Oscars 2016

Eilen jaettiin taas Oscareita ja jännitettiin, saako Leonardo DiCaprio vihdoin ansaitsemansa patsaan. Tulihan se patsas sieltä ja Leo piti muuten aika hienon puheen ilmastomuutoksesta ja siitä, miten meidän tulisi toimia tämän suurimman uhan eteen juuri nyt.

Gaala-asuja on aina hauska seurata ja vertailla ajan tyyliä, trendejä ja onko puvuissa kenties jotain uusia suuntauksia, jotka tulevat näkymään myöhemmin juhlapukumallistoissa. Tänä vuonna nähtiin paljon mustaa ja valkoista, hillittyjä värejä, yksinkertaisia, jopa minimalistisia linjoja yhdistettynä veistoksellisuuteen, hienovaraista kukkaiskoristelua, koristeellisia vöitä ja korostettuja vyötäröitä, syvään uurrettuja päänteitä ja toki paljetteja, kimallusta ja röyhelöitä, mutta huomattavasti maltillisemmassa muodossa kuin aiempina vuosina. Yleislinjaus puvuista oli yllättävän suoralinjainen ja jopa suhteellisen pelkistetty. Pukujen juju tuntui olevan pienissä yksityiskohdissa, leikkauksessa, materiaalissa tai vaikkapa siinä, miten paljon ne paljastivat ihoa. Hiuksissa nähtiin luonnollista tyyliä, kampaukset olivat kevyitä tai hiukset oli jätetty kokonaan auki, meikeissä korostettiin klassista kauneutta. Korvakoruja ja käsikoruja näkyi paljon, niissäkin näkyi maltillinen ja klassisen arvokas linja. Poimin tähän muutaman oman suosikkikokonaisuuden:

Cate Blanchettin puku on Armani Privén, sitä on koristeltu Swarosvskin kristallein. Se edustaa perinteisempää, romanttista juhlapukutyyliä. Väri on kauniin haalea ja puvun koristeena on silkkikukkia.

Saoirse Ronanin vihreä paljettipuku on Calvin Klein Collectionin. Sitä on hehkutettu somessa kovasti, eikä suotta, Ronan näytti upealta. Puvun pitkulaisen malliset paljetit on aseteltu koristeelliseen muotoon, puvussa on kaunis leikkaus ja se sopii täydellisesti kantajalleen ja on tarpeeksi raikas nuorelle naiselle. Puku on syvään uurrettu ja paljastava, muttei yhtään mauttomalla tavalla.

 Rooney Mara oli pukeutunut Givenchy coutureen. Kokonaisuus on hyvin vaalea, mutta se tuntuu sopivan Maran kalpeaan kauneuteen. Puvussa on kauniita, hienovaraisia yksityiskohtia, kuten miehustan napitus. Puku on yhdistelmä tätä päivää ja vintagetyyliä, kokonaisuus on vähäeleisen romanttinen ja moderni.

Lady Gagan veistoksellinen puku on Brandon Maxwellin käsialaa. Puku on upeasti muotoiltu, mielenkiintoinen ja Gagan tyyliin täydellisesti sopiva.

Margot Robbien Tom Fordin puku on tavallaan perinteinen Oscar gaala-asu kaikessa kullanhohtoisessa näyttävyydessään, mutta sen käärmemäinen kangasvalinta tekee puvusta mielenkiintoisen ja trendikkään valinnan. Musta pikkulaukku pitkällä hapsukoristeella on ihana, sopii hienosti kokonaisuuteen.

Jennifer Garnerin kaunis musta iltapuku on Versacen. Se on hyvin klassinen malliltaan ja muotoilultaan, mutta erilaisten materiaalien yhdistelmä tekee puvusta kiinnostavamman. Tämä on varma gaala-asuvalinta, tyylikäs ja kaunis.

 Priyanka Chopran juhlakokonaisuus oli gaalan parhaimpia. Puku on mielettömän kaunis, moderni vyö rikkoo kokonaisuutta hyvällä tavalla, meikki ja hiukset tekevät kokonaisuudesta raikkaan. Puku on Zuhair Muradin varmaa, aina yhtä henkeäsalpaavan kaunista tyyliä.

Kuvat  Britti-Voguen sivuilta, kannattaa muuten käydä zoomailemassa pukujen kauniita yksityiskohtia vähän lähempää!

A la maison

Tällä viikolla on tullut vietettyä ikäänkuin pienimuotoista talvilomaa. Olin käymässä vanhempieni luona melkein viikon verran ja vaikka raahasin sinne koneenkin mukanani, eipä sitä tullut juuri avattua. Aika meni nopeasti muissa puuhissa. Helsinkiin palattuani on ollut taas muita kiireitä, joten tänään tuntui erityisen ihanalta olla kotona. Olen juonut pannullisen kahvia, syönyt pannukakkua, lukenut sisustuslehtiä, piirtänyt ja katsonut Ylen Areenasta Hercule Poirotia - ja nauttinut oman kodin rauhasta ja eilen tehdystä siivouksesta. Juuri tänään oma koti on tuntunut erityisen ihanalta ja innostuin ottamaan muutamia kuvia tänne blogiinkin jaettavaksi.

En muista olenko aiemmin erityisemmin kirjoitellut tästä asunnosta. Neliöitä on reilut 50, asunnossa on keittiö ja yksi suuri huone, joiden välille sijoittuu L-muotoinen käytävä ja isohko kylppäri. Huoneen kaunistuksena on kaksi suurta kaari-ikkunaa. Ikkunat ovat kadulle ja täällä on enimmäkseen hieman hämärää. Keittiö on taas sisäpihan puolella. Talo on 1920-luvulla rakennettu tiilitalo, kuten moni kaltaisensa täällä Töölössä. Ja koska asumme vuokralla, pintamateriaalit ovat mitä ovat. Mutta kaikesta huolimatta ja ehkä juuri siksi tämä on aivan ihana koti.

 Täällä on paljon perittyä, kierrätettyä, saatua tai muuten vain vanhaa. Pidän harmonisista, vaaleistakin sisustuksista, jopa minimalismista, mutta huomaan kaipaavani ympärilleni tavaroita, värejä ja kuvioita. Tykkään myös siitä, että koti ei ole koskaan liian valmis eikä yhtenäinen, pitää mielen virkeänä kun voi koko ajan miettiä seuraavaa pientä (tai isompaakin) muutosta. Ja sitten toisinaan tyydyn johonkin epäkohtaan, kuten jatkojohtoihin ja modeemiin, joka tönöttää paikallaan lähinnä vain siksi, että siitä se levittää tasaisesti signaalia myös keittiöön asti. Tai verhoihin, jotka ovat vähän liian lyhyet tämän(kin) asunnon huonekorkeuteen nähden. Olin haaveillut vaaleista, läpikuultavista verhoista ja viime kesän lopulla ompelinkin tänne sellaiset. Ne olivat kuitenkin liian ohuet, ja huoneessa kaikui ikävästi. Jouduin ottamaan ne pois ja laittamaan nuo takaisin. Vaalea, kuvioton verho tuntui myös jotenkin pienentävän tilaa, niin hullulta kuin se kuulostaakin.

 Talvi ei ole ollut kovin suosiollinen viherkasveilleni. Hankin Ikeasta kaktussetin piristämään, joskin kaktukset eivät tunnu oikein viihtyvän kanssani. Lasinalunen on jokin ilmaiskorilöytö, timantinmuotoisen paperipainon laitoin taas pitkästä aikaa esille, kun se tuli vastaan käydessäni läpi muita tavaroita.

 Harmaa kukkaruukku aluslautasineen on uusi hankinta, ihastuin kovasti tuohon kauniiseen värisävyyn. Nyt haluaisin vaihtaa kaikki kukkaruukut samanlaisiin.

Isosta huoneesta löytyy olohuone, makkari ja työpisteeni. Huonetta on jaettu kirjahyllyillä, joiden taustapuoli on onneksi siisti ja yhtenäinen. Hyllyjen alapuolella on liukuovikaapistot, jotka tuovat myös mukavasti yhtenäisyyttä. Minulla on kuitenkin enemmän kirjoja, lehtiä ja muuta sälää, kuin säilytystilaa niille, joten tästä syystä hyllyjen päällä on erilaisia säilytysyksiköitä.

Kirjahyllyt ovat syvempää mallia, itseasiassa ne on alunperin mitoitettu mm. vinyylilevyille sopiviksi. Kirjoja on siis kahdessa rivissä. Pyrin tätä nykyä lainaamaan kirjat kirjastosta ja hankkimaan itselle vain niitä, joista tykkäsin jotenkin erityisesti - osittain juuri sen vuoksi, ettei niille ole oikein säilytystilaa.

Sohva hankittiin kierrätyskeskuksesta. Olin haaveillut vaaleammasta yksilöstä, mutta tuo päätyi meille koska se oli siisti ja hyväkuntoinen. Alkuun tuo keinosäämiskä tuntui vähän kamalalta vaihtoehdolta, mutta kissojen kanssa se on kyllä osoittautunut hyväksi. Se ei kerää karvaa, päälliset ovat vesipestävät eikä pintamatsku innosta kynsienterotteluun. Ruskea väri sopii muihin huonekaluihin. Sohva on varsin pehmeä, siinä on ihana ottaa päikkärit ja kuvaankin sitä termillä "halaava", koska siinä makoillessa tuntuu kuin olisi jossain suuressa sylissä. Ei se nyt mikään kodin kaunistus ole, mutta ihan kelpo sohva sanoisin.

 Sohvan taakse jää työpiste, joka on koottu vanhan Singer-ompelukoneen pöytäkannelle. Kone on ehjä, mutta ei ihan toimintakunnossa, joten se majaileekin pöytänsä suojissa. Täytyykin esitellä se joskus, kaunis yksilö kuten tuollaiset vanhat ompelukoneet yleensä ovat. Sen päällä on ompelukoneen paikka, välillä nostan ompelukoneen sivuun ja laitan tilalle kannettavan tietokoneen. Harmaa työvalaisin on muuten suhteellisen uusi kirppislöytö. 

Vanhan liinavaatekaapin päällä on tällä hetkellä pari Ikean mehikasveja, muutama kynttilä, korulipas, korurasia ja tuo vanha vihreä lasipullo. Taustalla mummon ja kummipoikien kuvat. Yleensä seassa pyörii vielä korviksia ja sormuksia, joita käytän useimmiten.

Tällaista siis täällä meillä. Voisin kuvailla kodin sisustusvalintoja termillä satunnainen, koska moni juttu tuntuu vain päätyneen tänne. Saatan haaveilla jostain asiasta, mutta löydänkin jonkun vähän toisenlaisen tilalle. Toisaalta näin jaa taas tilalle uusille ideoille. Yksi uusi kirppislöytö odottelee seinälle pääsyä ja haluaisin ommella pari uutta, vaaleaa tyynynpäällistä kevääksi. Keittiöön olisi kiva saada uusi pöytäliina. Tarvitsisin paremman työtuolin. Haaveilen, että tuo olohuoneen suuri matto voisi olla kesällä varastossa ja joku vaaleampi tilalla. 

Koti on kiva. Kelpaa syödä pannukakkua ja kehrätä kissojen lailla onnellisena, kun just nyt on ihan parasta juuri tällä tavalla. Huomenna sitten ehkä jo jotain muuta.

Kirjeitä Tove Janssonilta

Boel Westinin ja Helen Svenssonin toimittama Kirjeitä Tove Janssonilta (Schildts & Söderströms 2014) on kolmas Tove Janssonin elämään perustava teos, jonka olen lukenut parin vuoden sisällä. Se kokoaa hyvin yhteen kaksi aiempaa elämänkertateosta, joissa molemmissa viitattiin monesti Janssonin runsaaseen ja vivahteikkaaseen kirjeenvaihtoon. Kirjeissään Jansson kuva elämäänsä, ajatuksiaan, työtään, matkojaan ja rakkauttaan kirjeiden saajille. Kirja on jaoteltu kirjeiden saajien mukaan: kirjeet Janssonin perheelle, ystävä Eva Konikoffille, rakkaille ja ystäville Atos Wirtaselle ja Vivica Bandlerille sekä myöhemmin elämänkumppani Tuulikki Pietilälle, Janssonin äidille Signe 'Ham' Hammarsten-Janssonille, ystävä Maya Vannille sekä kustantaja ja ystävä Åke Runnquistille. Kirjeet sijoittuvat aikavälille 1932-1988, Janssonin nuoruusvuosista vanhuuteen asti.

Kirjeiden parhainta antia on Janssonin taito kuvailla elävästi ja selkeästi paikkoja ja niiden tunnelmia. Matkakertomukset ovat mielenkiintoista luettavaa, ja eksoottiset paikat ovat monesti toimineet inspiraationa Muumilaakson paikoille ja tapahtumille. Tove Jansson oli lapsuudesta asti viettänyt lomia perheensä kanssa saaristossa ja "saarielämä" oli tärkeää vastapainoa hektiselle kaupunkielolle, vaikka toki Jansson teki saarillaan kovasti töitäkin.

Kirjeistä välittyvä ajankuva on myös hyvin mielenkiintoista. Nuoren ihmisen elämää, opintoja ja pohdintoja, sekä ensimmäisiä matkoja yksin Eurooppaan. On 1930-luvun Pariisi, matkailua Ranskassa, myöhemmin Italiassa. Sitten syttyy sota ja se tuo mukanaan ankeuden ja epävarmuuden, joka vaikuttaa niin ihmissuhteisiin kuin työhönkin. Sodan myötä Jansson löytää elämäänsä myös tärkeitä kiinnekohtia, kun ateljeekotinsa, josta tulee hänen tärkeä tukikohtansa elämässä.

Aluksi oli jotenkin vaikeaa tarttua tähän teokseen, kesti hetken aikaa tottua kirjemuotoon ja siihen, että tapahtumat "hyppivät", kun useammalle henkilölle on kirjoitettu kirjeitä samaan ajankohtaan ja sen tapahtumiin liittyen. Mietin monesti, onko jaottelu eri kirjeidensaajien välillä hyvä, vai olisiko helpompaa, että kirjeet etenesivät aikajärjestyksessä. Lopulta jaottelu tuntui kuitenkin loogiselta - jo pelkästään siksi, että Jansson kirjoittaa hieman erilaisista asioista eri henkilöille. Pidin siitä, että kirjeiden saajat esiteltiin heidän jaksojensa aluksi. Jaksot on myös koottu taitavasti. Kirjeiden lopussa on alaviitteitä, joissa selvennetään Janssonin käyttämiä sanontoja, termejä, viittauksia tiettyihin tapahtumiin ja ihmisiin.

Kirjeistä saa sen vaikutelman, että Jansson oli äärimmäisen ahkera ja työteliäs, hieman hullutteleva, sosiaalisissa tilanteissa ujo, bisnesasiossa luja ja päättäväinen, avoin, inhimillinen, boheemi, herkkä tyyppi, jolle oma perhe oli valtavan tärkeä. Taidemaalarin ura tuntuu jääneen kaiken muun alle, myöhemmissä kirjeissään Jansson toteaakin että muumihomma on paisunut liian suureksi. Siitä huolimatta Jansson tuntuu kuitenkin rakastaneen muumejaan hyvin paljon kirjoittaneen hahmoihin paljon itseään ja tapahtumiin omaa elämäänsä. Kun Janssonin äiti hoitaa kesäisin ruusupensaitaan ja kerää näkinkenkiä tai simpukoita rannalta, ei jää epäilystä etteikö muumimamman esikuva olisi ollut Janssonin oma äiti. Hänen isänsä taas rakasti dramaattisia tarinoita, myrskyjä ja oli oiva toveri seikkailuissa - kuin muumipappa ikään. Italiassa nuori Jansson tekee oman retkensä syrjäiselle rannalle ja tutustuu tulivuoriin, niistäkin saa myöhemmin lukea muumikirjoista.

Tove Jansson on edelleen ihan mielettömän inspiroiva, ikään kuin hänen elämänsä jo itsessään olisi ollut kokonaistaideteos. Säästelin viimeisiä sivuja pitkään, koska en olisi halunnut kirjan vielä loppuvan. Toisaalta tähän teokseen olisi helppoa palata myöhemminkin ja löytää aina jotain uusia yksityiskohtia kirjeistä, joihin ei ehkä aiemmin kiinnittänyt huomiota. Suosittelen!

Alice+Olivia FW2016

Alice + Oliviaa olen fiilistellyt täällä blogissa aiemminkin. Merkin lookbook-kuvissa on monesti visuaalisesti jotain sellaista, joka iskee meikäläiseen. Näissä kuvissa hypätään jo syys-talvi 2016-2017 kauteen, mutta nämä nyt vaan tuntuvat kaikessa värikkyydessään ja kirjavuudessaan inspiroivan juuri nyt. Malliston henki on hyvin seitkytlukulainen, boheemi ja taiteellinen. Se on oodi 1970-luvun lopun New Yorkin taidepiireille:

Stacey Bendet’s Fall 2016 collection for alice + olivia is set in the cultural playground that was and is downtown New York City. For Bendet, this collection is a modern ode to the late seventies downtown art scene; where rock and roll edge meets geek chic glamour. New York was bleak and dangerous, financially bankrupt but culturally rich as the art and music scenes boomed. The air was filled with perilous possibilities and a melting pot of cool culture. The collection is comprised of an eclectic sensual mix of pieces with a palette referencing the kaleidoscope of colors by the artist Frank Stella. Bendet has created a world of underground subway stations, artist studios, and rock and roll vinyl backdrops for this strong, sexy and vibrant collection. – Alice+Olivia

Rakastan tuo mustaa lintu- ja kukkakuvioitua housupukua, se on upea! Mietin voisikohan se olla olla brodeerattua silkkiä? Vai onko kyseessä ihan printtikuvio, joka tapauksessa se on ihan täydellinen. Ylipäätään malliston kirjailut, leopardikuosi, nuo mummomaiset käsilaukut, vaaleanpunaisen ja punaisen yhdistelmä, housupuvut, flarelahkeet ja farkut ylipäätään - ihan kreisiä ja siksi niin ihanaa! Tykkään myös taas kerran tämän merkin mallistokuvien lavastuksesta, se on malliston henkeen täydellisesti sopiva ja mallien tarkkaan harkitut asennot tekevät kuvista taidetta itsessään. Ihan kaikki malliston yksityiskohdat eivät, ainakaan ihan vielä, nappaa, kuten vaikkapa nuo leveät vyöt, mutta onneksi ihan kaikesta ei tarvitse tykätäkään.

Kuvat ja tekstilainaus Designscene-sivustolta, kuvien oikeudet Alice+Olivia

Luonnoskirjaprojekti

Edellisessä postauksessa kirjoittelinkin piirustusoppaasta, joten tämä olkoon nyt vähän jatkumoa sille. Minulla on ollut vähän huono tapa hamstaraja kivoja muisti- ja luonnoskirjoja, jotka sitten jäävät kaappeihin lojumaan ja vievät tilaa. Jo viime vuonna totesin, ettei tässä nyt ole mitään järkeä ja olen yrittänyt systemaattisesti täyttää vanhempia kirjoja. Piirrän paljon ihan vain irtopapereille, jotka sitten taas pyörivät siellä sun täällä, kunnes kasaantuvat ja siirrän ne pinkkana johonkin talteen. Kaikki piirrokset eivät edes tunnu säilyttämisen arvoisilta, mutta olen tässä samalla opetellut myös arvostamaan enemmän omaa kädenjälkeä. 

Laitoin Instagramiin taannoin videopätkän, johon kuvasin yhtä luonnoskirjaa, jota olin alkanut täyttää enemmän. Nyt se on jo lähes täynnä ja olenkin siirtynyt jo seuraavaan. Parasta tässä koko hommassa on se, että piirrän/maalaan nykyään paljon enemmän, ehkä jotain kehitystäkin on tapahtunut ja ainakin pari luonnoskirjaa on jo päässyt hyötykäyttöön.

😂😃😯😳😝😄 #luonnoskirja #sketchbook #sketching #kaikenlaista #practicemakesprogress

Video, jonka Heidi Lepomäki (@hepolei) julkaisi 22. 01ta 2016 klo 2.48 PST

Skannailin jotain piirroksia yhtänä iltana ja täytyy sanoa, että luonnoskirjan skannaaminen olikin aika haastavaa, se nimittäin pursuilee ja kupruilee, koska osa piirroksista on suoraan piirretty tai maalattu kirjaan, osa taas erikseen liimattuina. 

 Tosin kahden aukeaman jälkeen luovutin siltä kerralta, kun tuskastuin huonoon skannauslaatuun, vaikka onhan näissäkin oma hauskuutensa. Aika paljon kukkia ja naishahmoja tulee kyllä piirreltyä, mutta vähitellen joukkoon on alkanut eksyä muitakin juttuja...

#kahvikissa is person who enjoys drinking a lot of coffee ☕🐱 #cat #coffee #coffeemug #coffeecat #catillustration #illustration #watercolour #guache

Kuva, jonka Heidi Lepomäki (@hepolei) julkaisi 12. 01ta 2016 klo 4.12 PST

... kukat, kahvi ja kissat - just love them so!

Paikoillanne, valmiit, piirrä!

Paikoillanne, valmiit, piirrä! Piirustusopas kaikille kynänkäyttäjille (Atena 2013) on jotenkin vähän kömpelöstä nimestään huolimatta todella inspiroiva piirustusopas, jonka hankin tammikuun kirja-aleista. Se oli Suomalaisessa roimassa alennuksessa ja maksoi 7,95€ - tosin mietin sen hankintaa muutaman päivän ajan, piirustusoppailla kun on taipumus vanheta äkkiä ja haluaisin hankkia vain opuksia, joista on iloa pitkään. Tässä kirjassa hauskinta onkin sen antamat ideat ja inspiraatio, ylipäätään kevyt suhtautuminen piirtämiseen. Sen sijaan, että kirjassa opettaisiin vain pelkästään tekniikoita ja asioiden kuvaamista mahdollisimman esittävinä, se keskittyy innostamaan erilaisiin tapoihin ja tyyleihin, kokeilemaan ja olemaan luova.

Kirja on visuaalisesti raikas ja runsas ja sitä selaillessa tulee vilpittömän innostunut ja hyvä fiilis. Se sisältää helppoja ja selkeitä ohjeita ja vinkkejä ja teoreettisempikin osuus on esitetty ymmärrettävällä tavalla. Suosittelen lämpimästi tätä opusta kaikille piirtämisestä kiinnostuneille, taitoihin ja tyylilajiin katsomatta!

Boutique, gallery, home

Kävin joku aika sitten Samujin uudessa liikkeessä, Erottajankadulla. Arkkitehtonisesti mielenkiintoinen tila on yhdistelmä vaatekauppaa, galleriaa ja kotia ja kokonaisuus onkin visuaalisesti varsin houkutteleva.

 Vaatemallisto on esillä heti katutasossa.

 Portaat vievät puoli kerrosta ylemmäs, jossa Samujin Koti-mallisto pääsee kauniisti esille. 

 Kotimalliston lisäksi myynnissä on myös taidetta, mm. pieniä veistoksia ja grafiikkaa. 

Samujinaisen (tai miehen, vaikka miestenmallisto onkin tällä hetkellä hieman tauolla) kotona näyttää kauniilta ja harmoniselta. Funkkishenkeä, sopivasti vintagea yhdistettynä moderneihin linjoihin ja tämän hetken trendeihin.

 Myyntitiski on kuin suuri kaavoitus- ja leikkauspöytä, sen takana seinällä on Tuukka Tammisaaren suurikokoinen "Lobster dinner" -maalaus, joka sopii kyllä täydellisesti myymälätilaan ja Samujin tyyliin.

Samujin uusi myymälä löytyy siis osoitteesta Erottajankatu 9B, sisäpihan puolelta. Liike noteerattiin vastikään mm. Wallpaper* -lehdessä, jutun voi lukea täältä.