Parisen viikkoa sitten kävin tutustumassa pr-toimiston showroomilla tämän kevään HAMK Wetterhoffin opiskelijanäytöksen mallistoihin. Oli virkistävää nähdä hieman erilaisia vaatteita, kenkiä ja asusteita, joista välittyy niihin ladatut ideat, ajatukset ja toiveet sekä huolellinen toteutusjälki. Opiskelijamallistoissa on parasta niiden monipuolinen variaatio ja hulluttelevatkin ideat, joita karu arkitodellisuus, käytännöllisyys ja kaupallisuus eivät ole vielä jyränneet alleen. Opiskelijoiden työt heijastelevat myös vahvasti aikaa ja pinnalla olevia juttuja. Vähän niin kuin vaatteissa ja asusteissa yleensä, materiaalit ja niiden tuntu ei välity samalla tavalla kuvista kuin niitä oikeasti koskettelemalla, joten sinällään ei haitannut etten nähnyt varsinaista näytöstä.
Poimin tähän nyt fiilispohjalta joitain suunnittelijoita ja heidän töitään:
Daniela Siirtola kuvaa mallistoaan 'Leap of Faith" seuraavasti:
"-- omien siipien kokeilemista ja luottamista
siihen, että siivet kantavat. Uskoa omiin kykyihin ja lahjoihin. Opettelemista kuulemaan oma ääni maailmassa, jonka ääniä on vaikea saada hiljaiseksi. Iloa kauneudesta ja rohkeutta olla juuri sellainen kuin on." Kuvan klassiset mustat korkkarit saavat potkua nyörityksistä ja hapsuista.
Kuvan Desire-kengät ovat todella kauniit, naiselliset ja hyvällä tavalla kaupalliset.
Jämiä//Koivunen on suunnittelijapari, jossa Julia Jämiä opiskelee vaatetusmuotoilua ja Olli Koivunen jalkinesuunnittelua. He ovat luoneet yhdessä 'Välimatka'-nimisen malliston, johon kuuluu vaatteita ja kenkiä. Juttelin hetken aikaa heidän kanssaan tuolla showroomilla ja oli mielenkiintoista kuulla malliston taustaa. Mallisto perustuu capsule wardrobe- ajatteluun siitä että on vain rajallinen määrä vaatekappaleita, lempivaatteita, joita voi yhdistellä vapaasti toisiinsa. Unisex sitoo mallistoa ja liikkuu vapaasti feminiinistä maskuliiniin ja toisin päin, ja vaatteet ja kengät sopivat osittain myös molemmille sukupuolille. Unisex on itsellenikin aina mieluinen aihe ja pidän kovasti malliston nimestä ja siihen liittyvästä tematiikasta. Suunnittelijat luonnehtivat sitä itse näin:
"Välimatka -termiä voidaan käyttää kuvaamaan muun muassa asioiden,
henkilöiden tai ilmiöiden välisiä etäisyyksiä. --
Ihmisten välillä vallitseva “henkinen välimatka” on muuttanut ja muuttaa
muotoaan ajan kuluessa. Sosiaalisen median ja sähköisen viestinnän
mahdollisuudet tuovat ihmiset eri mantereilta näennäisesti yhteen,
hajottaen kuitenkin saman pöydän ääressä istuvat kauas toisistaan.--" Välimatka on kyllä oivallinen nimi mallistolle, se herättää heti erilaisia mielikuvia ja alkaa kiinnostaa. Mallisto on selkeä, hyvin rakennettu kokonaisuus. Toivottavasti Jämiä ja Koivunen jatkavat yhteistyötään tulevaisuudessakin.
Karoliina Lundahlin "Memento mori"on tummanpuhuva mallisto, joka käsittelee suunnittelijan omaa tunnevirtaa hänen kohdatessaan läheisen ihmisen kuoleman. "Tällä mallistolla toivon osaavani esittää kuoleman ja suremisen
monimuotoisuutta tavalla, jolla niistä ei muodostu tabua. Kuolema on, ja
tulee aina olemaan, suuri osa elämää. Mielestäni kuolemaa ei pitäisi
nähdä kaiken elävän loppuna vaan uuden ajanjakson alkuna." Lundahl luonnehtii mallistonsa teemaa. Mallistossa oli hienostuneen tyylikkäitä vaatteita ja pidin erityisesti hameesta, jonka kangas oli polttopainettua, yhdistelmä toimi kauniisti. Suru on voimakas tunne ja sen kanavoiminen taiteelliseksi prosessiksi voi olla varsin voimauttavaa.
Lotta Santalan Awakening-malliston taustalla on myös vahva tunnelataus, hän kuvailee mallistoaan näin: "AWAKENING -mallisto kertoo matkasta kohti tasapainoa. Ympäröivä maailma painostaa ja vaatii. Suorita. Yksilö alistuu muiden tahtoon unohtaen oman itsensä, ikään kuin se olisi hänen kohtalonsa. Sietokyky on kuitenkin rajallinen ja ajan myötä vahvinkin teräs väsyy. Jokaisessa asukokonaisuudessa on tunnelataus. Viha, pettymys, luovuttaminen liittyvät kaikki olennaisesti tasapainon löytämiseen. Vaaka vaatii onnellisuudelle vastapainoa ollakseen tasapainossa." Silkki-mohairinen neule oli ihanan tuntuinen, kevyt ja kaunis nahkalettisine yksityiskohtineen. Mallisto on vahva, naisellinen ja voisin kuvitella että se löytäisi nopeasti oman asiakaskuntansa.
Oona Pylkkäsen "FLY HI!" jalkine- ja asustemallisto on hauska ja leikittelevä. Siitä välittyy vapautunut tekemisen ilo, innostus ja hauskuus. Erilaiset värit, yksityiskohdat ja materiaalipinnat luovat elävän kokonaisuuden. Pylkkänen kuvaa itseään suunnittelijana: "Suunnittelen ihmisille, jotka näkevät pukeutumisen iloisena
mahdollisuutena. Muodin ja muotoilun ei tarvitse olla vakavaa, vaikka
otankin työni vakavasti."
Roosa-Emilia Ronkaisen adapt/perish-mallisto on heijastelee tulevaisuuden uhkakuvia. "Lähdin
mallistoa suunnitellessani tutkimaan minua inspiroivia muotoja,
materiaaleja ja ajankohtaisia tapahtumia. Science fiction, geometriset
muodot, epätavalliset materiaalit ja teknologian kehitys kiehtoivat
minua. Kuitenkin myös pehmeät materiaalit, luonnonkuidut ja pehmeät
sävyt tuntuivat omilta. Luonnonmullistukset ympäri maapalloa ja sodat
Lähi-Idässä, Star Wars ja paimentolaiskansat yhdistyivät mallistossani
tulevaisuuden aavikkopakolaisen asukokonaisuudeksi." Ronkainen kuvailee mallistoaan. Malliston taustalla oleva vahva tarina oli sinällään yllätys, koska livenä nämä asut ovat herkkiä ja kauniita. Mekon helmaa oli käsittääkseni värjätty teellä, se antaa kankaalle kauniin kellertävän sävyn. Villakankaisen paidan geometrisillä muodoilla leikittely toi mieleen kuin suuren origami-veistoksen, se on kyllä todella taidokkaasti toteutettu.
Emilia Nybergin mallisto Amourn, "kiertää kehää rakkauden ympärillä." Nyberg kuvailee teemansa kiteytyvän neljään jalkinemalliin, joista kukin esittävän rakkauden tunnetiloja: ihastumisen kepeyttä, rakkautta itsessään, surua ja aggressiota (ilmeisesti rakkauden päätettyä?) sekä lopuksi se kiteytyy aikuistumiseen ja oman arvokkuuden ymmärtämiseen. kiteytyy neljään jalkinemalliin; ihastuksen kepeys, rakkaus, suru ja
aggressio sekä aikuistuminen ja oman arvokkuuden ymmärtäminen. Nyberg mukaan "On harmillista, että nykyään nopeus on valttia. Tämä mallisto on
mahdollisuuteni muistuttaa, että perinteikäs ei ole tylsää, vaan todella
kaunista! Materiaalivalintani ovat klassisia ja näyttäviä. Halusin
panostaa runsauteen ja eleganssiin. Katsojalla pitää olla jotain jota
ihastella; täyteläisiä kokonaisuuksia jotka hurmaavat ensi
silmäyksellä. " Amourn-malliston kengät olivat ihan mielettömän hienoja, pikkutarkasti toteutettuja, koristeellisiä, kuin pieniä taideteoksia. Kuvan vaaleista kengistä tuli mieleen ensimmäisenä rokokoo ja Marie Antoinette. Todella hurmaavia kenkiä ja malliston teema välittyy valmiista tuotteista hienosti.
Tässä nyt siis vain muutama mallisto, muihin mallistoihin ja suunnittelijoiden niihin takana pääsee tutustumaan W15- näytöksen omassa blogissa, jossa on muuten paljon kiinnostavaa materiaalia, mm. luonnoksia ja malliston inspiskuvia sekä materiaalia itse näytöksestä kuvien ja videon myötä.
Kuvat suunnittelijoilta, tekstilainaukset blogista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti