Synttärimekko 2015

Elokuun viimeistä viedään, kesä on pian  virallisesti ohi. Esitelläänpä siis synttärimekko vuosimallia 2015, josta tulikin tämän kesän käytetyin mekko.

Olen lähes perinteenomaisesti tehnyt mekon nimenomaan synttäreitäni varten. Tällä kertaa ostin edellisellä viikolla kankaan, joka Eurokankaan palakankaista löytynyt nätti etnohenkinen printtikangas.  Materiaali on viskoosia, ihanan kevyt ja jotenkin "pehmeän" tuntuinen. Pala maksoi siinä kympin verran ja sain sen hyödynnettyä melkein kokonaan.
Mekko on nilkkapituinen, leveähelmainen maxi, jossa pienet kimonohihat, avara pääntie ja olkapäillä hapsukoristeet. Vyötärön väljyyttä kuroo kuminauha. Malli on ehkä vähän nähty jo, mutta halusin jotain hipahtavaa, helppoa, mukavaa ja nopeasti valmistuvaa. Olin tosi iloinen, kun sain tämän jo päivää ennen juhlia valmiiksi, mutta oli kyllä vähällä, ettei tämä hautautunut kaapin perukoille. Sovittaessa valmis mekko tuntui leventävän ihan järkyttävästi, lantiolla oli jotenkin aivan liikaa väljyyttä ja vaakaraitainen kuosi ei ainakaan auttanut asiaa. Näytin mielestäni ihan kauhealta. Riisuin mekon, laitoin henkariin ja kaappiin. Harmitti, mutta mietin, että mitä jos en vain välittäisi? Päätin jättää lopullisen päätöksen mekon käyttämisestä juhlapäivään ja sen hetkiseen fiilikseen. Ja kas, seuraavana päivänä tuntuikin ihan samalta pukeutua mekkoon joka tapauksessa, levensi se tai ei, ainakin se oli uusi. Juhlat olivat ihanat ja lähdin mekossa seuraavan päivän festareillekin. Sen jälkeen olenkin ehtinyt käyttää tätä tosi monena päivänä, tämä kun on mitä parhain "hellemekko" mutta toisaalta siinä ei ihan heti tule kylmäkään.
En ole mallinukkekokoa, joten mekko ei ole ihan noin väljä kuin kuvassa, mutta olkapään hapsukoristeet tulevat esiin ja kuosin värit ovat luonnolliset.

Seuraavaksi mekko päätyy pesun kautta varastoon muiden kesämekkojen seuraksi. Ens kesänä sitten taas hengaillaan yhdessä!

Mökkireissulla

Torstaina aamupäivällä lähdettiin Vihtiin pienelle mökkireissulle. Kaupassakäynnin ja lounaan jälkeen lähdettiin metsään. Ajoimme Moksijärven rantaan ja lähdimme patikoimaan kohti Konianvuoren huippua. Paikka on luonnonsuojelualueella ja se kohoaa 58 metriä vedenpinnasta - jyrkkää metsäpolkua pitkin kiipeäminen kävi kyllä urheilusuorituksesta. Laelta avautuivat upeat näkymät, mutta myös metsäalue oli hieno: vanhaa puustoa, ihanasti jalan alla "joustavaa" sammalta, kalliota, erikoista kasvustoa, suota ja lahonneita puita. Mustikoita ja puolukoita oli aivan valtavasti. En ole koskaan nähnyt niin paljon marjoja, oikein harmitti etten tullut ottaneeksi mukaan enempää kippoja kun kerrankin olisi ollut mukavaa marjastaa. Tosin seuralaiseni taisivat kyllästyä odotteluun jo nytkin. Metsäreissu oli kyllä mahtava, ja sen päätteeksi oli ihan parasta käydä vielä uimassa puhtaassa järvessä jakunnon uimarannalla, tänä kesänä kun on tullut uitua vain meressä.
Illalla grillattiin ja aterioitiin tunnelmallisesti kynttilänvalossa elokuun pimeän yön verhoutuessa ympärille. Alkoi sataa, mutta ilma oli niin lämmin, että istuimme mökin kuistilla pitkälle aamuyöhön. Ja siinä välillä yösaunottiin. Oli kotoisaa nukahtaa sateen ropistessa kattoon.
Tulin kotiin jo eilen. Kissat näyttivät hyvin ilahtuneilta. Siivosin marjat ja leivoin mustikkapiirakan, osan mustikoista annoin miehen syötäväksi.
Kuvia tulin ottaneeksi tosi vähän, jaan tässä samat jotka laitoin instaankin. Oli kyllä mukava mökkireissu! Tämä kesä alkoi mökkireissulla ja päättyi toiseen, tästä on nyt hyvä siirtyä syksyä kohti.

Monday mood

Viikko jäljellä elokuuta ja kesää. Selailin puhelimesta kuvia, tämä kuukausi tuntuu jotenkin mukavan pitkältä ja jokseenkin jopa tapahtumarikkaalta. Olen ollut maalla, juhlinut kummipoikaa ja omia synttäreitä, festaroinut ja piipahdanpa vielä mökkeilemäänkin loppuviikosta.

Puistoissa hengailua, Suomenlinnan ilta-aurinkoa, talviturkkikin tuli heitettyä vaikka sitä ehdin jo vähän epäillä. Kuoharia rantakallioilla, mansikoita, kukkia, kummipojan nimiäisjuhlat, kissat testaamassa uusvanhaa räsymattoa ja mansikan tuoksua.

Laskeva aurinko, vähitellen pimenevät illat, synttärikakkua (kakkulapio löytyi viikko synttäreiden jälkeen!), kirjavia kuoseja, torikirppistelyä. Avonaisia ikkunoita iltaisin, auringonvarjoja parvekkeella, kukkivia kukkia ja vielä uusia nuppujakin. Omistakin projekteista olen ottanut lomaa, vaikka vähitellen takaraivossa alkaa kolkutella arki.

Vierailulla Visavuoressa

 

Emil Wikström Visavuoren ateljeessaan 1913. Kuva

Kävin kuun alussa Visavuoressa, kuvanveistäjä Emil Wikströmin ateljeekodissa. Paikka sijaitsee ehkä 20 minuutin ajomatkan päässä vanhempieni luota, mutta viimeksi olen käynyt siellä suunnilleen viitisentoista vuotta sitten. Wikström suunnitteli ja toteutti Visavuoren 1893-1912. Hän oli ihastunut Sääksmäen kansallisromanttisiin maisemiin vaellessaan siellä ystävänsä Axel Gallénin kanssa. Ensimmäinen ateljeekoti paloi vain kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen, uusi asuinrakennus valmistui 1902 ja ateljeerakennus 1903. Hirsisen asuinrakennuksen sisustus- ja irtaimisto on säilynyt alkuperäisenä niistä ajoista, kun Wikström siellä perheineen eli, museona se on toiminut jo vuodesta 1967.

Visavuori on jo luonnonmaisemiltaan todella kaunis paikka, jota karjalaistyyppinen hirsinen asuinrakennus ja jugendia henkivä, kivilinnamainen ateljeerakennus vain tuntuvat täydentävän. Rakennukset on sijoitettu korkeaan rinteeseen, asuinrakennuksen terassilta avautuu upea, kauaskantoinen järvimaisema korkeine rantakallioineen.

Visavuoreen tutustuminen kannattaa aloittaa asuinrakennuksesta. Wikströmin koti on säilynyt ihmeellisen hyvin ja siellä on ihanan alkuperäinen taiteilijakodin tunnelma. Wikström suunnitteli monet talon yksityiskohdat itse, esimerkiksi salin upean puupaneloidun katon ja rakennustulen tulisijat, jotka ovat toinen toistaan yksityiskohtaisempia. Salin huonekaluista suurin osa tuotiin Pariisista, jossa Wikström perheineen asui. Se henkiikin vahvasti 1900-luvun vaihteen kulttuurikodin tunnelmaa itämaisine mattoineen, marokkolaisine pöytineen, mutta joukossa on myös Iris-keramiikkaa ja kansallisromanttisia, suomalaisia perinnekäsitöitä. Huoneiden seinillä on Wikströmin omia töitä sekä hänen ystäviensä taidetta. Visavuoressa vierailikin paljon taiteilijoita, jotka kerääntyivät yhdessä ryypiskelemään ja taiteilemaan ja lahjoittivat siten teoksiaan toisilleen.

Asuinrakennus käsittää oleskelusalin, jonka päässä on ruokasali, lastenhuoneen, vanhempien makuuhuoneen, keittiön, piianhuoneen, eteistilat ja vierashuoneen.

Huoneissa on kauniita asioita, taidetta ja yksityiskohtia, oman aikansa upeita tapetteja ja moderneja asioita, kuten puhelin. Vintagefiilistelijöille asuinrakennus on ihanan herkullinen vierailukohde, joten poiminkin tähän nyt vain muutamia kuvia, etten pilaisi kokonaisvaltaista elämystä.

Pihapiiri on kaunis ja puutarhamainen, Wikströmin yksi harrastuksista olikin puutarhanhoito. Tästä kertoo myös ateljeerakennukseen tehty talvipuutarha.

Ateljeerakennus käsittää alakerrassa olevan pronssivalimon, joka toimii tätä nykyä mainiona kahvilana. Yläkerrassa on vanha ja uusi ateljee, jonka yhteydessä on pieni talvipuutarha, laaja urkuparvi, sekä tähtitorni. Ateljeetiloissa on toiminut myös pimiö, sillä puutarhanhoidon ja tähtitieteen lisäksi Wikström harrasti valokuvausta. Tuo tähtitorni on mielettömän hieno, sen kupu on "pyörivä" eli se sallii siis tähtitaivaan täydellisen tarkkailun ja kapealta ulkoparvekkeelta voi ihastella maisemia muutenkin.

Ateljeetiloissa on vastikään uudistettu patsasnäyttely, jota on teemoitettu ja yhtenäistetty.

Ateljeetilat ovat jo itsessään upeat, mutta kaikkien patsastutkielmien ja luonnoskappaleiden läsnäolo tekee tilasta todella "elävän", kuin Wikström  eläisi ja puuhailisi siellä vieläkin.

Visavuoren pihapiiriin kuuluu myös moderni, 1990 valmistunut  Kari-palviljonki. Se rakennettiin Emil Wikströmin kasvihuoneen tilanne, mutta paviljongissa on viitteitä kasvihuoneeseen. Rakennus on nimetty Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjänä tunnetun Kari Suomalaisen mukaan ja siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä Suomalaisen tuotantoon perustuen. Tänä kesänä Kari-paviljongin alakerrassa on ollut "Kalevalan kansaa katsomassa – Louis Sparren matkassa"-näyttely. Louis Sparre on nimenä varmasti tuttu monella taideteollisuutta opiskelleelle, hänet tunnetaan mm. legendaarisen Iris-tehtaan perustajana, joka loi pohjaa suomalaiselle taideteollisuudelle ja keramiikalle. Axel Gallén (sittemmin Akseli Gallen-Kallela) houkutteli Sparren Suomeen vierailulle ja ruotsalais-italialainen Sparre ihastui maahamme syvästi. Sparre ja Wikström olivat myös ystäviä ja näyttely on nimetty heidän yhteisen Karjalan matkansa mukaan, josta Sparre kirjoitti myöhemmin kirjankin. Näyttely käsittää Sparren ja hänen vaimonsa Evan tuotantoa ja lisäksi hauska rekonsturoidun huoneen, jossa Wikström ja Axel Gallén asuivat nuorina opiskelijoina Pariisin vuosiensa alkuaikoina. Huone oli valtavan pieni kahdelle ihmiselle, mutta siellä he piirsivät yhdessä ja haaveilivat paremmasta.

Visavuoren vierailu oli ihan mielettömän inspiroiva kokemus! Päivä oli kauniin aurinkoinen ja muita vierailijoita oli varsin vähän - tästä syystä sai keskittyä paikkojen katsomiseen ja tutkailuun rauhassa.  Upeat maisemat, rakennukset kaikkine yksityiskohtineen olivat tietysti mitä inspiroivinta visuaalista materiaalia, mutta eniten olin vaikuttunut Wikströmin energiasta ja monitaiteellisuudesta, joka paikasta huokuu vahvasti edelleen. Wikström oli arvostettu ja paljon käytetty taiteilija, Helsingissä hänen tuotantoaan ovat mm. rautatieaseman edessä seisovat lyhdynkantajat, Säätytalon päädyn patsaat, Elias Lönnrotin Kalevala-aiheinen muistomerkki Lönnrotinkadulla ja Kansallismuseon karhupatsas. Visavuoressa vieraillessa ei ole vaikeaa nähdä, mistä kaikesta hän sai omaan työskentelyynsä inspiraatiota.

Suosittelen ehdottomasti vierailemaan Visavuoressa, infot ja yhteystiedot löytyvät heidän nettisivuiltaan www.visavuori.com

Flow with Flo

Sain siis synttärilahjaksi lipun sunnuntain Flow'hun. Festari taidettiin järjestää nyt 12.:sta kertaa, mutta minulle tämä oli ensimmäinen visiitti paikanpäälle. 

Olin innoissani Florence and the Machinen näkemisestä, muutoin sunnuntain ohjelmisto oli Beckiä ja Tove Lo'ta lukuunottamatta aika vierasta. Lauantain bileiden ja sen jälkeisen olotilan johdosta pääsin lähtemään kotoa vasta alkuillasta, mutta oman säätämiseni johdosta kesti melkein tunnin, ennen kuin ylipäätään löysin pääportille ja pääsin sisään. Siinä vaiheessa oli Beck jo aloitellut keikkaansa, mutta sen mitä kuulin, kuulosti hyvältä.

Flow on superhypetetty festari, jonka osa kävijäkunnasta on ehtinyt jo tylyttää liian mainstreamiksi tätä nykyä. Itse koin alueen vähän vaikeasti hahmotettavana, vaikka toki siellä on paljon kaikenlaista hauskaa ympäristöä, jossa hengailla, katsella ihmisiä ja syödä ruokia, jotka näyttivät kyllä tosi hyviltä. Musiikki itsessään tuntuu olevan vähän niin kuin taustahälinää, muutamia yleisöä kerääviä isompia esiintyjiä lukuunottamatta. Konsepti tuntuu kyllä toimivan. Joka tapauksessa äänentoisto oli kyllä huippuluokkaa, keikat itsessään kuulostivat tosi hyviltä.

Tove Lo'sta en nähnyt vilaustakaan, koska esiintymisteltta oli äärilaitojaan myöten aivan täynnä. Mietinkin, että pitäisi olla kunnon platformikengät keikkoja varten, jotta näkisi edes jotain.

Florence and the Machinen keikka olikin se illan odotetuin juttu ja kaiken odotuksen arvoinen. Aluksi vähän ärsytti, kun kaverini halusi jäädä aika kauaksi lavalta, mutta toisaalta emme seisseet ihan pahimmassa tungoksessa. 

Tykkäsin itse keikasta ihan valtavasti. Florence Welchin ääni on niin voimakas, että se sopi ihan mielettömän hyvin festarilavalle. Esiintyjänä Welch oli antaumuksellinen ja energinen, spiikeissään vähän ujonoloinen, muttei ollenkaan niin runotyttömäinen kuin olin ajatellut. Hänestä tuli hieman mieleen Patti Smithin kaltainen voimakas naishahmo, joka tulkitsee musiikkiaan voimalla, välittämättä näyttääkö aina joka hetki ihan tosi hyvältä. Ja miten ei voisi olla rakastamatta bändiä, jonka myötä lavalla on valtava harppu? Ihan mahtavaa!

 Huikea keikka suorastaan. Tunnelma oli korkealla ja haltioitunut. Muoti-ikoniksi asetella Welchillä oli muuten päällään valkoinen röyhelöpusero ja valkoiset trumpettihousut, asu näytti aluksi vähän vaimealta suurelle lavalla, mutta toimi kieltämättä kokonaisuudessa aika loistavasti.

Tulin kotiin väsyneenä, mutta onnesta soikeana. Kotinurkilla vastaan tuli Stadionilta purkautuva ihmismassa, he olivat tulossa Siltsun juhlakonsertista. Hymyileviä, onnellisia ihmisiä sielläkin.
Istuin sohvalle syömään bileistä jääneistä ruokia ja mietin, että olipa ihanat synttärit kerrassaan.

Good to be 34

Juhlin viime viikonloppuna synttäreitäni. Lauantai-illalle järjestin bileet ja koska sain synttärilahjaksi lipun sunnuntain Flow'hun, juhlistin virallista synttäripäivääni sitten festareilla!

Pienimuotoisia illanistujaisia ja kekkereitä on tässä kodissa jo juhlittukin, mutta nämä olivat nyt ensimmäiset isommat bileet. Niinpä hössötin vähän enemmän kuin yleensä, järjestelin kotia vähän uuteen uskoon, hankin muutamia uusia huonekaluja ja tietysti leivoin ja tein ruokaa. Juhlien järjestely on jo itsessään aika hauskaa, mutta juhlista tuli ihanat kaikin puolin muutenkin - tai ainakin minulla oli ihan tosi hauskaa! Lähdimme vielä baariinkiin, joissa tulee kyllä nykyään käytyä aika harvoin. 

Synttäripäivänä olo oli aika nuutunut ja kieltämättä krapulainenkin, mutta jaksoin vielä festareillekin. Yksi ystävä tuli vauvoineen kylään vielä maanantaina, joten näitä synttäreitä on kyllä juhlistettu oikein urakalla!

Festarilippu oli yhteislahja monelta ihmiseltä ja tykkäsin kyllä kovasti. Olin aiemmin puhunut, että olisi ollut hienoa nähdä Florence and the Machine (sunnuntain pääesiintyjä), joten ystävä oli napannut ajatuksesta kiinni ja järjestänyt asiaa. Sen lisäksi sain muitakin ihania lahjoja ja kortteja, kuten kirjoja, korvikset, Marimekon astioita...

 ... brunssi- ja leffalahjakortit, kuohujuomaa...

... ja vihreän nahkalaukun, joka onkin ihan tosi päheä!

Kaikki tämä ihana päiväkausien synttärihössötys lievensi sitä faktaa, että ikävuosia tuli täyteen jo kolmekymmentäneljä. Huh. Rehellisesti sanottuna se tuntuu vähän järkyttävältä määrältä ikävuosia, varsinkin suhteutettuna henkiseen ikääni, joka tuntuu huitelevan hädin tuskin kahdessakympissä. Toisaalta, tunnen ja ajattelen olevani vielä ihan nuori tyyppi, jolla on takanaan jo jonkin verran elämänkokemusta ja siitä saatua itsevarmuutta, joka auttaa vaikeiden tilanteiden edessä. Ajattelen myös, että ihmiset tekevät ja kokevat asioita omassa tahdissaan. Se missä olen ja mitä teen vuoden päästä on suuri mysteeri, mutta just nyt, tässä ja näin, on ihan hyvä olla.

Postikortteja

Viime viikolla kävimme ystäväni ja hänen tyttäriensä kera Suomenlinnassa, ja näin kioskilla kivoja postikortteja. Pastellisia ja kullanhohtoisia. Kortit ovat Hanna Siiran kuvittamia, itseasiassa minulta löytyy  yksi kortti hänen aiemmasta Suomenlinna-sarjastaan. Kullanhohtoisuus teki korteista vähän hankalia kuvattavia, mutta ehkä kuvasta nyt saa sen verran selvää, että todella somia ovat.

Ystävä muuten kertoi, että tyttöjen kaverit (eli vanhemmat) ovat innostuneet tänä kesänä lähettämään toisilleen postikortteja kesäreissuiltaan ja tytöt ovat olleet tosi innoissaan saadessaan niitä pihakavereiltaan. Siispä tytötkin halusivat lähettää kortteja ja ystäväni ehti jo valita perinteisiä, kuvallisia Helsinki-kortteja Ombrellinon edessä seisoneesta korttitelineestä. Kerrankin minulla spontaanisti välähti ja sanoin, että sisältä puodista saa paljon kivempia, Helsinki-aiheisia Kehvola-kortteja. Nämä Hanna Siiran kuvittamat kortit löydettiin vähän myöhemmin, kun kortit oli jo kirjoitettu ja lähetetty, mutta näitäkin olisi varmasti ihana lähettää ja vastaanottaa. Mutta olihan se aika kivaa ostaa nämä ihan itsellekin, aurinkoisena kesäpäivänä kioskikahvin kaveriksi.

Elokuuta

Ihanaa, aurinkoinen elokuu! 

Olin viikko sitten maalla, ja tulin takaisin Helsinkiin tiistaina illalla. Maalla lähinnä hengailin. Ensin ilmat olivat viileät, jopa vähän koleat. Satoi. Kävin lenkillä koiran kanssa. Tein kirppisreissun Tampereelle, mutta puolet Radiokirppiksestä jäi kunnolla kiertämättä, kun se ehti jo mennä kiinni. Ostin yhden neulepaidan ja lankakerän. 

Olin haaveillut meneväni vuosien tauon jälkeen mustikkaan, mutta siellä mättäillä kykkiessäni huomasin, ettei tämä ole sen kivemmaksi tästä vuosien kuluessa muuttunut. Pyöräilin pienessä ukkossateessa, kävin katsomassa veljenpoikaa. Leivoin aika huikean, gluteenittoman mustikkapiirakan.

Ilma lämpeni vasta, kun kotiinlähtö läheni. Innostuin keräämään viinimarjoja ja nautin samalla auringosta. Tein museoretken, josta kerron myöhemmin.

 Helsinkiin palattuani olen viettänyt paljon aikaa ystävien seurassa. Keskiviikkona olin Suomenlinnassa ystäväni ja hänen tyttäriensä kanssa, perjantaina istuttiin toisen ystävän kanssa Espalla ja juotiin vähän Rieslingiä. Lauantaina juhlittiin pienen kummipojan nimiäisjuhlaa. Tänään kävelin kuumia kesäkatuja, kesämekossa ja mietin, että eipä tosiaan ole ollut hassumpi tämä kesä. Viikon päästä on synttärit, sitä ennen aion järjestää perinteiset synttäribileet!