Aiemminkin tuli jo todettua, tämä syksy on ollut kyllä kirppistelyn kulta-aikaa tai sitten oma tatsini on kehittynyt entisestään. Toisaalta tuntuu, että kirppiksille päätyy nykyään myös entistä parempaa ja uudempaa tavaraa ja joskus myös hinnat osuvat aika mukavasti kohdilleen. Kuvien suhteen laiskotti taas kerran, joten mennään tällaisella kollaasilla kirppislöydöistä syyskuulta ja lokakuulta.
Hennesin harmaa neule mustilla palloilla oli muistaakseni aika edullinen
löytö, muutaman euron luokkaa. Materiaali on puuvillaa, viskoosia,
polyamidia ja alpakkaa, joten neule lämmittää mukavasti. Aluksi tämä
kutitti ja pisteli kamalasti, mutta aluspaidan kanssa oikein mukava
päällä ja pistelykin tuntuu kadonneen.
Laukkuja on lähtenyt monta kiertoon, joten nähtävästi sillä verukkeella
olen päätynyt hankkimaan 3 lisää... ruskea krokokuvioinen on
nahkaa, tykkään mallista kovasti ja se sopii hyvin syyskauteen. Tämä löytyi
Fidalta neljällä eurolla, joka oli kyllä pieni yllätys, luulenpa ettei
tätä oltu tunnistettu nahaksi, kun pinnassa on kiiltokäsittely. Muutoinhan Fidalla saa tätä nykya pulittaa nahkalaukuista ihan reippaasti.
Ruskea nahkainen olkalaukku vetoketjutaskuilla on Tiger of Swedenin ja
maksoi neljä euroa kierrätyskeskuksessa! Siinä on pari kuulakärkikynän
jälkeä, mutta muuten ehjä ja kaikki vetskat toimivat. Kotona puhdistin
laukun saippuavedellä ja rätillä pyyhkien, annoin kuivua ja sitten
levitin pinnalle reilusti nahkabalsamia, jonka jälkeen laukusta tuli
entistä parempi. Malli on tuollainen olkalaukku, ei
varsinaisesti ihan ajankohtainen, mutta minusta se näyttää silti aika
kivalta ja on kätevä käytössäkin.
Tiilenpunainen rusettilaukku on taas alunperin Mangosta ja paksua
mokkanahkaa. Laukku oli todella hienossa kunnossa, luulenpa ettei sitä
ole juurikaan käytetty, koska malli on hieman epäkäytännöllinen.
Olkahihna kiinnittyy vastakkaisiin reunoihin, joten toiset vastakkaiset
reunat alkavat käytössä "repsottaa" ikävästi. Lisäksi painava rusetti veti etureunaa entistä enemmän "sivulle". Ompelin laukun reunoja sivulta
yhteen, jotta laukunsuu pysyisi hieman nätimmin kiinni ja samalla ompelin rusetin kiinni laukkuun. Yksinkertaisia juttuja, mutta laukusta tuli käytännöllisempi ja nätimpi käyttää. Hintaa tällä taisi olla vitosen luokkaa.
Mustat, hopeakärkiset tennarit taisin hankkia jo elokuun puolella, mutta ne ovat päässeet varsinaiseen käyttöön nyt vasta tässä syksyllä. Materiaali on keinonahkaa - todella hyvälaatuista, koska aluksi luulin näiden olevan nahkaa. Näistä taisin maksaa 7€, mutta ovat olleet kyllä hintansa arvoiset ja lisäksi keränneet myös paljon kehuja.
Ruskeat nahkaiset nauhakengät olivat taas ihan huippulöytö! Maksoin
näistä kympin, joka ei ole oikeastaan yhtään paha hinta näin
hyväkuntoisista ja kivoista kengistä. Näissä oli varren ympärillä
nahkaremmi ja solki, jotka otin pois, koska en tykännyt niistä. Lisäksi toisessa kengässä on sauma purkautunut hieman yhdestä kohtaa, joten ne täytyy käyttää suutarilla ja vielä lopuksi käsitellä nahkabalsamilla, mutta hyvät kengät näistä kyllä tulee pienellä vaivalla!
Musta-harmaa baseball-henkinen takki scuba-kangasta oli itseasiassa kaikista näistä kallein hankinta, 15€. Se tuntui aika kalliilta hinnalta, mutta ajattelin sitä välikausitakiksi, kun silloin oli vielä syyskuu ja lämmintä ja minulla akuutti takkitarve. En ehtinyt käyttää kuin muutaman kerran ja sitten sää ehti kylmetä jo niin paljon, että tämä oli pakko siirtää sisätakiksi. Takin alta pilkottaa harmaa trikoomekko, kirppislöytö sekin ja se taisi olla vieläpä ihan käyttämätön. Harmi vain että mekko on omaan makuuni inasen liian lyhyt, joten se odottelee tällä hetkellä inspistä helman pidennykseen. En ole vaan vielä keksinyt millaisella kankaalla sitä jatkaisi. Siitäkin saa kätevän arkimekon pienellä fiksauksella.
Meleerattu ruosteenoranssinpunainen neuletakki on uusimpia löytöjä,
siinä on lepakkomaiset hihat ja väljä malli. Tuo väri on aivan ihana!
Materiaaliltaan tämä on viskoosi-puuvilla-keinokuitusekoitetta ja aika
ohut. Hintaa pari euroa.
Lopuksi vielä pari peltipurkkia. Marimekon Kuja-peltipurkki pienemässä koossa maksoi nelisen euroa ja pääsi meikkipurkiksi kylppärin peilikaappiin. Tuo koko on sinne aivan täydellinen ja se ilahduttaa siellä minua päivittäin. Koukerokuvioinen keksipurkki on oikeasti uusi eikä edes kirppislöytö, sain sen ystävältä, kun olin kuulemma niin ihaillut purkkia hänen luonaan. Purkki on tosi kiva kuvioinniltaan, art nouveau-tyyliä ja kokokin on aika kätevä.
P.s. Vaatteet ja mustat tennarit ovat Kampin kirppikseltä (Runeberginkadun alkupäässä), ruskeat nahkakengät ja rusettilaukku Relove-second hand liikkeestä Töölöntorin kulmalta. Marimekon peltipurkki on Jade-kirppikseltä (Aleksis Kiven katu siinä Flemarin kulmilla). Krokolaukku Sörnäisten Fida, Tiger of Swedenin veska Itiksen Kierrätyskeskus, jonne muuten kannattaa ehdottomasti tehdä tutustumisvisiitti! Siinä ihan lähellä on myös Kontti kierrätystavaratalo, josta pidin myös.