Voihan marraskuu ja tämä synkeä pimeys! Olen tehnyt tässä kuussa monta hyvää kirppislöytöjä ja kun aloin niitä tässä yhtenä iltana kuvaamaan kotona, meinasi tulla itku. Kamerani taitaa olla aika finaalissa (näyttö nyt on ollut rikki jo kaksi vuotta) ulkona päivänvalossa sillä saa ihan kelvollisiakin kuvia, mutta sisätiloissa sen valovoima ei tunnu riittävän yhtään mihinkään. Salama toimii milloin tykkää eikä objektiivikaan asetu enää kunnolla paikalleen, jokin liitoskohdassa on rikki. Yritin kaikenlaisia valaisutemppuja, mutta lopputuloksena oli vain tärähtäneitä ja/tai epätarkkoja kuvia. Mietin tässä julkaisenko näitä kiukuspäissä otettua puhelinkuviakaan, mutta antaa mennä, enpä taida jaksaa alkaa näitä kuvaamaan kokonaan uudestaankaan.
Ehkä tästä kuvasta voi nyt jotenkin havaita, että olen shoppaillut syys- ja talvikautta varten "uusia" neuleita. Viime syksynä tuli muuton yhteydessä laitettu iso osa vanhemmista neuleista kiertoon ja kaipasin muutenkin vähän vaihtelua. Pieni pöytäkin on kirppikseltä pari viikkoa sitten hankittu, kuten se päällä oleva tarjotin koruineen. Tuoli on myös kirpparilta, mutta jo elokuussa hankittu, niitä on itseasiassa kaksi ja ne ovat käytössä keittiössä.
Tykkään kovasti palmikkoneuleista. Vaalea villapaita on meleerattua lankaa, selkeästi jonkun omaa käsityötä. Veikkaan, että lankana on jokin villasekoite, josta kuitenkin suurin osa on villaa. Löysin sen kotiseutukirpparilta, kun kävin sielläpäin isänpäiväviikonloppua viettämässä, maksoin siitä muistaakseni vitosen verran. Punertavan ruskea neuletakki on Uffin 2€-päiviltä, alunperin Gina Tricotin mallistoa ja yllättäen kyllä siinä on jonkun verran ihan villaakin joukossa. Malli on kivan rento ja se näyttää aika hauskalta farkkupaidan kaverina. Musta laukku on Toinen kierros-kirppikseltä Espoon Tapiolasta, Henkkamaukan mallistoa. Sivut ovat mokkanahkaa, vaikka muutoin laukku on keinomateriaalia. Siitä taisin maksaa jopa 8€, kun mieleni oli jo vähän pidempään tehnyt tuollaista ajanhenkistä, vähän skarpimpaa laukkua.
Uffin 2€:n päiviltä tarttui matkaan myös kaksi neulehametta. Musta on kotimaista tuotantoa, pääosin villaa sekin. Helma on plisaarattu, malliltaan hame on aika pitkä, itseasiassa niin pitkä että sitä voisi käyttää tuubimekkonakin. On vielä vähän harkinnassa, pitäisikö helmaa lyhentää. Harmaa hame taas on muodikkaasti ribbi- ja tweedneulosta, siinä ei ollut minkäänlaista tuotelappua, mutta tehdastekoinen sekin on alunperin ja pesun yhteydessä havaitsin senkin olevan vahvasti villapohjaista materiaalia. Se on malliltaan suora ja pitkä, vaikka edellinen omista onkin sitä vyötäröltä jo vähän lyhentänyt. Tätä olen ehtinyt jo käyttääkin, tosi mukava ja kiva vähän väljemmän puseron parina.
Tuolin selkänojalla on paksuneuloksinen viinipunainen pusero (Gina Tricot), lyhyt malli jossa on pidempi takahelma, korallinpunainen neule taas taisi olla alunperin Cubuksen. Viininpunainen oli Toiselta kierrokselta ja sitäkin olen jo käyttänyt, korallinen taas kotiseutukirppikseltä, kumpikin taisi maksaa pari euroa kappale. En nyt ehkä ostaisi tämäntyyppisiä, akryylineuleita uutena kaupasta, mutta kuten sanottua, kaipaan vähän vaihtelua tämänhetkiseen vaatekaappiini.
Pieni pyöreä pöytä oli spontaani ostos kirpputori Domilta tässä taannoin. Olen haaveillut jonkinlaisesta tarjotinpöydästä, mutta nyt löysin pöydän ja tarjottimen erikseen. Pikkupöytä on osoittautunut käteväksi apupöydäksi, joten siihen sijoitettu kymppi ei mennyt hukkaan. Pöytä on kuitenkin puuta ja tanskalaista työtä. Tarjotin ja korvikset taas löytyivät Kampin kirpputorilta.
Näiden lisäksi olen löytänyt mm.
- vielä yhden neuleen, tummansininen puuvilla-viskoosi. Se on ihan tosi kiva, taisi olla Lindexiltä alunperin, mutta se oli kuvaushetkellä pesukorissa jo.
- Niken mustat urheiluhousut 3€. Huippulöytö, todella hyvässä kunnossa!
- Asicsin lenkkarit 2€, nämäkin hyvässä kunnossa ja hyvät käytössä.
- Mustat Cheap Mondayn pillifarkut (miehelle) 1€ Uffilta.Nämäkin tosi siistit ja hyväkuntoiset.
Ja muutamia juttua ajattelin esitellä vähän tarkemmin myöhemmin.
3 kommenttia:
Hyviä löytöjä! hmm tuo kameran kanssa tuskailu on niin tuttua, valo ei meinaa riittää millään ja mulla alkaa taas olla finaalissa nuo vermeet.. kamera ja puhelin.. mutta jospa se tästä taasen! :)
Ääk, ihania löytöjä! ^___^ Musta villapaidat ja muut neuleet on just parasta löytää kirpparilta, koska materiaalit on usein hyvät ja saattaa just tulla noita uniikkeja, jonkun itse tekemiä aarteita vastaan.
akissfromthepast: Jep. Tuskastuttaa kovasti. Ajattelin nyt sitten kuitenkin mennä niillä mitä on, uusia kun ei ole tähän hätään varaa hankkia kertaheitolla.
June: Juu, kandee vaan olla tarkkana ettei rahtaa kotiinsa mitään ötökkä tai homeongelmaa. Mutta villapaidan voi tunkea pakkaseen enshätään ja sitten vielä pestä. Varsinkin jonku itsetekemät neuleet on aika huikeita, se työ ja panostus, arvostan!!!
Lähetä kommentti