11.5.2015

Ihana hanami

Hanami eli "kukkien katseleminen" on japanilainen kansanjuhla, joka ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Hanamijuhlia on alettu järjestää Suomessakin, eikä ihme, sillä kukkivan kirsikkapuun kauneus on kerrassaan lumoavaa. 
Havaitsin tästä meidän lähistöltä viikko sitten kirsikkapuun, jonka nupuista päättelin, että kukinta on ihan pian alkamassa. Yhtenä iltana kävelin kirsikkapuuta kohti, havaitsin jo kaukaa että se oli alkanut kukkia.





Harmi, etten ollut tajunnut ottaa kameraa mukaan. Ja harmillista myös, että puun kukinnan olivat havainneet myös muut. Japanissa Hanami on kansanjuhla, mutta minä olisin halunnut ihastella hetken puun kauneutta yksin. Sen sijaan väistelin jonkun toisen kameraa. Mutta niinhän se aina on, jokainen haluaisi palan kauneutta itselleen.

Pari päivää myöhemmin kuljin taas paikan ohi. Kirsikkapuu kukkii vain muutaman päivän ajan, mutta sitäkin ihanammin. Hanami, kuulostaakin vähän samalta kuin ihana.




Kevät. Kirkkaasti paistava ilta-aurinko. Kukkiva kirsikkapuu. Onni.

Ei kommentteja: