Look at the stars, look how they shine for you, and all the things that you do

Maaliskuu on pian ohi, huh ja onneksi on. En oikein tiedä mitä kamalaa olen tehnyt tai miksi planeettojen asennot tuntuneet olevan ihan vinksallaan tässä kuussa, mutta hienovaraisesta optimismistani huolimatta moni juttu on tässä kuussa tuntunut menevän ihan väärin. Onhan taas kaikenlaista kivaakin tapahtunut, eipä siinä. Lopulta en tiedä onko se nyt vain tämä keväinen kaoottisuus elämässä, huono tuuri vai oma oleminen, mutta raskassoutuista on ollut.

Helmikuun lopulla havaitsin, että toinen kissoista vaikutti vähän nuopealta ja kipeältä. Älysin katsoa sen suuhun ja totesin tulehtuneen ikenen. Eläinlääkäri totesi lopulta vähän isompia ongelmia ja parin viikon kuluttua hampaiden puhdistuksen yhteydessä reppanalta jouduttiin poistaaan muutama hammas kokonaan. Muuten rakas karvanaamani vaikuttaa terveeltä ja hyväkuntoiselta ja toipuikin operaatiosta ja sen jälkimainingeista tosi hienosti. Kissani ovat kuitenkin niin rakkaita, että surin ja huolehdin kovasti ennen ja jälkeen operaation, vaikka tilanne onkin taas hyvä.

Ihmissuhteissani on ollut vaikeuksia ja tietenkin nekin ovat surettaneet. Sitä reflektoi paljon itseään ja miettii mitä olisi voinut tapahtua toisin - tai ylipäätään miksi näin nyt tapahtuu.

Ja jos näissä ei nyt vielä ollut tarpeeksi pureskeltavaa, niin sitten perinteiset keväiset suuret elämänkysymykset, kuten oma tulevaisuus ja sen hahmottaminen. Toiveet, unelmat ja sitten taas realismi. Ahdistus ajan kulumisesta. Raastava kaukokaipuu. Ihan näin muutamia juttuja vain mainitakseni. Vuoden alussa ajattelin, että tänä vuonna panostan itseeni ja omien kykyjeni uskomiseen - ja miten paljon olenkaan koko asiaa taas kyseenalaistanut. Toisaalta olen pitkästä aikaa työstänyt aika paljonkin omia juttua, suunnitellut ja toteuttanut ja hoitanut muuta elämänstressiä tekemällä luovaa työtä.

 Kevät itsessäänhän on järisyttävää aikaa ja koko ajanhan tässä mennään kohti valoa, aurinkoa ja kesää. En sinällään ihmettele ollenkaan, että oleminen on kaottiista juuri keväisin, koska luonto tekee taas niin valtavaa muutosprosessiaan - sehän olisi päinvastoin luonnotonta, jos kevät ei vaikuttaisi ihmiseen millään muotoa.

Mutta onhan niitä hyviäkin hetkiä ja hyviä päiviä ollut tässäkin kuussa ihan yhtä lailla. Olen viettänyt hienoja ja hauskoja hetkiä, ollut onnellinen. Havainnut kivoja juttuja, tehnyt kirppislöytöjä, tavannut ystäviä, kahvitellut, käynyt leffassa, lukenut ja kävellyt paljon ristiin rastiin tätä armasta kotikaupunkia - ja suhaillut ratikoillakin ees taas. Kai sitä vain usein unohtaa, ettei elämän kuulukaan olla vain yhtä ja samaa kivaa päivästä toiseen, vaan huonompiakin hetkiä ja aikoja on, ja että se on ihan okei.

Jottei menisi ihan ankeiluksi, niin loppuun yks oma ehdoton kevätbiisi. Vuosia vuosia sitten, kansanopiston kuvataidelinjalla, istuin ateljeessa maalaamassa, kun keltainen kevätaurinko paistoi sisään kuumana ja kirkkaana. Kuunteli repeatillä Coldplayn Parachutes-levyä ja elämä oli jännää ja ihanaa. And it was all yellow.

 

Kaiken teoria

Elokuvissa tulee käytyä ihan harmillisen vähän, mutta viikko sitten näin Kaiken teorian (The theory of everything). Se oli kiinnostanut minua trailerin näkemisestä lähtien ja oli ykkösvalinta, kun ystävä sattumalta kysyi haluaisinko lähteä leffaan hänen kanssaan.

Kaiken teoria on hyvin kiehtova, hyvin kaunis ja hyvin koskettava elokuva, ennenkaikkea se on suuri rakkaustarina. Nuori Stephen Hawking (Eddie Reymane) tapaa Jane Wilden (Felicity Jones), ja he hetken viettävät kepeää opiskelijaelämää, kunnes Hawking saa tietää sairastavansa ALS-tautia. Hawkingille annetaan pari vuotta elinaikaa, mutta olosuhteista huolimatta Jane jää hänen rinnalleen. 

Vuodet kuitenkin kuluvat: he menevät naimisiin, saavat lapsia ja Stephenistä tulee maailmankuulu teoreettinen fyysikko ja kosmologi. Jane on äärimmäisen vahva taustavoima, joka hoitaa Stepheniä ja perhettään yksin hyvin pitkään, joutuen luopumaan omasta akateemisesta urastaan. Heidän tarinansa on onnellinen ja surullinen, mutta lopulta siihen vaikuttavat eniten aika ja elämä itsessään.

Pääparin näyttelijäntyö on todella hienoa, heidän vahva eläytymisensä rooleihinsa välittyy aitona, ihan pienistäkin nyansseista. Tarina kulkee joutuisasti eteenpäin ja ajan - elokuvan ison teeman - eteneminen on toteutettu taidokkaasti.

Suuresta rakkaustarinasta huolimatta, tai ehkä juuri siksi, Kaiken teoria on kuitenkin myös hetkittäin hyvin surullinen, ja sain vaivoin pidäteltyä suuria kyyneltulvia leffateatterin pimeydessä.  Katsojasta on kuitenkin helpottavaa tietää, että Hawking elää edelleen ja on saavuttanut elämässään ja urallaan paljon, sairaudestaan huolimatta. Tieteelliset teoriat ovat myös osa tätä elokuvaa ja on mieletöntä ajatella, että on itse opiskellut niitä kouluaikana, vain muutama vuosikymmenen sen jälkeen, kun Hawking on niitä vasta kehitellyt. Hawking on tunnettu tieteen populisoijana, joten hänen teoriansa myös avautuvat varsin helposti katsojalle, koska ne selitetään ymmärrettävällä tavalla.

Hieno elokuva on aina kokonaisuus, jossa puvustus, lavastus ja musiikki tukevat tarinaa parhaalla mahdollisella tavalla. Kaiken teoria onnistuu tässäkin, eikä ole suotta saavuttanut lukuisia palkintoja (mm. Eddie Raymane sai suorituksestaan miespääosanäyttelijän Oscarin) ja useita palkintoehdokkuuksia.

Suosittelen lämpimästi, toivottavasti pidätte tästä yhtä paljon kuin minäkin.

Kuvat Focus features, elokuvan omat sivut

Kipot, kupit ja kaikki muut

Tällä viikolla tuli parina päivänä kirppisfiilis - ja sitä tunnetta yleensä kannattaa kuunnella, koska silloin tulee tehtyä löytöjä. Olin niin iloinen näistä muutamasta jutusta, että kuvasin ne jo, vaikka muutama juttu hakeekin vielä paikkaansa.

Värillistä, vähän isompaa lasipulloa olen havitellut jo tovin. Tällaisia ruskeita "kaljapulloja" (äitini muuten käyttää tuollaista pulloa edelleen tehdessään kotikaljaa ja simaa) on usein tarjolla kirppiksillä, mutta niistä pyydetään kaikkea 6 eurosta aina pariinkymppiin. Tämä kysyinen pullo maksoi 3€ ja minusta se oli jo ihan ok hinta isosta pullosta.

Lasipullo löytyi Kirppitori Domilta, ja koska minulla ei ollut käteistä ja korttiveloituksen minimi on siellä 5€, jouduin hankkimaan jotain pientä parilla eurolla. Kiersin kirppistä moneen kertaan, kunnes vihdoin havaitsin tämän pienen söpön korurasian, joka kustansi tarvittavat 2€. Rasia etsii vielä vähän paikkaansa, mutta onhan se tosi soma.

Koristellut kulhot löytyivät taas Kampin kirpputorilta, jossa on muuten usein todella ylihinnoiteltua tavaraa. Nämäkin kipot maksoivat 2€ kpl, tuollaiseksi matkamuistokeraamiikaksi vähän turhan iso hinta minusta.Visioin kuitenkin, että istuttaisin näihin jotain kasveja, joten hankin ne hinnasta huolimatta. Tai voisihan noita käyttää vaikka kissankuppeina.

Kampin kirpputorilta löysin myös nuo Ikean laatikkohyllyt euron kappalehintaan. Seinähyllyinä niitä en ajatellut käyttää, vaan asettelin ne noiden kirjahyllyköiden päälle, jotka toimivat myös tilanjakana. Se, mitä niihin asettelisi sisälle on vielä vähän prosessissa ja voihan olla, että nuokin vaihtavat jossain vaiheessa paikkaa.  Näkisin kuitenkin, että noita laatikoita voi käyttää monella tapaa.

Sitten vielä muorihenkiset kukkalautaset Fidalta, yhteensä 3€. Nämä olivat niin söpöt, etten voinut vastustaa.

Kukkalautaset sopivat muuten hauskasti aiemmin kirppikseltä löytyneisiin englantilaisiin kuviolautasiin. Ja onhan näitä kiva kattaa esille kun tulee vieraita, ja arkenakin.

Näitä kuvia kun katsoo, niin tulee kyllä mieleen, ettei minusta saisi koskaan sisustusbloggaajaa! Yhtenäinen tyyli, mitä se on? :D Mutta olen kyllä kiitettävän hyvä tavarafiilisteljä ja makuni on kunnioitettavan monimuotoinen!

the place I used to call my home

Olen tainnut aiemminkin mainita, että vanha uskollinen läppärini taitaa olla aika finaalissa. Hetkittäin se huudattaa tuulettimia, ritisee ja ratisee ja kiihtyy - pelkään sen vielä räjähtävän. Jo viime kesänä kuvittelin lähtöhetkien olevan lähellä, kunnes massiivisen tyhjennysoperaation seurauksena kone elpyi ja onkin toiminut lähes moitteetta pari kuukautta. Nyt ongelmat ovat taas alkaneet. Olen pelastanut lähestulkoon kaiken tärkeän,jonkun verran musiikkitiedostoja koneella vielä on, jotka voisin ottaa talteen. Muuten olen valmistautunut henkisesti siihen, että vanha ystävä ei enää jonain päivänä sano pihaustakaan. Yritän kuitenkin kuluttaa tavaroitani loppuun ja haluaisin hankkia uuden koneen vasta, kun tästä ei ole enää mihinkään.

Kuvatiedostoja siirtäessäni törmäsin kuviin, jotka otin vanhassa kodissamme Vallillassa viime syksynä. Muistan miten ne piti kovasti laittaa blogiin, mutta kaiken sen kaoottisen muuttohässäkän keskellä se ei sitten tuntunutkaan enää niin kivalta ajatukselta. Olen kotiutunut tänne Töölööseen ja tähän kotiin loistavasti, enkä ole ikävöinyt vanhaan kotiin ollenkaan. Siitä huolimatta muistelen välillä millaista siellä oli olla. Ihan kivaa. Keittiö oli lempipaikkani ja nämä kuvatkin ovat sieltä.

 Muuttopuuhien keskellä olin stressaantunut. Kävin läpi ison kasan erilaisia lehtiä, otin niistä talteen kivoimpia kuvia ja laitoin kierrätykseen. Yhtenä sunnuntaina tein jonkunlaista ideakarttaa siitä, millaisessa kodissa haluaisin asua - ja sitten ylipäätään millaiset asiat minua inspiroivat silloin. Se oli siinä hetkessä jotenkin ihanan voimaannuttavaa, kun kaikki näytti niin kovin epävarmalta. Hassua että tuossa alemmassa kuvassa vasemmalla oleva kotikuva muistuttaa jollain tasolla tätä nykyistä kotia: kaksi suurta ikkunaa vierekkäin, niiden välissä pätkä seinää. Tosin meidän ikkunat ovat vielä ihanammat.

 Ahahahaha! Olen kutsunut tätä rönsyliljaksi, mutta nyt vasta tarkistin että sehän onkin rionjuoru! Kasvitietouteni on olematonta. Ihan näin hyvässä kondiksessa ei tämä kaveri ole, talvi on ollut pitkä ja se oli välillä sijoitettuna toiseen huusholliin. Jospa se tässä kevään mittaan vähän piristyisi. Ikkunan takaa pilkistää Sturenkatu ja sen varrelle istutetut koristepuut.

Tuo kello oli keittiön seinällä kun muutimme sinne ja jostain syystä myös jätin sen sinne. Myöhemmin kadutti, koska kaipaan seinäkelloa tähänkin kotiin, ja kun olisi älynnyt ottaa tuon mukaansa, ei olisi tarvinnut hankkia uutta - olkoonkin muutaman euron kello Ikeasta. Jaffaverho oli muuten tovin tässäkin kodissa, kunnes sitten hankin tuon Marimekon Kukkuluuruu-kankaisen yksilön.

 Vallilan kodissa oli kyllä roimasti enemmän keittiökaappitilaa. Ja nuo avohyllyt, ne oli ihan parhaat esitellä mittavaa peltipurkkikokoelmaani.

 Polkka Jamin House-malliston pyyhe on päässyt viimein ihan käyttöön asti. Vallilassa se oli keittiön seinällä. Myös Polkka Jamin kehystetty kortti on seinällä täälläkin.

Liptonin Saana ja Olli-teepurkit ovat kovassa käytössä. Ne ovat kyllä kivat. Sain vastikään toisen punaisen purkin lisää. Ja tuo feikkimarmorikeittiötasohan nousi sittemmin trendikkääksi, huvittavaa.

Vallilassa oli hyvä asua ja tuo meidän asunto oli ihan kiva. Viihdyin siellä, mutta hassua kyllä viihdyn tässä nykyisessä vielä paremmin. Aika aikaansa kutakin. Täällä on nyt hyvä.

Kevätkivaa

Ystävän luona kyläillessä selailin hänen kattavaa sisustuslehtivalikoimaansa ja innostuin räpsimään fiilistelykuvia kivoista jutuista:

Aiemmin puhuinkin jo viherkarvi-innostuksestani, myös jonkinlainen "kasviterraario" olisi tosi kiva saada. Tykkään kaktus- ja mehikasviasetelmista, mutta miksei lasiastiaan voisi asettaa jotain ihan muutakin, tyyliin jonkun ihan perinteisen kodinonnen tai ahkeraliisan. Tai sitten jonkun yrtin...

Kevättä kohti tekisi mieli lisätä kotiin värejä ja jotain kevyttä ja somaa sälää. Uudesta inspistaulustakin kirjoittelin aiemmin, siihen voisi oikeasti miettiä jonkun hienon kuvakollaasin. Pari uutta taulua ja sohvalle tyynyjä ja niihin raikkaita tyynypäällisiä.

Kukkia, kasveja, värejä. Kevät!

Toven sanat, kuvat ja elämä

Viime keväänä luin Tuula Karjalaisen toimittaman Tove Janssonin elämänkerran Tee työtä ja rakasta, josta kirjoitin tässä postauksessa. Nyt lukulistalleni pääsi hieman aikaisempi Tove-elämänkerta, Boel Westinin Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä. Muistaakseni se on ilmestynyt 2006. 

Tartuin tähän oikeastaan siksi, että koen edelleen Tove Janssonin työteliäisyyden ja monipuolisen tuotannon kovin inspiroivana. Alkuvuosi on oman tekemisen kannalta ollut kuitenkin aika jähmeää aikaa ja ajattelin, jos saisin vähän enemmän virtaa. 

Tove Janssonin elämä on kaikkineen ollut kyllä varsin kiehtovaa. Hän oli vanhempiensa esikoinen, tyttö josta isä toivoi suurta taitelijaa - ja sellainen hänestä tuli. Jansson syntyi kahden taitelijan perheeseen ja kasvoi siihen, että taidetta tehtiin koko ajan. Janssonit asuivat ensin Katajanokalla ateljeekodissa, josta myöhemmin muuttivat Töölööseen, Lallukan taiteilijakotiin. Tove oli selvästi hyvin lahjakas ja tuottelias jo lapsena. Hän opiskeli Tukholmassa ja myöhemmin myös kotoisasti Ateneumissa. Halu ilmaista itseään myös kirjallisesti kulki Toven elämässä aina mukana. Hän mielsi itsensä taidemaalariksi, mutta oli sen lisäksi myös kirjailija, graafikko, sarjakuvapiirtäjä, lavastus- ja puvustussuunnittelija sekä bisnesnainen. 

Tee työtä ja rakasta antoi kokonaisvaltaisemman näkemyksen Janssonin elämään niin taiteilijana kuin ihmisenäkin. Sanat, kuvat, elämä taas keskittyy enemmän nimenomaan Janssonin työskentelyyn ja sen lähtökohtiin, ja varsinkin kirjallisen tuotannon lähtökohtiin. Hetkittäin se tuntuu jopa liiaksi analysoivan ja selittävän "auki" niin Muumi-kirjoja kuin Janssonin aikuisille suunnattua kirjallisuuttakin. Oli kuitenkin kiva lukea tämäkin, erityisesti pidin kirjan kuvamateriaalista ja se antoi taas uusia näkökulmia ymmärtää Tove Janssonin tuotantoa.

 Lukiessani tätä kirjaa sain ajatuksen käyn katsomassa Toven kotitaloa. Hänen ateljeekotinsa on ollut aivan mieletön ja kaikki siitä näkemäni kuvat ovat sykähdyttäneet minua kovasti. Kun en voi päästä Toven torniin sisälle, voi aina käydä katsomassa sitä ulkoapäin.

 

 

 Tove Jansson asui ja työskenteli tässä Ullanlinnakadun ja Kasarmikadun kulmauksessa sijaitsevan talon torniateljeessaan vuodesta 1944 aina kuolinvuoteensa 2001. Hänen elämänkumppaninsa, Tuulikki Pietilä asui myös talon toisessa päässä omassa asunnossaan. He liikkuivat kotiensa välillä olevan ullakkotilan kautta, kunnes se sitten myöhemmin rakennettiin asunnoiksi.Viime vuosinaan Tove asui Tuulikin luona, koska ei jaksanut kulkea pihan kautta omaan torniinsa, mutta sen läheisyys varmasti tuntui siltä lohduttavalta.

Tuolla seisoessani mietin, että ajatella, tästä se Tove on kulkenut vuosikymmenien ajan. Kauppaan, asioilleen, matkoilleen, juhlimaan, tapaamisiin, mihin milloinkin. Ja seissyt tuolla tornissaan, poltellut tupakkaa työnteon lomassa ja katsonut kaari-ikkunoistaan avautuvia maisemia. Ehkä hän katseli kadulle, ja siellä kulkevia ihmisiä, tai kenties tuijotteli tähtitorninmäelle ja siitä kauas merelle. Ja sitten taas jatkoi työskentelyään.

Merivuokko

Marimekon kevätmalliston suosikkikuosini on ehdottomasti Kustaa Saksin suunnittelema Merivuokko. Koralliriutan vesikasveja esittävä kuosi on ihanan runsas ja se edustaa täydellisesti uudenlaista, modernin trendikästä Marimekkoa.

kuvat Marimekko.fi

Tykkään molemmista värityksistä, mutta oranssi-sininen on kyllä ihan superhieno. Kangas on 100% pellavaa, ja kun metrihinta lähemmäs viitisenkymppiä, taitaa tämä kangas jäädä fiilistelyasteelle tällä kertaa. Mutta siitä saisi vaikkapa aika mahtavan, leveähelmaisen, pitkän hippimekon.

Instaräpsy Marimekon marikulman näyteikkunasta. Merivuokko-kangas näyttää tosi ihanalta yhdistettynä viherkasveihin ja puisiin huonekaluihin.

Nadja Wediniä kotiin

Nadja Wedin on ruotsalainen kuvataiteilija, kuvittaja ja muotoilija, joka on tehnyt yhteistyötä Hemtexin ja tapetteja myyvän Photowallin kanssa. Wedinin maailma on sadunomaisen kaunis ja runsas, hänen piirrosjälkensä on äärimmäisen tarkkaa ja niissä seikkailee usein lintu-, hyönteis- ja eläinhahmoja yhdistettynä kasvillisuuteen ja kukkasiin. 

Ihastuin kovasti näihin Photowallin tapetteihin:

kuvat Photowall

Tapeteiksi nämä ovat toki todella runsaita, mutta tietynlaisessa tilassa jokin näistä olisi todella kaunis yksityiskohta. Useampaa mallia saa pienempä tai isompana raporttina ja hintakin on varsin kohtuullinen.

Kuvat Hemtex

Maaliskuun ensimmäiseen maanantaihin vähän värikkyyttä! Nadja Wedin ei taida puhutella puritaaneimpia minimalisteja, mutta ainakin minuun nämä iskevät ihan täysillä! Photowall muuten toimittaa Suomeen ja ainakin Hemtexin nettikaupasta löytyy Nadja Wedinin kuvittamaa (i-h-a-n-a-a) "House sparrow" -mallistoa.

Denimin uusi aika eli Seppälän denimkilpailu

Seppälä haastoi LAMK Muotoiluinstituutin vaatesuunnitteluopiskelijat kilpailuun, jossa kierrätetylle denimille annettiin uusi elämä designvaatteen myötä. Valmiit opiskelijatyöt ovat olleet esillä Seppälän Forumin myymälän näyteikkunassa Mannerheimintiellä, josta ne itsekin bongasin siitä ohitse kulkiessani tässä taannoin. Idea on tosi kiva ja lopputulokset näyttävät hyviltä. Vanhat farkkuvaatteet ovat mitä oivallisinta uudelleentyöstömatskua, kun ne kestävät hyvin erilaisia tekniikoita värjäyksestä valkaisuun, kuluttamista monin eri tavoin ja ovat silti vielä helposti ommeltavissa uuteen muotoonsa. 

Kilpailutöissä on kivasti variaatiota ja niihin on selkesti käytetty aikaa niin suunnitteluun kuin toteutukseenkin. Denimistä on saatu aikaan monenlaista muotoa ja pintaa, toisissa kankaan ominaisuus on säilytetty ja toisissa se on muokattu täysin erilaiseksi. Yleisö on saanut äänestää oman suosikkiaan ja TÄNÄÄN (1.3.) on viimeinen päivä vielä aikaa äänestää! Omaksi suosikikseni valitsin Pauliina Jokivuon "Meeting point"-työn, jossa eri farkkukerroksista on luotu kollaasimainen, rauhallisen esteettinen pinta, josta tulee mieleen kaukana siintävä maisema. Työ koostuu jakusta ja hameesta, joiden pelkistetyssä muodossa on vahvasti japanilaisia vaikutteita. Vaikka joukossa oli monta hienoa työtä, valitsin Meeting pointin siksi, että en ole nähnyt vastaavaa tapaa työstää nimenomaan juuri denimiä aiemmin.

Kilpailutyöt ja äänestys TÄÄLLÄ, josta myös lainattu ylläolevan kollaasin kuvat