itseäni hieman jo fiilistelemällä mihin voisin tuon lahjakortin käyttää. Summa on aika kattava ja tarvittaessa vähän voi laittaa itsekin lisää. Juttu on vaan siinä, että tämän muutto- ja pakkaamishässäkän myötä tuntuu että omistan ihan valtavasti astioita, verhoja, kankaita... en varsinaisesti tarvitsisi mitään uutta kodintavaraa ja voi olla että joudumme muuttamaan tiiviimpiin neliöihinkin... mutta kuitenkin Marimekon tuotteista juuri kodintavarat kiehtovat eniten.

 Oiva-kannu Siirtolapuutarha-kuosilla olisi todella kiva ja olisi kovasti minun näköiseni. Kimpassa-mukeja ihastelin jo keväällä, nekin ovat todella kivat. Siirtolapuutarha-astioita minulla on jo muutamia, joten voisin myös kerätä sarjan osia lisää.

Kukkuluuruu-kuosia ja tavaroita taisin fiilistellä jo aiemmin, ja pidän niistä yhä enemmän. Tyynynpäällinen oli nettikaupasta jo loppu, höh! Sarjan astiat olisivat myös kivoja, ja peltipurkki tietysti. Keittiöpyyhkeet olisivat käytännölliset, vaan raaskiiko niitä sitten käyttää, se onkin toinen juttu.

Marimekon kankaiden metrihinta on sen verran tyyris, että verhojen hankkiminen tuntuu jo sijoitukselta. Toteemipaalu tai Kukkuluuruu olisi kivaa kankaanakin, Kimpassa-kuosi toimisi yhtä lailla verhonakin. Värikkäästä Siirtolapuutarha-verhosta olen taas haaveillut jo pidempään, joten nyt voisi olla hyvä tilaisuus toteuttaa haave.

No, onneksi päätöstä ei tarvitse tehdä vielä ja voin lopulta hankkia jotain ihan muutakin. Olen vannottanut itselleni, että käytän lahjakortin vasta sitten, kun uusi koti on löytynyt. Sitä odotellessa.

Läpi repaleisen lokakuun

Nyt on niin, että elämä on heittänyt eteen haasteiden lisäksi myös surua. Takana on hurja viikko, jonka aikana olen tainnut itkeä enemmän kuin koko vuonna.
Mutta sellaista se välillä on, elämä. Ja vaikka nyt onkin vaikeaa, niin tiedän että kyllä tästä vielä selvitään.
Palataan kun tää tästä vähän helpottaa.