Marraskuu on mennyt taas kuin siivillä ja tuntuu etten ole saanut juuri mitään aikaiseksi! Lähinnä tässä on asetettu taloksi uudessa kodissa ja tehty tuttavuutta uuden asuinalueen kanssa. Eilen tulin ensimmäistä kertaa vähän myöhempään kotiin ja oli jotenkin hassua ottaa Kalasatamasta metro keskustaan. Varsinkin kun jäin rautatieasemalla pois, vain tajutakseni, että olisi ehkä pitänyt jäädä pois vasta Kampissa ja vaihtaa siellä kakkosen ratikkaan. Lasipalatsilta ei ratikoita enää mennyt, mutta reippaana tyttönä lähdin kävelemään Mannerheimintietä pitkin kotiin ja samalla mietin, että on tää nyt vähän outoa jotenkin! Mutta ihan hauskaa kuitenkin.
Vannoutunut itäisen kantakaupungin asukki on solahtanut yllättävän hyvin töölöläiseen kulttuurimaisemaan. Nautin hyvistä liikenneyhteyksistä ja kauniista vanhoista taloista ja ihan uusista kaduista, joista en ollut aiemmin edes kuullutkaan. Ja onneksi tästä on aika lyhyt matka Kallioonkin.
Koti on vieläkin keskeneräinen ja koko kuukausi on aikalailla pihistelty muutenkin, joten tänne ei ole edelleenkään ilmestynyt sänkyä eikä sohvaa. Keittiöön ilmestyi sen sijaan Marimekon verho - täällä aiemmin jo hehkuttamaani Sanna Annukan "Kukkuluuruu"-kuosia. Mainitsinkin, että sain synttärilahjaksi elokuussa ystäviltäni lahjakortin Marimekolle ja vaikka olin iskenyt silmäni tuohon kuosiin ja sillä koristeltuihin tuotteisiin, jouduin hieman pohtimaan lopullista valintaani.
Eräänä lauantai-iltapäivänä marssin Marimekon liikkeeseen ja pyysin saada muutamia kankaita nähtäväksi: Kukkuluuruu, Toteemipaalu ja Lamppupampula. Varsinkin jälkimmäinen miellytti kovasti, mutta valitsin kuitenkin Kukkuluuruun sillä ajatuksella, että olen todellakin halunnut sitä jo pidempään. Lahjakortin toki olisi voinut käyttää muuhunkin, mutta totesin että Marimekon kankaat ovat tätä nykyä niissä hinnoissa, että jos en hanki kangasta nyt, en tule hankkimaan sitä myöhemminkään.
Keittiössä on nyt siis hieno verho - tähän tilantaan yksi riittää paremmin kuin hyvin. Myöhemmin sitä voi käyttää vaikka seinäkankaana tai sängynpeittona. Olen ollut todella tyytyväinen valintaan, kuosi on ihana ja tykkään tuijotella sen värejä ja yksityiskohtia keittiön pöydän äärellä istuessani.
Ajoitin verho-ostokseni alennuskampanjan aikaan, joten sain lahjakortin summalla vielä Kukkuluuruu-mukinkin. Oikeastaan tämän valitsin ainoastaan siksi, että myyjä tiesi näiden olevan niin suosittuja, että erä alkaa olemaan jo lopussa.
Jo ennen asunnon löytymistä mietin, että asetan uudessa kodissa vanhan rakkaan kaappini vähän paremmalle paikalle. Tässä kuvassa sen päällä on somasti vain joitain esineitä, nyt se on saanut pari taulua ja yhden kynttiläkipon lisää... hups. Suoritin myös laajempaa karsintaa rakkaitten tavaroideni suhteen, ja otin käyttöön vain tiettyjä koriste-esineitä ja loput vein varastoon. Yritän kovasti olla pilaamatta kaunista asuntoa ja sen tunnelmaan hirveällä roinamäärällä.
Sohvattomuus on ollut toisaalta ihanaa, meillä on avaraa ja tilaa on enemmän. Yksi nojatuoli ei kuitenkaan oikein tunnu riittävän, vaikka tykkään sen ja sohvapöydän muodostamasta parista. Tuolin päällä olevan pienen peiton olen ominut äidiltä, se oli tullut perhetutun kautta matonkuteeksi, mutta onneksi äiti oli säästänyt sen. Nyt se muistuttaa ihanasta ihmisestä, joka on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Torso on jäänyt hengailemaan ikkunalaudalle. Vallilan verhot ovat ihanat, mutta aion hankkina niiden tilalle jossain vaiheessa vaaleat, läpikuultavat verhot, jotta kauniit ikkunat saavat kaiken ansaitsemansa huomion. Muutamia tauluja olen laittanut seinille, mutta toistaiseksi vain entisten asukkaiden jättämiin nauloihin ja koukkuihin.
Kotiprosessi siis elää, hiljaa hyvää tulee. Ja koska pian on joulukuu, täytyy alkaa jo miettiä joulukoristeita!
P.s. Kuvat ovat taattua Instagram-laatua ja jo siellä entuudeltaan nähtyjä.
1 kommentti:
Oi Kukkuu sentään tuota kuosia!!! Itse myöskin haaveillut sen perään ja täytyy kyllä äkkiä hankkia, koska se tuntuu olevan vielä hienompi aidossa ympäristössä kuin pelkästään kuvana Marimekon sivulla :)
Lähetä kommentti