26.7.2015

Heinäkuun kirppislöytöjä

Heinäkuussa olen kirppistellyt aika vähän, mutta tehnyt hyviä löytöjä.

Vagabondin mokkanahkaisia rusettiavokkaita muistan ihailleeni aikoinaan keltaisina. Nyt löysin samanlaiset, mutta hiekansävyinä kirppikseltä vain 2€:lla. Toisen kengän kantapäässä oli pinnassa kuluma, jonka paikkasin tekstiililiimalla. Tosi nätit kengät ja itseasiassa tuo vaaleanruskea sävy on tosi monikäyttöinen ja kiva. Samasta pöydästä löysin Pull & Bearin kangastossut eurolla. Niitä oli käytetty, mutta yleiskunto on hyvä. Nämä ovat minulle vähän isot ja aluksi ne hankasivat juuri siitä syystä. Avokassukkien kanssa ne ovat kuitenkin tosi passelit. Punaraidallinen neule on myös Pull & Bearilta, sekin kustansi vain euron. Tykkään tuosta meleeratusta pinnasta, ja materiaalikin on 81% puuvillaa. Kiva kesäneule siis, vaikka käytössä neulos vähän venähtääkin, niin ei se kuitenkaan haittaa. Korvikset maksoivat ehkä 0,50€, ostin ne ajatellen, että tuunaan niitä, mutta kotona jotenkin ihastuin nuo värillisiin kiviin, joten ne saivat jäädä tuohon muotoonsa.

(Hah! Nyt muistin, että kesäkuulta taisi olla vielä jotain kirppislöytöjä esittelemättä... ehkä ensi kerralla mietin pari kertaa, ennen kuin nimeän mahtipontisesti kirppislöytöjä omiin osiinsa...)

2 kommenttia:

June kirjoitti...

Onpa kivoja löytöjä taas! Etenkin noi rusettiavokkaat ^___^

Mulla on semiyksinäinen lomaviikko ihan kotosalla, niin voisi kerrankin olla aikaa kunnon kirppiskierrokselle, jee.

blandad. kirjoitti...

June, rusettiavokkaat on kyllä kivat. Mä itseasiassa kävin taas vähän kirppistelemässä ja löysinkin pari kivaa juttua taas :D