Tammikuu on lopuillaan ja täytyy sanoa, että fiilis on jotenkin helpottunut. Ei minulla mitään tammikuuta vastaan ole, mutta jotenkin olen tässä vuosien varrella huomannut, että tammikuu ei vaan jotenkin ole itselleni parasta aikaa. Vireystila tuntuu olevan nollilla ja asiat jotenkin hankalia. Helmikuu taas on jo vuosia ollut jotenkin "hyvän draivin aikaa", uskon että se on omalla kohdallani jopa ihan biologista. Jotkut hullaantuvat maalis-huhtikuussa, minä taas enemmänkin helmikuussa.
Tässä kuitenkin poimintoja tammikuulta:
Olen tehnyt erilaisia käsitöitä. Heti kuun alussa valmistui kummipojan ristiäismekko, josta tuli mielestäni tosi nätti. Tein myös muistinvirkistykseksi miehelle sukat, jotka onnistuivat ihan jotenkuten, vaikka käsiala olikin tosi epätasaista. Tein myös uuden lasinalustan hamahelmistä, piirtelin sekä kynällä että koneella. Tässä myös äidiltä saadut tumput, jotka ovat ihan parasta Novitan Viidakko-lankaa!
Tammikuussa on ollut ihania pakkaspäiviä, lumisadetta, lumikinoksia ja sitten taas räntää, loskaa ja vesisadetta.
Tammikuun ekan päivän yönä valettiin tinat ja siitä muutaman päivän päästä vietettiin ristiäisiä. Tammikuussa olen fiilistellyt kaikenlaista, enimmäkseen sisustus- ja kodinjuttuja. Lemppariruuaksi on muodostunut linssiriisi ja kikherneet, helppoa, hyvää ja halpaa. Pääsin myös leffaan ystävän kautta, Big Hero 6 oli mielettömän hienosti tehty vauhdikas seikkailu, jossa on hieno sanoma. Leffaan jälkeen käytiin vielä Shanghai Cowboy'ssa, joka on tosi kivanoloinen paikka. Ranskan tunnit alkoivat taas ja lehtiroskiksesta bongasin laatulehtiä, joilla voi myös parantaa kielitaitoa!
Tammikuussa on ollut hyvä kirppisonni ja kotiin on tosiaan löytynyt kaikenlaista kätevää. Isoimmat jutut olivat toki sänky ja sohva, jotka hankittiin molemmat kierrätettyinä ja iloitsen päivittäin siitä, miten hyvä tuuri kävi molempien suhteen, saimme hyvää laatua edulliseen hintaan! Niistä kuitenkin lisää joskus toiste, jahka saan parempia kuvia.
Helmikuuta kohden on siis hyvä mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti