28.4.2015

Oi beibi (eli yhdet vauvajuhlat)

Sunnuntaina vietettiin lapsuudenystävän vauvajuhlia. Kekkereiden järjestäminen on aina yhtä jännittävää, ja näistä juhlista tuli kaikin puolin todella onnistuneet. Tuleva mama itki vuolaasti onnenkyyneleitä, kun tupa oli täynnä iloisen jännittyneitä vieraita.

 Keväisiin juhliin haluttiin kaikkea ihanaa ja suloista kukkasista popcornikippoihin. Värimaailmassa mentiin hempeillä pastellinsävyillä.


Juhlat pidettiin ystävän kauniissa kodissa. Pyykkinaruun ostettiin vaatetta lapsuudenystäväporukalla, vasemmalla reunalla häämöttää pinkki neuletakki, jonka neuloin babyvillasta ihan omin kätösin. Ihan ensimmäinen tekemäni neuletakki ja vauvanneule ikinä! 

 Mehuboolissa oli koristeena syötäviä kukkia, limeä ja marjoja. 

 Ihanan teemakakun teki yksi juhlavieraista, aika mielettömän hieno sanoisin! Ja se oli myös todella hyvä, täytteenä oli valkosuklaata ja sitruunaa.

 Mama ja tuleva beibi saivat ihan mielettömästi kaikkia hienoja lahjoja ja mm. tämän huikean vaippakakun!

Suolaiset ruuat valmisti kemuja varten ystävän mies, joka on ammattikokki, makeita leivonnaisia tehtiin omalla porukalla ja niitä toivat myös vieraat. Ruokaa oli paljon ja sitä jäi ylikin, joten kaikki saivat varmasti syödäkseen.

Ilmeisesti joissakin vauvajuhlissa syötetään tulevalle äidille pilttejä potasta ja järjestetään jotain vauvanuken vaipanvaihtoa, mutta meillä ei sellainen käynyt edes mielessä eikä kukaan vieraistakaan sellaista ehdottanut. Ihan vain ruokaa ja yhdessäoloa, ja se onkin monesti tärkeintä. Iloiset ja innokkaat vieraat olivat iso osa ihania juhlia, joissa kuultiin niin liikuttava puhe kuin hauskoja tarinoitakin. Kivat kekkerit kaikenkaikkiaan, hieno aloitus tälle kevätjuhlakaudelle!

Ei kommentteja: