30.9.2015

The Collector & Erdem Fall 2015

Erdemin kauden syysmallisto on uskollinen merkin tyylille kukkasineen ja upeine leikkauksineen, siinä on jotain 1900-luvun alun fiilistä kuin 1960-lukuakin. Kuosit ja materiaalit ovat runsaita, mallistossa on paljon metallinhohtoa ja lurexia, tekstuureissa on paljon rikottuja pintoja. Leikkaukset ovat räätälöityjä ja tyköistuvia, vaatteiden mallit helppoja ja käytännöllisiä. Mallisto on kaunis ja ylellinen, muttei kuitenkaan liian sliipattu eikä tylsä.














Innoituksen mallistoon Erdem Moralioglu on saanut "The Collector"-näyttelystä, joka nähtiin viime syksynä Lontoossa osana Frieze Masters taidetapahtumaa, jonne sen kuratoi Helly Nahmad Gallery. The Collector on Robin Brownin (designer) ja Anna Pankin (tuottaja) huoneinstallaatio kuvitteellisesta taidekeräilijästä vuoden 1968 Pariisissa, miehestä joka elää ja hengittää sen ajan nykytaiteelle. Erdem on luonut oman muusansa ikäänkuin tuohon samaan ympäristöön ja aikaan. Asetelma on mielenkiintoinen ja katsottuani videon The Collectorista, on Erdem Moralioglun teoksesta saama inspiraatio ilmeinen ja hieno oma tulkinta. Oikeastaan tässä voisi nähdä myös jotain oleellista tästä ajasta: muodista on tullut entistä useammalle intohimo, jolla täyttää elämä ja koti. Muotikeräilijä asettaa vaatteitaan ja kenkiään esille, vaaterekki on osa sisustusta yhtä lailla kuin muotilehtien kasvavat pinot. Ehkä siinä jää joskus tiskit tiskaamatta ja siivoukset tekemättä kun keskittyy intohimoiseen rakkauden kohteeseen - oli se sitten vaikkapa taide tai muoti.

 


29.9.2015

September issues

Jotenkin sitä taas havahtuu siihen, että tämäkin kuukausi on lopuillaan. Syyskuu tuntuu olleen loputtoman pitkä, laahaava ja jännittynyt kuukausi. Yleinen ilmapiiri on tuntunut ahdistavalta kaiken tämän yhteiskunnallisen ahdingon, vihapuheen ja riitelevän ilmapiirin vuoksi. Eletään haastavia aikoja, mutta ilmassa on myös ehkä jotain uutta ja positiivista.
Syyskuun myötä aloitin taas ranskan kurssin. Olen piirtänyt paljon. Olen lenkkeillyt pimenevissä illoissa. On ollut kauniita ilmoja, upeita auringonlaskuja. Taivaanrannalla ihan mielettömiä pilvenhattaroita. 

Vaaleanpunainen eri sävyissään on tuntunut tässä kuussa inspiroivalta. Ehkä siinä on jotain turvallisuudenhakuista ja lohduttavaa.
Tykkäsin Wei Qingjin näyttelystä Bioforumissa, joka on pienehkö näyttelytila Töölönlahden rannalla, radan varten rakentuneella uudella alueella. "Kiinalainen pegasos" -näyttely on avoin lokakuun loppuun. Se leikittelee perinteisellä, kiinalaisella taiteella ja mm. kansanvälisillä logoilla. 
Kuukauden sisään olen menettänyt kani-kaverini ja perheeni mäyräkoiran. Kumpikin lähti ihan liian varhain ja jätti tilalleen tyhjän aukon, vaikkeivät ne omiani olleetkaan. Mutta isoja persoonia molemmat, joita jään kaipaamaan kovasti.

Syyskuu on ollut raskassoutuinen, mutta paljon mukavaakin on tapahtunut. Aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, hyviä hetkiä ystävien seurassa. Syksy tuo tullessaan aina lisää virtaa, uutta energiaa kesän jäljiltä. Toivoa paremmasta, jostain uudesta.


25.9.2015

Victorian chola girl - Givenchy fall 2015

Olen ollut innoissani juuri nähtyjen muotiviikkojen tarjonnasta, tuleva kesä 2016 näyttää i-h-a-n-a-l-t-a! Mutta syksyn kunniaksi fiilistelläänpä viime kevään muotiviikoilla esiteltyä syys-talvikautta 2015 taas vähän erissä. 

Aloitetaan Givenchylla. Riccardo Tiscin malliston innoittajana toimi tällä kertaa "viktoriaaninen chola-tyttö". Turkiksia lukuunottamatta tämä mallisto on täydellinen - love it love it love it! Paljon mustaa, viininpunaista, samettia, villakankaita, läpikuultavia kankaita, pitsiä, röyhelöitä, riekaleita, rypytyksiä, riikinkukonsulkaprinttiä, upeita leikkauksia, puhvihihoja, melankoliaa, romantiikkaa - stailattuna noihin kasvokoruihin ja geelikiharoihin, ahhh!!!













Ihan mielettömän hieno mallistokokonaisuus (turkiksia lukuunottamatta tietenkin)!!!



Stailaus sykähdyttää myös kovasti, kaikki nuo helmi- ja jalokivihenkiset korut ja jopa nuo geelillä kasvoihin liimatut "ghettokiharat" erilaisiin letteihin yhdistettynä, oijjoijj. En voi kun huokailla vain syvästä ihastuksesta. 

Kannattaa muuten huomioida, että Style.com on poistunut käytöstä ja tästä lähin Vogue Usa:n hallinnoima muotinäytössisältö löytyy tuolta Voguen fashion shows-sivustolta. Kuvia ja videoita näyttäisi olevan entistä enemmän, joten fiilistelyyn saa kyllä kulumaan aikaa!

23.9.2015

Talvihorros

En ole hankkinut uusia Muumi-mukeja aikoihin, mutta uusi talvisesonkimuki on niin sympaattinen, että tekisi melkein mieli hankkia tämä.


Kuvat Moomin Official

Mitä Muumit tekevät talvella? Nukkuvat talvihorroksessa tietysti, paitsi jos sattumalta heräävät vähän liian aikaisin seikkailemaan.

Arabian valmistaman Hibernation-mukin voi tilata Moomin official-verkkokaupasta ja saatavilla varmasti kaupoissakin tässä syksyn mittaan.

22.9.2015

Fringe

Hapsukorvakoruun, paljettein kirjottuun puseroon ja muhkeaan tötterötukkaan sonnustautunut daami on taas yksi niitä piirroksia, joista en tiedä tykkäänkö vai en. Siitä syystä se jäi myös vähän kesken, koska en tiedä kannattaako sitä jatkaa vai ei. No, ehtiihän sitä jatkaa myöhemminkin jos siltä tuntuu.

21.9.2015

Voffeli & Kaffeli

Voffeli & Kaffeli on soma kahvila Museokadulla, olin kävellyt sen ohi monesti ja miettinyt, että tuonne pitäisi joskus poiketa sisällekin. Sovimme sitten ystävän kanssa sinne treffit tässä taannoin ja mukana oli myös pieni kummipoikani. Kahvila on toiminut aiemmin Tammisaaressa ja alkuvuodesta se avautui tänne Helsinkiin.

Nimensä mukaisesti kahvilassa tarjoillaan vohveleita. Täytteet saa valita itse, tarjolla on niin suolaista kuin makeaakin. Itse valitsin täytteeksi omenahillon ja kermavaahdon. Vohveli oli rapea ja hyvä, hillo oikeaa omenahilloa ja peruskahvikin maistuvaa, ja sitä sai santsata (arvostan aina kovasti kahviloissa tätä mahdollisuutta). 




Kahvila itsessään on todella soma! Huonekalut olivat ja muu rekvisiitta oli vanhaa tyyliä ja tilaa koristi kaunis musta flyygeli. Astiat ovat eriparisia, samoin aterimet. Oli suorastaan vaikeaa valita, millaisesta kupista kahvinsa halusi juoda, koska kaikki olivat niin nättejä! 

Viihdyimme kahvilassa hyvän tovin, kummipoikakin nukkui koko ajan. Asiakaskunta vaihtui, lounasaikaan oli mukavan rauhallista, välillä käytiin tarjoilemassa kahvia vielä pöytäänkin. Ihana paikka, tykkäsin! Voffeli & Kaffeli löytyy osoitteesta Museokatu 11 (Etu-Töölö), ja se on auki arkisin klo 10.30 - 18.00, lauantaisin klo 11.00 - 17.00 ja sunnuntaisin klo 12.00 - 17.00 aina lokakuun puoleen väliin asti, jonka jälkeen talossa alkaa putkiremontti ja kahvila menee muutamaksi kuukaudeksi kokonaan kiinni. Kannattaa siis ehtiä ennen remonttia vohvelille!

 

16.9.2015

Vintage stories aw 2015

Kerroinkin käyneeni tutustumassa KappAhl Vintage Stories syysmallistoon. Tällä kertaa inspiraation lähteenä on ollut 1970-luvun boheemius ja siihen vaikuttanut Art deco. Mallistoon kuuluu kauniita kuoseja, ohuita läpikuultavia kankaita, pitsiä, paljetteja, samettia, brodeerauksia ja hapsuja.







Mallistossa on kauniita yksityiskohtia, kuoseja ja kivoja materiaalivalintoja. Tykkäsin erityisesti joustosamettisista vaatekappaleista, esimerkiksi musta, hieman leveähelmainen hame on yksinkertaisuudessaan kaunis ja monikäyttöinen. Samettinen hame pitkillä hapsulla on myös hauska sekä brodeerauksin koristeltu kimonotakki, jossa on pitkät hapsut helmassa. Kimonotakin ja samettisen puseron brodeeraukset ovat muuten erilaiset.

Tuotekuvat KappAhl

Vintage Stories -mallisto on vuosien varrella muuttunut entistä kaupallisemmaksi ja yksityiskohdista on selkeästi karsittu. Toisaalta mallisto ehkä puhuttelee näin laajempaa asiakaskuntaa ja on helposti omaksuttavissa ja yhdisteltävissä muuhunkin pukeutumiseen. On kuitenkin kivaa, että mallistoa edelleen tehdään, selkeän vintagehenkistä mallistokonseptia kun ei ole muille ketjuliikkeillä.

Mallisto on myymälöissä lokakuussa.

15.9.2015

Korulöytöjä

Olen yrittänyt ostaa hipahtavia, etnohenkisiä koruja kirppareilta aina silloin, kun niitä sattuu tulemaan vastaan. Tykkään varsinkin sellaisista koruista, jotka näyttävät siltä että ne on ostettu joskus matkamuistoiksi tai tuliaiksi jostain kaukaisista kohteista. Parasta on, jos koru on käsityötä tai siinä on jotain "käsityöhenkistä" (joka monesti tarkoittaa vähän krouveja yksityiskohtia), vaikka se olisikin ihan teollisesti valmistettu. Ihan tässä parin viikon sisään olen löytänyt nämä kolme:

Rintaneula ja korvikset ovat Naisten pankin järjestämältä korukirppikseltä, jossa kävin viime sunnuntaina. Idea oli tosi kiva: kirppiskorut ovat saatu lahjoituksina ja ne myydään edullisesti, tuotto menee Naisten pankin toimintaan, joka edesauttaa mm. naisten ammattiopintoja Afrikassa. Rintaneulasta on vaikea sanoa, onko se varsinaisesti edes etnohenkinen, mutta siinä on samaa muotokieltä. Korvikset ovat ihanan kevyet ja kuvioinneista päätellen ne voisivat olla matkamuisto Perusta. Molemmat maksoivat euron. Rannekoru taas on Toinen kierros -kirppikseltä Espoon Tapiolasta. Se maksoi 3€ ja vaikka mustat kivet ovatkin muovia, on se muuten tosi hieno. Kolikossa on arabialta näyttävää tekstiä, mutta toisaalta tämä voisi olla ihan jostain markkinakojustakin. Materiaali on aika raskaan oloista, joten ihan tämän hetken ketjukaupasta tätä korua tuskin on ostettu. Oli miten oli, aina voi ainakin omassa mielessään leikkiä näiden olevan eksoottisia tuliaisia jännittäviltä matkoilta.

14.9.2015

Habitare details

Tässä vielä lisää yksityiskohtia Habitaresta.