29.4.2015

A Détacher Spring 2015

Vihdoinkin on ihan kunnon kevät, joten ajattelin fiilistellä joitakin tämän kauden mallistoja. Ensimmäisenä tarkasteluun pääsee Monika Kowalskan A Détacher-merkki. Ihastuin tämän malliston helppouteen, väljiin linjoihin ja hauskoihin printteihin. Malliston vaatteet ovat sellaisia, joita voisi helposti kuvitella käyttävänsä arkena ja sunnuntaina.










Mallistonsa inspiraation Kowalska oli hakenut lapsuuden päiväunelmista. Hän siteerasi Italo Calvinoa:

"'Childhood boredom is a special kind of boredom.' It leads to this world of fantasy, daydreams, and innocent fun."

Malliston väljät, jopa ylisuuret linjat tulivat Kowalskan mukaan siitä, että hän halusi vaatteiden tuntuvan siltä, kuin ne olisivat aiemmin kuuluneet äidille tai siskolle. Malliston siistit ja sporttiset neuleet muistuttavat neuleita, joita Kowalskan äidillä roikkui vaatekaapissaan 1970-luvulla. Printeissä on hauskaa seitkytluvun fiilistä, kuin horisontaalinen maisema, jossa näkyy poutapilviä ja metsänreunaa. Niissä on runsasta ja rönsyilevää psykedeliaa, mutta kuitenkin tähän päivään tyyliteltynä. Väreissä on murrettua keltaista, tummaa sinistä, farkkua ja vaaleaa pellavaa. Asusteissa on ruskeaa nahkaa ja laukuissa makramee-punosta. Mallien kasvoille oli piirretty kultaisia tähtiä ja pisteitä ja etuhiuksiin oli kietaisu löysä nuttura, muuten ne saivat liikkua vapaasti.

A Détacherin kevään 2015 mallisto on mielestäni monessakin suhteessa varsin onnistunut kokonaisuus: siitä huokuu vaivattomuus ja helppous, säkkimäiset mekot sopivat varmasti monelle ja vaatteet ovat monikäyttöisiä. Suunnittelija on innostunut luomastaan teemasta ja onnistunut kiteyttämään siinä olennaisimman, lähtemättä turhaa rönsyilemään. Itse ainakin muistan lapsuuden kesäpäivät, jotka tuntuivat kestävän loputtomiin ja myös ne tylsätkin hetken, jolloin mieli ja ajatukset lähtivät laukkaamaan taivaalla kulkevien poutapilvien matkaan.

Kuvat Style.com

Ei kommentteja: