Nämä löydöt olen tehnyt neljältä eri kirpparilta, vähän eri aikoina tässä kesäkuun aikana. Vielä olisi muutama sisustusjuttu, ne voisin esitellä eri postauksessa.
30.6.2015
Kesäkuun kirppislöytöjä pt.1
Nämä löydöt olen tehnyt neljältä eri kirpparilta, vähän eri aikoina tässä kesäkuun aikana. Vielä olisi muutama sisustusjuttu, ne voisin esitellä eri postauksessa.
29.6.2015
Espanjalaiset keramiikkakorvakorut
Olen tehnyt hyviä kirppislöytöjä tässä kuussa, ehkä voisin vähitellen näyttää niitä täällä blogissakin.
Keramiikasta käsityönä valmistetut korvikset löytyivät maalaiskirppikseltä alennettuun kahden euron hintaan. Lapussa luki, että ne ovat espanjalaista käsityötä. Ajattelin ensin antavani ne hippiystävälle, mutta päätinkin pitää ne itselläni. Hyvä päätös, korviksista kun on tulleet ihan omat lempparit. Tykkään siitä, että ne ovat vähän rosoiset ja tuovat mieleen mustekalan tai simpukat. Materiaalin tuntu on kiva, huomaan välillä ajatuksiini uppoutuneena hipelöiväni korvisten takaosaa, se tuntuu poltetulta savelta, jotenki tosi mukavalta. Kaiken lisäksi nämä ovat tosi kevyet ja hivenen tummaan violettiin taittava lasitteen sävytys sopii hyvin omaan, hieman kellertävään ihonsävyyni.
Bloggailen muuten kännykästä, jos kuva ja teksti näyttävät vähän hassuilta. Ulkona paistaa aurinko ja aion lähteä heti ulos, kunhan kynsilakat kuivuvat!
26.6.2015
Alelöytöjä
Kävin eilen Lumenen tehtaanmyymälässä Espoossa ja tulin hankkineeksi vähän uusia meikkejä minihinnoin. Tehtaanmyymälän valikoimissa on siis kaikkia Lumenen ja Cutrinin tuotteita sekä kodin pesuaineita. Osa tuotteista on 2.laatua, eli tuotteiden massa on samaa kuin normilaatuisten, mutta niiden pakkauksessa on jotain vikaa ja hinta näin edullisempi. Myös muita erikoistarjouksia löytyy. Esimerkiksi BB-voide ja ripsiväri tulivat yhteispakettina (5,95€), oranssi, harmaa ja metallinhohtopunainen kynsilakka olivat 1€ poistolaarista, luomiväri 3€, helmiäisvihreä kajal 5,55€ vain muutamia hintaesimerkkejä mainitakseni. Tehtaanmyymälän kanta-asiakkaana sain vielä lisäalennuksen kaikista näistä tuotteista. Paikkaa ei siis turhaan hehkuteta, ehdottomasti käymisen arvoinen varsinkin Lumenen ja Cutrinin tuotteiden ystäville.
Olen innoissani omista löydöistä. Tuota glitterkynsilakkaa minulla on ollut aiemminkin, tykkäsin siitä kovasti joten sitä oli saatava lisää. Oranssi lakka taas tuntui kivan piristävältä näin koleaan alkukesään. Helmiäisvihreä kajalkynä oli totaalinen heräteostos, lähinnä vain siksi kun se oli niin nätti!
Polkka Jam for House-muki taas löytyi Prismasta alennettuna. Kiva kesämuki, nyt vain harmittaa etten tullut ostaneeksi saman sarjan lautasta. Tarjoushaukka kiittää ja kuittaa!
23.6.2015
Elloksen syksyä
Kuparinvärisiä, paksuja vetoketjuja oli useammassa vaatteessa ja ne näyttivät kyllä todella hyviltä.
Collegehuppari metallinhohtoisella, palmikkoneuletta imitoivalla pinnalla ja kuparisella vetskalla.
Musta puolihame kuparisilla vetskoilla oli myös tosi hieno.
Tämä hame on nahkaa ja sävyltään murrettu oliivinvihreä. Nahka oli ohutta ja pehmeäpintaista. Ihan todella hieno!
Klassinen farkkutakki ja farkut ovat perinteistä, raakaa denimiä, nämäkin kuparinhohtoisin yksityiskohdin.
Lastenvaatteissa oli kivoja, yksinkertaisia printtejä, mm. tämä hauska kissanen.
21.6.2015
Midsommar
Viikko maalla
vanha omenapuu kukki vielä ja syreenit olivat juuri puhjenneet kukkaan. Niityt puskivat kukkiaan, lupiinit olivat jo ilmestyneet tienvarsille. Oikeastaan koko paikkakunta näytti viehättävyyteensä, vanhoja, puiksi kasvaneita syreenipensaita kun on melkeinpä joka pihassa. Näin ystäviä, kummipoikaa, kävin kirppareilla ja tyhjillään olevassa mummolassakin. Pihamaalla ollutta heinikkoa taltutettiin niittämällä, tuvasta ja eteisestä lakaistiin roskat ja käytettiin matot ulkona. Kotikotona leivoin piirakkaa pihamaan raparpereista.
9.6.2015
Ivanan kesämekot
Poimintoja mallistosta:
Tuo hattivatti-kuvioinen nappimekko on muuten tosi hauska, siitä tulee vähän mieleen brittien lippu, Union Jack.
Ivana Helsingin nettikaupassa pyöriessäni havaitsin, että muutamat mekkomallit olivat tarjouksessa. Kannattaa siis tsekata mallistoa täältä, mikäli kaipailee kivaa kesämekkoa.
kuvat Ivana Helsinki