28.1.2015

Chanelin eksoottinen puutarha

Pariisissa vietetään paraillaan Haute Couture-viikkoa, onneksi on Instagram, muuten tämäkin tieto olisi lipunut taas ohitseni! Ja tässähän tuntee itsensä melkein ajankohtaiseksi, kun kirjoittelin aiheesta eilenkin :D Jatketaan siis vielä samasta aiheesta, nimittäin Chanel esitteli eilen Couture mallistonsa keväälle 2015. Ei ole mikään ihme, että näytös on saanut niin paljon "lähestysaikaa" sosiaalisen median kanavissa, sillä näytös on ollut ihan mielettömän hieno kokonaisuus! Grande Palais'iin oli rakennettu eksoottinen puutarhamaisema kokonaan pahvista. Kastelukannuja kantavat, heinähattuihin pukeutuneet miesmallit ikäänkuin "kastelivat" puutarhaa, saadeen kasvien kukinnot aukeamaan värikkääksi loistoksi! Lyhyestä videopätkästä (katso täältä) voi saada käsityksen siitä, että visuaalinen efekti on ollut ihan mieletön elämys. Näytöslavaste näyttää kuvissakin jo niin kertakaikkisen ihanalta, että mitä se on voinut olla paikanpäällä?

kuva
kuva
kuva
Itse mallisto oli hyvin Chanel mm. erilaisine jakkupukuvariaatioineen, mutta niiden lisäksi nähtiin leikkisiä kukkaishenkisiä asukokonaisuuksia. Trés belle!

kuva
kuva
kuva
kuva
kuva

Valitsin tähän nyt pelkästään Instagram-kuvia eri lähteistä, koska ne kuvastavat hyvin juuri Instan nerokkuutta siinä suhteessa, että me tavalliset kuolevaiset, jotka emme pääse nauttimaan tästä elämyksestä itse tapahtumapaikalla, saamme nauttia edes sen visuaalisesta loistosta kuvien kautta lähes reaaliaikaisesti. Kuvat ovat eri käyttäjiltä, joten niissä on kiinnostavaa myös eri ihmisten näkemystä tapahtuneesta, eri kuvakulmista. Kuvat eivät ole aina mitä parhainta laatua tai ovat vastaavista muokattuja erilaisin filtterein, mutta tämäkin tuntuu kiinnostavalta, koska siinä on käyttäjän oma näkemys tapahtuneesta. Yksi hetki. Sen sijaan, että saisin tietoa tapahtuneesta vain muotisivustoilta ja vain tiettyjen muotitoimittajien tai kuvaajien kautta, jakaa Instagram useamman henkilön kokemusta tapahtuneesta.
Luin joskus erään Instagram-vihaajan mielipiteen siitä, miten hänen mielestään iigee on täynnä vain pelkkiä, narsistien lataamia selfieitä ja miten älykäs, aito ja syvällinen some-vuorovaikutus käydään ihan jossain muualla. Tietenkään hänellä itsellään ei ollut instatiliä, mut hei mitä pienistä! 
Minusta ainakin oli mahtavaa selailla läpi hehkutusta tästä Chanelin näytöksestä, koska kuva tosiaan kertoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa. Ja onhan kauneuden kokeminenkin aito, syvällinen tunne?

Mutta siis: Chanel Couture spring 2015 - parasta pitkään aikaan!

Ei kommentteja: