18.4.2015

Palalaukku!

Rakkauteni laukkuja kohtaan ei ole vuosien varrella hiipunut, vaikka olenkin kyennyt hillitsemään itseni viime vuosien ajan suhteellisen hyvin. Yritän keskittyä enemmän laatuun ja monikäyttöisyyteen, enkä niinkään määrään. Normihintaisia laukkuja en ole ostanut enää aikoihin, kun hauskimmat löytää yleensä kirppiksiltä tai reilulla alella. Yksi viimeisimmistä laukkuhankinnoista on Frida Marinan kirppispuolelta.

 Christelle & Co:n nahkainen käsilaukku imee sisälleen valtavasti kamaa. Tykkään tosi paljon tuosta mallista sekä hauskasta toteutuksesta. Laukku oli tosi hyvässä kunnossa ja pienen pohdinnan jälkeen kiikutin sen kassalle, vaikka se maksoikin 15€ ja se on mielestäni kirppislaukusta aika paljon. Muistan etäisesti ihailleeni tätä aikoinaan Stockalla ja kun miettii mitä laukun normihinta voisi olla, ei 15€ tuntunut lopulta niin kovin suurelta summalta.

Tällaiset "nahanväriset" laukut ovat nousseet omiksi suosikeiksi, jotenkin ne näyttävät aika hyviltä monien eri asioiden kanssa. Laukun nahka on kivan pehmeää, mutta tarpeeksi vahvaa, joten sitä ei tarvitse liikaa varoa.

Laukussa on kaksi avointa osiota ja keskellä yksi vetoketjulla suljettava. Vetoketjutasku löytyy ja samoin "kännykkätaskut". Laukun koosta kertoo varmasti jotain, että vetoketjulliseen osioon sujahtaa ihan helposti A4-kokoinen muistikirja. Laukkua kannetaan joko kädessä tai käsivarrella, joten ihan supertäyteen sitä lienee vähän turha ahtaa, paitsi jos kaipaa ylimääräistä käsitreeniä.

Sanoisin, että tämän veskan kohdalla on todellakin "money well spent".


Ei kommentteja: