Ellos on parin viimeisen vuoden ajan selkeästi uudistanut konseptiaan ja valikoimaansa entistä trendikkäämpään suuntaan. Esimerkiksi Elloksen kuvastot muistuttavat tätä nykyä enemmän Hennesin kuvastoille tyypillistä, aikakauslehtimäistä tyyliä: raikasta, selkeää ja modernia.
Syysmalliston esittelypäivä oli viileä, sateinen ja tuulinen, joten vaatteet tuntuivat varsin houkuttelevilta jo nyt.
Kylmiä, murrettuja vaaleanpunaisen ja harmaan sävyjä.
Kuparinvärisiä, paksuja vetoketjuja oli useammassa vaatteessa ja ne näyttivät kyllä todella hyviltä.
Collegehuppari metallinhohtoisella, palmikkoneuletta imitoivalla pinnalla ja kuparisella vetskalla.
Musta puolihame kuparisilla vetskoilla oli myös tosi hieno.
Tämä hame on nahkaa ja sävyltään murrettu oliivinvihreä. Nahka oli ohutta ja pehmeäpintaista. Ihan todella hieno!
Musta villakangasviitta, hieno tämäkin.
Klassinen farkkutakki ja farkut ovat perinteistä, raakaa denimiä, nämäkin kuparinhohtoisin yksityiskohdin.
Kapeakärkiset remmikorkkarit ovat ihanan sirot.
Lastenvaatteissa oli kivoja, yksinkertaisia printtejä, mm. tämä hauska kissanen.
Ellos on jo jonkin aikaa panostanut kotimallistoonsa, tehden siitä trendikkään ja skandinaavisen modernin. Sisustusblogeissakin on nähty hittituotteita juurikin Ellokselta. Tykkäsin kovasti tuosta tyynystä, jonka kuviot ovat konekirjottuja. Matto on myös tosi hieno.
Kotimallisto on selkeä ja sen jutut ovat selkeästi erilaisissa pinnoissa ja materiaalien vaihtelussa. Pieni "marmoripintainen" pöytä on hauska, sen päällä olevat kuparinhohtoiset kynttiläkipot myydään settinä.
Olen ollut Elloksen asiakas varmaan parinkymmenen vuoden ajan jo, meille tuli Elloksen kuvasto kotiin - teiniaikoina syyskuvaston ilmestyminen ehkä joskus heinäkuun lopulla palautti aina mieleen lähestyvän koulujen alkamisen. Omaan asiakkuushistoriaani mahtuu niin hutiostoksia kuin loppuunkäytettyjä lempparivaatteitakin, tosin turha marmattaa hutiostoksista jos sattuu olemaan maailman huonoin palauttaja! (En muista olenko palauttanut koskaan yhtäkään tuotetta...) Joka tapauksessa tykkään kovasti tästä freesimmästä linjauksesta ja siitä, että Elloksella ollaan valmiita aina kokeilemaan uusia juttuja - erilaisia yhteistyömallistoja, omien suunnittelijoiden designmallistoja, ottamaan uusia merkkejä valikoimiin jne. Kokovalikoima on monien tuotteiden kohdalla tosi laaja ja nettikaupassa tykkään muiden käyttäjien antamista arvosteluista, joiden perusteella voi arvioida paremmin tuotteiden mitoitusta ja mallia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti