31.10.2015

HALLOWEEN.

Hui! Lokakuu on jo melkein ohi. Tässä kuussa bloggailut ovat jääneet vähemmälle, ensi kuussa toivottavasti tulee vähän reipastuttua. Rauhallista pyhäinpäivää ja hurrrjaa Halloweenia!!!

25.10.2015

Pala Saimaata

Kermansaven Saimaa-astiasarja lanseerattiin muistaakseni 2008 ja tykkäsin Paola Suhosen suunnittelemasta sarjasta kauniiden värien ja kohokuvioisten perhosten vuoksi aika paljonkin. Tuolloin tuli hankittua muutama osa sarjasta: iso piirakkavuoka, pieni lautanen ja muki. Sarjan sävyinä olivat vaalea turkoosi, vaalea harmaa, luonnonvalkoinen ja syvä sininen. Varsinkin siniset astiat olivat lemppareitani, sävy oli intensiivisen syvä ja astioiden perhoskuvio tuli tosi kauniisti esille varsinkin sinisävyisissä astioissa. Olen myöhemmin harmitellut, että hankin vain yhden sinisen, korvattoman mukin. Se on kiva katsella ja tosi hyvän mallinen kahvimukina myös, en vain oikein raaski käyttää sitä enää, kun en taida mistään saada toista tilalle.
Nyt löysin kuitenkin Fidasta parin sarjan pienemmälle lautaselle. Haalea turkoosi minulla oli siis jo ennestään ja nyt löysin tuon luonnonvalkoisen 2,5€:lla.  Olen käyttänyt tuota turkoosia lautasta lähinnä tarjoiluun, kiva että löysin toisen samanlaisen ja aika hauskaltahan nuo eri sävyt näyttävät yhdessä. Piirakkavuoka minulla on harmaasävyinen, joten näistä tulee varmaan aika hauska kokonaisuus yhdessä.


Kermansaven astiatuotanto on lopetettu sittemmin kokonaan, mikäli sinällään on vähän sääli. Tuotteet olivat toki aika raskastekoisia, mutta samalla ihan todella kestäviä. Äidilläni on edelleen käytössä Kermansaven uunivuokia, jotka ovat tuntuvat kestävän vuosikymmeniä. Minullakin on pari keltaista uunivuokaa kansineen näiden Saimaa-astioiden lisäksi. Astioiden kauneus on minulle tärkeää, mutta arvostan myös käytettävyyttä ja sitä, että asiat kestävät kulutusta pidempään. 
Täytyy yrittää vaalia näitä Saimaa-astioita, mutta samalla muistaa käyttääkin niitä, käytettäviksihän ne on lopulta tarkoitettu.

23.10.2015

Jag gillar

















Ruotsin Elle on aina ollut aika innostava lehti, mutta tämä lokakuun numeron editoriaali on kyllä ihan täydellinen. Tyyli on tietenkin kohdallaan - kovasti trendikästä seitkytlukua - ja kuvista välittyvä fiilis on ihanan kepeä, luonnollinen ja jotenkin niin ruotsalainen! Sellainen luonnollisella ja välittömällä tavalla jotenkin huolitellun rento ja kuitenkin ihan tosi harkittu, tarinallinen kokonaisuus. Tykkään todella paljon kuvien miljööstä, asetteluista, värimaailmasta ja kokonaisvaltaisesta fiiliksestä. Tyylilajissa on jotain samaa kuin vaikkapa Ivana Helsingin muotikuvissa, jos miettii luonnonläheisyyttä ja kuvauspaikkoja, mutta toki nämä ovat astetta kaupallisempia ja enemmän ajanhenkisyyttä kuin brändi-imagoa heijastelevia.
Näitä kuvia katsellessa alkaa kyllä tehdä mieli jotain tilkkutyöhenkistä vaatetta ja kotiin tuollaista virkattua päiväpeittoa! Ja tietysti tulee hetkellinen ikävä kesää, joka näissä kuvissa on kyllä kukkeimmillaan. 

Malli Camilla Christensen kuvaaja Bo Marion, stylisti Lisa Lindqwister, hiukset Ali Pirzadah, meikki Ignacio Alonso. 
Kuvat lainattu Fashion Gone Rogue

21.10.2015

Le Parfum


Hajuvesipullo on vähän vanhempi vesiväriluonnos, josta tykkään edelleen. Skannasin sen taannoin ja muokkasin vähän Photoshopilla - ihan hauska kokeilu sanoisin.

20.10.2015

Syksyinen hippimekko

Harvoin käy niin, että näen jonkun vaatteen myymälän ikkunassa mallinukelle puettuna ja ostan samanlaisen siltä näkemältä. Varsinkaan, jos kyseessä on ns. kampanjatuote, eli vaate, joka edustaa jotain tiettyä trendiä ja sitä myydään edulliseen hintaan useassa eri koossa. Kampanjatuotteen tarkoitus on myydä hyvin ja paljon - tarkoittaen että kyseistä vaatetta voi nähdä sitten "vähän joka toisella". En nyt sinällään koe olevani kaikkein individuaalein pukeutuja, mutta toisinaan kyllä vältän ihan tietoisesti vaatteita tai trendejä, joita näkee kaikilla.


Hennesin hipahtava maksimekko oli kuitenkin rakkautta ensi silmäyksellä. Ihana ihana ihana. Näin sen myymälän ikkunassa ja painelin suoraa päätä sisälle. Haluan. Ja kun löytyi vielä sopiva koko ja hintaakin oli vain parikymppiä lähdimme yhdessä kassan kautta kotiin. Eihän se nyt ihan samalta näytä, kun kamppismalli Andreea Diaconun päällä, mutta tykkään mekosta tosi paljon. Käytin sitä jo viime viikonloppuna nimiäisjuhlissa, oikeastaan haluaisin käyttää sitä koko ajan. Hipahtavia korujakin löytyy ja tyyliin sopivia laukkuja. Pitkähihainen ja maksihelmainen mekko on muuten todella helppo vaate, mekko päälle ja menoksi. Tosin näillä leveysasteilla voi tarvita aluspaidan ja sukkikset tai legginsit alle, mutta eipä niitä sieltä huomaa.

Kampanjakuva lainattu Fashion Gone Roguesta

13.10.2015

What's the story, autumn glory

Lokakuu! Melkein jo kaksi viikkoa kulunut tästä kuusta ja olen taas huidellut vähän siellä ja täällä - tai sitten ollut vaan kotona. Mutta todella vähän koneen ääressä, saatika että olisin edes kirjautunut blogiin. Tässä kuitenkin jotain poimintoja puhelimen kuvagalleriasta viime ajoilta:

IPI kulmakuppila on vielä aika uusi kuppila keskellä Kalliota, Kallion kirjaston vieressä. Tilat ovat kivasti laitetut ja kahvikin oli muistaakseni ihan jees. Sisustuksessa on käytetty paljon huonekasveja, tykkään.


Kukkaloistoa vielä parin viikon takaa.

Upeita auringonlaskuja näkee lähes päivittäin!


Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu-näyttely Kiasmassa oli kiinnostava. Kiasmaanhan pääsee aina kuukauden ensimmäisenä perjantaina ilmaiseksi, nyt viimeksi jouduimme jopa hetken odottelemaan sisällepääsyä, kun niin paljon innokkaita taiteenystäviä oli liikenteessä yhtä aikaa.

Olen alkanut käyttää puhelimen askelmittaria (Samsung Health) ja innostunut taas lenkkeilemään vähän enemmän. Parina aurinkoisena viikonloppupäivänä olen käynyt tutkimassa Seurasaarta, joka onkin varsin ihana paikka.

Edellisviikonloppuna olin Oasis-vuosijuhlissa Lepakkomiehessä. Ilta oli huikea vanhalle Oasis-fanille, illan viimeinen coverbändi soitti (What's the story) Morning glory-levyn alusta loppuun!!! Huhhuh, meininki oli iloinen, hikinen ja vähän nostaliginenkin, hyvällä tavalla.

Leivoin korvapuusteja kansallisena Korvapuustipäivänä.

Tarvistin vähän omaa aikaa ja päädyin hengailemaan Kallion kirjastoon. Jaksan aina, kaikkien näiden vuosien jälkeenkin, huokailla ihastuneena miten kaunis rakennus Kallion kirjasto on!

Kuihtuneita kukkia lenkkipolun varrelta.

Täytyy sanoa, että ihan mielettömän kaunis syksy on ollut tähän asti. Aurinko on paistanut kirkkaasti ja ruska alkaa olla kohta vasta kauneimmillaan. Jos kotona joskus ajatukset vähän jumittavatkin, ulkona mieli kyllä kirkastuu. 

Loppuun vielä Oasis-fiilistelyt: