9.4.2016

Leikekirjojen aarteita

Olen vuosia koonnut erilaisia luonnos- ja leikekirjoja, välillä kirjoitellutkin niistä. Piirrokset ja ideat tuntuvat kovin henkilökohtaisilta, luonnoskirjat päiväkirjoilta. Leikekirjat ovat muistiinpanoja nekin, mutta eivät niin henkilökohtaisia. Sitä paitsi leikekirjan kokoaminen on mitä rentouttavinta puuhaa, jota voin suositella lämpimästi. Itse tartun saksiin ja liimapuikkoon varsinkin silloin, kun omat ajatukset tuntuvat olevan täysin jumissa. Kuvasin muutamaa leikekirjaani, ehkä näistä saa joku toinenkin inspiraatiota itselleen. Ja juu, on liimakurttuja ja valoheijastumia ja sen sellaista, but you will get the point, right?















Nykyään puhutaan paljon aarrekartoista ja mindmapeista, joita koostetaan varsinkin lehtileikkeiden avulla. Järjestetäänpä kurssejakin, joilla näitä aarrekarttoja väsäillään. Voisin kuvitella, että sellaiseen on hauska osallistua.
Itse suosin Tigerista saatavia muutaman euron maksavia muistikirjoja, varsinkin niitä A4-kokoisia, joissa on vahvat ja kauden "trendikuosilla" päällystetyt kannet. Mieluiten suosisin blankoja kirjoja, mutta viivallisetkin kelpaavat. Kovin paksuja kirjoja en suosi, toisinaan irroitan ohuemmistakin niteitä kirjan välistä, jotta lehtileikkeiden ja liiman paksuntavat sivut mahtuisivat jotenkin samoihin kansiin. 
Leikekirjoihin saa myös karsittua vain ne kivoimmat kuvat ja tärkeimmät artikkelit lehdistä, katalogeista ja mainoksista joiden säilytteleminen vuositolkulla olisi ihan mahdotonta. Aiemmin saatoin hioa ja miettiä kuvakollaaseja tarkemmin ja pidempään, nyt suosin nopeampaa ja spontaanimpaa yhdistelyä. Toisinaan kokoan värejä, materiaaleja, tyylejä tai fiiliksiä, toisinaan sitten yhdistän vain kuvia toisiinsa sen enempää ajattelematta. Jokin yhtenevä tekijä kaikissa kuitenkin lopulta on ja leikekirjoja katsoessa voi oivaltaa itsestään jotain uutta. Suunnittelijan näkökulmasta toki on aina haastavaa käsitellä kuvamateriaalia, jottei tulisi liikaa omittua jo olemassa olevia ideoita sellaisinaan. Toisaalta taas joku kuva voi synnyttää täysin oman, uuden idean.

2 kommenttia:

Akissfromthepast kirjoitti...

Tää on kiva harrastus, ja vie kokonaisia lehtiä vähemmän tilaa. Minäkin napsin kuvia omasta leikekirjasta, piti postata mutta unohdin ne kuvat jonnekkin... Aika samaa henkeä on :)
Kivaa viikonvaihdetta!

blandad. kirjoitti...

Akissfromthepast: Laita ihmeessä kuvia, ois kiva nähdä! Ja hyvää tätä viikonvaihdetta, nähtävästi en ole käynyt blogissa viikkoon... :D