Vihreää!

Olen saanut päähänpinttymän viherkasveista! Aiemmin viherkasvit eivät ole erityisemmin kiinnostaneet ja kissakodissa ne ovat tuntuneet entistä haastavemmilta, mutta nyt olen vähitellen herännyt ajatukseen, että toisaalta viherkasveja voi kasvatella ihan yhtä hyvin amppeleissa tai lasimaljoissa ja purkeissa tai kaappien päällä, eräiden pikkusuiden ylettömättömissä. Minulla on tällä hetkellä yksi pelargonia, jota en ole onnistunut saamaan hengiltä ja amppelissa hengaileva rönsylilja, joka vaikuttaa vähän nuupahtaneelta pimeän talvikauden jäljiltä.

Kuvat Pinteristä, kuvien lähteen löytyvät kuvista tästä ja tästä taulustani

 Aion hommata lisää vihreää kotiin, keittiöön ainakin yrttejä ja olohuoneeseen jonkun helpon kasvin ja hienon amppelin sille. Suuri peikonlehti olisi mahtava myös. 

Vihreä on alkanut kiinnostaa värinä muutenkin, jopa oliivin- ja sammaleenvihreät sävyt, jotka ovat olleet pannassa sitten 1990-luvun, jolloin sain niistä yliannostuksen. Niin se vaan mieli muuttuu!

Inspistaulun tuunaus

Edellisissä kodeissa ollut ilmoitustaulu (korkkitaulu) päätyi uuden kodin sisustamisen myötä varastoon, sillä ajattelin toistaiseksi pärjäillä ilman sitä. Huomasin kuitenkin kaipailevani alustaa, jolle laittaa inspiskuvia ja muita matskuja "esille", mutta mustareunainen ja ruskeasävyinen inspistaulu ei tuntunut sopivan tähän asuntoon. Pähkäilin taulun maalaamista kokonaan valkoiseksi, mutta en ollut vielä ehtiny hakea taulua varastosta, kun dyykkasin "uuden" ilmoitustaulun taloyhtiömme roskiksesta. Joku oli sen kipannut sinne nuppineuloinen päivineen, koska kehyksen liimaus oli pettänyt. Muutoin taulu oli ehjä ja ihan siisti. 

Kärsivällisyyteni ei yleensä riitä kuvaamaan hienoja työskentelyvaiheen kuvia, eikä siten tuottamaan diy-ohjeitakaan, mutta räpsin muutaman puhelinkuvan tästä helposta prosessista, ihan vain siksi että ehkä jollakulla on omissa nurkissaan samanmoinen taulu odottamassa pientä fiksausta.

Vaiheet:

1. Liimasin taulupohjan kiinni kehyksiinsä erikeeperillä.
2. Teippasin taulupohjan taustaan napakasti kehyksiin kiinni maalarinteipillä ja sillä periaatteella, että kulmakohtien teippaukset tukevat toisiaan.
3. Annoin liimausten kuivua hyvin yön yli ja prosessoin seuraavaa vaihetta noin viikon verran :D
4. Maalasin taulun valkoisella yleispohjamaalilla (mattapintainen) pariin kertaan. Ensimmäisen maalauskerran kuivuttua pohja yritti pingottua kuperaksi (epäilin että näin voisi käydä), joten sudin maalia taulun reunoille sekä kehyksiin enkä niinkään keskiosaan - tämän kerroksen kuivuttua taulu oikeni taas.
5. Säästin maalia tuleviin projekteihin ja jätin korkkipohjan pinnan hieman läpikuultavaksi, koska se peittyisi kuitenkin kuvien alle. Takataustan jätin kokonaan maalaamatta.

Taulun kuivuttua mittasin vaakasuunnassa molemmista päistä 10cm ja ruuvasin ripustusrinkulat paikoilleen, ja kiinnitin ripustusta varten rautalangan. Seinään vasaroin pari pientä naulaa ja taulu paikoilleen. Valmis! Taulu on nyt ripustettuna ompelupisteeni yläpuolelle.

Taulu sulautuu hyvin valkoiseen seinään ja rauhoittaa pohjan neutraaliksi tulevia inspiskollaaseja varten.

Helppoa kuin heinänteko! Tottapuhuen rupesin vasta maalausvaiheessa miettimään, kestäisikö korkkimatsku ylipäätään kastumista tai maalia, olisiko minulla käsissäni pian kieroksi vääntynyt kehys, turpoaisiko pohja tms. Muistelin kuvataideopinnoista tuttua maalauspohjan valmistusprosessia ja samoista nikseistä oli hyötyä erityisesti juuri tuossa pohjan suorana pitämisessä. Lopputulos on tosi siisti ja olen iloinen, että sain pelastettua tämän roskistuomion saaneen asian näinkin pienellä vaivalla.

Turkkilaiset pyyhkeet

Ystävä kävi suunnilleen vuosi sitten Istanbulissa ja toi sieltä itselleen pyyhkeitä, joihin ihastuin palavasti. Nyt toinen ystävä oli reissaamassa samaan paikkaan ja lupautui ystävällisesti tuomaan noita turkkilaisia pyyhkeitä pari minullekin.

Kuosiinkudotut, puuvillaiset pyyhkeet ovat edullisia ja perinteistä turkkilaista tuotantoa. Ihastuin näissä alunperin nimenomaan tuohon kuosiin, pyyhkeen tuntuun ja siihen, miten väriyhdistelmät toimivat nätisti luonnonvalkoisen kanssa. Minusta nämä nyt ovat ehkä hienoimpia pyyhkeitä ikinä.

Halusin nimenomaan "käsipyyhkeitä", koska niille on tässä huushollissa enemmän tarvetta. Tälläinen ohut, pitkänomainen pyyhe sopii hyvin myös keittiöpyyhkeeksi, idea jonka pöllin suoraan ystävältä.

Kulmakomeron ovessa onkin jo pyyhkeelle paikka, täytyy vain ommella sille ripustuslenkki.

Sain myös pienemmän, hieman erityyppisen "kasvopyyhkeen".

 Pyyhe on yksivärinen ja sen kuosi on pienempää ja tiheämpää. Tämä tuntuu erilaiselta, ohuemmalta ja tiiviimmältä, itseasiassa tosi kivalta tämäkin.

Pyyhkeitä myydään käsittääkseni jonkinlaisissa matkamuistomyymälöissä, ne oli viikattu nätisti ja ympärille kääräisty narua ja tuo suojeleva silmä -koriste, joita käytetään myös (ainakin) kreikkalaisissa matkamuisto/tuliaisjutuissa. Minusta se on jotenki tosi hauska tapa.

Jotenkin on niin tottunut ainaisiin froteepyyhkeisiin, että tälläinen "vanhanaikainen" pyyhemalli tuntuu vaihteeksi tosi raikkaalta. Onnellinen pyyhkeiden omistaja kiittää ja kuittaa.

Piiat

Näin taannoin pätkän "Piiat"elokuvasta. Kohtauksessa tummaihoinen kotiapulainen kuuntelee vieressä, kun 1960-luvun amerikkalaiset kotirouvat puhuvat siitä, miten apulaiselle tulisi rakentaa oma vessa, jotta talon arvo nousisi. Päätin katsoa elokuvan kokonaisuudessaan myöhemmin. 
Myöhemmin päädyin kirjastoon etsiskelemään jotain kevyttä lukemista, sillä lukeminen oli jo tovin tuntunut hieman raskaalta ja uuvuttavalta. Törmäsin Kathryn Stocketin Piiat -kirjaan, jonka pohjalta tuo elokuvakin on tehty, ja tartuin siihen heti.

Don't judge a book by it's cover, mutta sanoisin että tästä kirjasta saa aivan vääränlaisen käsityksen kansikuvan perusteella. Olen takuuvarmasti ohittanut tämän kirjan kirjastossa aiemminkin, ihan vain luullen sen olevan jotain naisille suunnattua höttöä, jonka lukeminen tuntuu lähinnä vaivaannuttavalta. Piiat on kuitenkin paljon enemmän. Se kertoo sydämellisesti vaikeasta aiheesta: eletään 1960-luvun Mississippissä, jossa rotuerottelut ja värillinen palvelusväki ovat vielä vahvasti arkipäivää. Valkoisille ja värillisille on omat kaupat, asuinalueet ja käymälät. Värillisiä pahoinpidellään ja jopa murhataan. Samaan aikaan tummaihoiset naiset hoitavat ja kasvattavat valkoisten kotirouvien lapset ja ylläpitävät heidän kulissimaisia kotejaan.
Yliopistosta kotiin palaava puuvillatilallisen tytär Skeeter etsii omaa polkuaan kirjoittajana ja päätyy toimittamaan paikalliseen sanomalehteen Miss Myrnan siivouspalstaa. Skeeterin kasvattanut kotiapulainen, Constantine, on lähtenyt yllättäen perheen palveluksesta hänen ollessaan yliopistossa, joten avukseen siivoustaidoton Skeeter pyytää ystävättärensä kotiapulaista, Aibileeniä. Heidän välilleen kehittyy luottamus, ja kun kotiapulaisiin kohdistuvat vääryydet ja ihmisoikeuskysymykset puhuttavat molempia naisia, alkavat he koostaa yhdessä kirjaa, jossa kotiapulaiset saavat rehellisesti kertoa millaista on olla värillinen piika valkoisessa perheessä. Kirjan kirjoittaminen on suuri riski ja se vaikuttaa lopulta kaikkiin siihen osallistuviin hyvin voimakkaasti.

Piiat on tavallaan kevyttä lukemista, mutta koska tarina on paikoin raskasmielistä luettavaa, on hyvä että kerronta etenee sulavasti. Kirja on puhdasta fiktiota, mutta värillisiin kohdistuneet ihmisoikeudelliset julmuudet ovat rumaa, oikeasti tapahtunutta lähihistoriaa, jota ei voi ymmärtää. Emme elä täydellisessä maailmassa vieläkään, mutta piikojen aikakaudesta asiat ovat onneksi muuttuneet.
Piiat on tärkeästä aiheesta suurella sydämellä kirjoitettu kirja. Se on aikalaiskuvasta ja kasvukertomus, jossa omilla valinnoilla pyritään vaikuttamaan elämän kulkuun. Se ei ole iloinen eikä paikoitellen onnellinenkaan kertomus. Se ei ehkä muuta maailmaa tai ole kaunokirjallinen eepos (ainakaan suomennettuna), mutta pidin siitä erittäin paljon. 
Kathryn Stockettin perheessäkin oli hänen teini-ikäänsä asti tummaihoinen kotiapulainen, perheenjäsen, jolle kirjailija onkin teoksensa omistanut. Onneksi maailma muuttuu, vaikka vain hitusen kerrallaan. Aina tarvitaan kuitenkin niitä, jotka haluavat muuttaa maailmaa.

Toisto ja rutiini

Tämän vuoden yksi työstettävistä teemoista on pitänyt olla oman itsensä ja oman tekemisen vahvempi arvostaminen. Tammikuun alussa olinkin hieman paremmassa vireessä, mutta nyt hommat tuntuvat junnaavan paikallaan ja se mitä saankin aikaan, on mielestäni lähinnä paskaa. Pitäisi AINA muistaa että toisto ja rutiini ovat tie aitoon kehittymiseen tekijänä. En osaa päättää työstäisinkö uutta kuvamatskua portfoliontarpeisiin käsin vai koneella, molempia olen vähän "riipinyt". Jottei kynnys julkaistavaan matskuun nousisi liian korkealle, niin tässä pari tämän viikon tuotosta.

Tämä piirros on ollut keskeneräisenä kansiossaan kauan. Olen ehkä sitä jossain muussa muodossa hyödyntänyt, mutta muistaakseni tätä korvisversiota en ole julkaissut. Nyt värittelin kuvaa ja muutin muutamia juttuja ja lopputulos on tämä. Olkoot.

Tämän tein, kun ajattelin että minun pitäis tehdä nopeammin, eikä aina jumittaa liikaa yksityiskohdissa.

No niin, nämä ovat nyt eetterissä ja voin siirtyä taas elämässä himpun verran eteenpäin.

Devil's magic carpet ride

Joskus jotkut huippusuunnittelijoiden mallistot tuottavat samanaikaisesti suurta ihastusta ja samalla lähestulkoon inhoa. Kuitenkin jutut, jotka herättelevät molempien äärilaitojen tunteita, ovat yleensä niitä, jotka jäävät mieleen pidemmäksikin aikaan. Selailin Style.comissa miestenmallistoja syksylle 2015 ja ihastuin välittömästi Givenchyn tummanpuhuvaan "mattokuosiin". Vau!

Riccardon Tiscillä on Style.comin mukaan taipumus ammentaa katolisesta taustastaan inspiraatiota, mutta tämän malliston myötä on menty ikäänkuin toiseen äärilaitaan: "The Devil is not always bad," Tisci sanoi näytöksen jälkeen. Mallit astelivat punaista glitterjauheen päällystämää "tietä" kantaen yllään liituraitaa, suoralinjaisia miesten pukuja, kerrospukeutumista, esiliinamaisia vaatekappaleita, erilaisia pääkalloja ja voodoo-perinteestä tuttuja elementtejä, kasvoillaan naamioita ja maskeja ja joissain vaatteissa oli veritahramaisia kuvioita. Ja sitten sitä "mattokuosia", jota Style.comissa nimitettiin intiaaneilta lainatuksi. Lopulta mattokuosi muuttui paljettikuosiksi. Meikeissä nähtiin mustaa ja punaista ja hiuksissa "ghetto-kiharoita" - en tiedä tyylille oikeaa termiä, mutta siis ihoon geelin ja kamman avulla hiuksista liiskattuja kiharakuvioita. Huh! Aikamoinen kokonaisuus, jossa oli vau-elementtejä, mutta samalla se tuntui myös hyvin päällekäyvältä ja raskaalta. Mutta ennenkaikkea kiehtovalta. Näkisin tässä myös jonkinlaista (proge)rockiin vivahtavaa, boheemin hipahtavaa juttua: asuja kuin suoraan Jim Morrisonin tai Jimi Hendrixin yltä.

Itseäni kiinnosti eniten juurikin malliston mattokuosi, joten keskitytään siihen. Suoralinjainen pukukokonaisuus on tosi hieno, mutta toisaalta noin vahva kuosi toimii hyvin myös yksittäisenä elementtinä paidassa tai housuissa. Kuosi on vahva, joten se näyttää hyvältä kun sitä osataan kantaa oikein. 

 En aina ihan ymmärrä, miksi miestenmallistoihin pitää tunkea naistenvaatteita sekaan, vaikka toisinaan se näytöskokonaisuudessa ihan toimiikin. Mielestäni nämä naisten mekot ovat kuitenkin vähän tylsiä ja perinteisiä, jos vertaa miesten asuihin. Toisaalta mallistossa on paljon unisex-elementtejä, joten nämä mekotkin voidaan nähdä tyylillisenä unisexina. Kuitenkin olisin mieluummin nähny nämäkin daamit noissa samoissa puvuissa.

Lopuksi sitä paljettiä - nuo takit ovat siis kokonaan paljettikangasta, mustat paljetit ovat kiiltäviä ja kuvioinnissa käytetyt mattoja, lopputuloksena aika hieno efekti sanoisin. Mallistossa nähtiin kahta takkipituutta, normaalimittaista ja sitten vähän pidempää. Mattokuosia oli myös kengissä tai sitten kengät olivat perinteistä yksiväristä nahkaa.

Kuvat ja koko malliston kokonaisuudessaan löydät Style.comista.

Alkuvuoden kirppislöytöjä

Ja tänään taas vähän lisää viime aikojen kirppislöytöjä.

 New Lookin huivi Kaivarin kanuunasta, olikohan 1,5€. Eläinsekamelskakuosi yhdistettynä lähinnä korallinpunaista muistuttavaa väriin, tykkään. Matsku on enimmäkseen viskoosia, loput keinoa.

Kultainen paljettineule on Uffin yhden euron päiviltä. Se on markettimallistoa, joten laatu ei ole ehkä mitä parhain. Huomasin vasta kotona, että neuloksen langasta lähtee tosi helposti lankasäikeitä "irti" jättäen pinnan vähän söhryisen näköiseksi. Uskoisin kuitenkin, että tälle tulee vielä keväämmällä käyttöä.

 Neon-sävyinen kukkakuvioitu huivi Fidalta. Tämä oli vähän kallis (4,5€) kirppishuiviksi, mutta tämä oli jotenkin pakko säädä noiden värien takia. Materiaali on varmaan ihan akryylia, mutta silti tosi mukava käyttää.

Pienet englantilaiset lautaset 0,5€/kpl kirpputori Dom. Olen haaveillut tämäntyyppisistä perinteisistä, sinivalkoisista englantilaisista lautasista jo pidempään, mutta niistä pyydetään monesti vähän liikaa kirppiksillä. Olisi kiva löytää vielä muutama isompi, nämä kun ovat lähinnä leipälautaskokoa.

Huivien ja laukkujen määrä taitaa muuten olla itselleni jonkinlainen vakio. Kun päädyn luopumaan joistakin, tulen ostaneeksi taas pari uutta tilalle.Tässä on vielä vähän opittavaa...

(Kaksi ekaa kuvaa ovat aika kehnoja, mutta valo ei edelleenkään oikein riitä kuvaamiseen muualla kuin ikkunalaudalla, enkä jaksanut kuvata niitä enää uudelleen.)

When life gives you lemons

En ole erityisen innokas teenjuoja, mutta olen löytänyt teen, josta tykkään todella paljon.

Clipperin sitruuna & inkivääritee ripauksella hunajaa, ihan mielettömän hyvää! Parin viime vuoden aikana olen totaalisen haksahtanut sitruunoihin: tungen välillä sitruunaa ihan jokaiseen ruokaan, johon vain kuvittelen sen sopivan. Ruuissa se antaa jännää makua, leivonnaisissa mukavaa kirpeyttä. Sitruuna ja kylmä cokis on muuten aika lyömätön yhdistelmä myös. Välillä pidän pitkiäkin taukoja, jottei sitruunahappo syövyttäisi liikaa hampaita ja sitten taas kiikutan niitä pussillisen kotiin. Pidän myös sitruunan tuoksusta, puhdistusaineista parfyymeihin.

Sitruuna on monikäyttöinen ja reipas maku- ja tuoksukaveri, mutta myös se väri: puhtaankeltainen, joka eri kypsyysastettain vaihtaa kylmästä sävystä lämpimään. Saan aina välillä keltaisuuskausia, ja nyt taas pitkästä aikaa (sitruunan)keltainen tuntuu tosi haluttavalta.

kuvat Pinterestistä

Sitruunakeltainen on itselleni nimenomaan puhdas, kirkas keltainen. Vaatteissa ja asusteissa se vastaa joskus hailakampaa, hennon vaaleaa sävyä, toisinaan se laitetaan kuvastamaan jo lähemmäs neonkeltaista sävyä. Keltainen on siitä hyvä tehosteväri esimerkiksi juuri asusteissa ja yksityiskohdissa, koska se sopii monen väriparin kanssa. Yläkuvassa tykkään erityisesti keltaisen ja mintun sekä keltaisen ja vaaleanpunaisen yhdistelmä. Karkkivärejä kevääseen. 

Sisustuksessa keltainen yhdistetään monesta musta-valkoisuuteen (vähän lämpimämpänä sävynä) tai sitten tuomaan väriä harmaansävyjen keskelle. Sinisävyjen kassa keltainen sopii myös, esim. keltainen ja denim on kiva yhdistelmä. Mustan kanssa keltaisesta voi tulla vähän raskas, paitsi jos pitää keltasävyn kevyenä. Murretut keltsut kuuluvat enemmän syksyyn, kirkkaammat sävyt kevät- ja kesäsesonkeihin. Monesti näin talvella, kun ollaan menossa jo kohti kevättä, keltainen alkaa tuntua kiinnostavalta. Kai se on sitä valonkaipuuta tai ylipäätään sitä, että keltainen toisi mukanaan vähän energiaa. Toiset hermostuvat keltaisen värin läheisyydessä, itse koen sen nimenomaan piristävänä.

Jes, nyt heti jotain keltaista!