Habitare 2018

Kävin eilen Habitaressa. Lauantain keskipäivän paikoittaiset, jonottamiseen asti yltäneet yleisöruuhkat ja oma, järjettömän väsynyt aamuvuoron jälkeinen olotila eivät olleet ehkä paras yhdistelmä inspiroitumiseen, mutta hyvä että tuli mentyä - aina löytyy kiinnostavaa katseltavaa ja inspiroivia juttuja.

Habitaren teemana oli tänä vuonna Roots - Pintaa syvemmälle eli asioiden juuret, aitous ja alkuperäisyys. Viime vuoteen nähden messuilla tuntui olevan vähemmän ihan uudelta tuntuvia juttuja ja toki tietynlainen samankaltaisuus ja ajan hengen tavoitteleminen näkyi osastosta toiseen. Omia suosikkejana oli mm. Signals -trendiosasto, jossa tulevaisuuteen visioitiin trendejä renessanssista uudenlaiseen glamouriin ja hyvinvointia tuottavaan ympäristöön esimerkiksi viherhuoneilla. Tykkäsin vaaleanpunaisen eri sävyistä, seinämaalauksista ja tauluista, tekstiileistä, valaisimista ja valikoiduista huonekaluista. Vihertävä seinäkaakelointi oli tosi kaunis Antiikkipuolella oli selkeästi paljon kaunista lasitavaraa tänä vuonna.  Minimalistisia asetelmia, viherkasveja ja harmonisen kauniita värisävyjä näkyi hyvin paljon eri osastoilla. Valaistus oli paikoitellen jopa hieman hämärää tunnelmavalaistusta. Habikids-alueen hauska kuvitusmaailma on Janine Rewellin käsialaa ja iloisen poikkeava ja varmasti lapsia kovasti puhutteleva. Finarten osastolta jäivät mieleen matot ja hauska seinäinstallaatio vanhoista sukkuloista. Klaus Haapaniemen jutut puhuttelevat minua aina ja vaikka heidän osastonsa oli täynnä erilaisia kuvioita, oli se myös tasapainoinen kokonaisuus.

Jotain yllättävää messuilla voisi kuitenkin olla, jäin kaipaamaan jotain sellaista hulluttelevaa kokeilunhalua, jossa kaksi tai useampi tyyli voisi sekottua toisiinsa jollain tavalla - esimerkiksi ulkoa hyvin pelkistetty konttimökki, jonka sisätiloissa palatsimaisuus kohtaisi Ikeasta tutun pieniin tiloihin sopivan järjestelmällisyyden. Jotain hieman uskaliaampaa visiota kaiken kauniin, mutta helposti sulateltavan rinnalle. Habitaresta jäi kuitenkin kokonaisuudessaan kiva fiilis. Messuille ehtii vielä tänään sunnuntaina klo 18 saakka.

Onnellinen kuu

Toukokuun ja yhtäkkiä ryöpsähtäneen kevään myötä on tullut voimakas halu kirjoittaa. Toukokuussa on ollut myös vähemmän työpäiviä pitkään aikaan, monta vapaapäivää peräkkäin. Ensin harmitti vähän, lähinnä siksi että palkka jäisi pieneksi. Mutta kaikki tämä vapaa-aika ja sitten nämä ihanat lämpimät päivät, fiilis on ollut vähän niin kuin olisin lomalla. Erinäisten työsopimuskuvioiden vuoksi minulla ei varsinaista pidempää lomaa ole, lomarahatkin käytetty moneen kertaan jo. Obladii obladaa life goes on ja sitä rataa, mutta luovalle ajattelulle tämä vapaus on tehnyt hyvää. Viime viikolla avasin kirjoitusohjelman ja kirjoitin muutaman rivin tarinaa, vain sulkeakseni tiedoston sitä koskaan tallentamatta. En muista koska olisin tehnyt niin, en varmaan sitten lukioaikojen. 

 Vapaapäivinä olen siivonnut nurkkia ja pyykännyt kesävaatteita varastosta ja talvivaatteita varastoa varten. Maannut puistossa ja lukenut ja kuunnellut kirjoja. Kävellyt ympäriinsä, kirppistellyt, syönyt ulkona, tavannut ystäviä, käynyt leffassa ja kaikkea sellaista pientä kivaa, johon lisäaspektinsa tuo se, että ulkona on ollut lämmintä, jopa kuumaa.

Yhtenä aamuna menin kuuteen töihin ja auringonnousu oli niin henkeäsalpaavan ihana, että mietin sitä koko päivän.

 

Toukokuu on kyllä yksi suosikkikuukausistani, oli se sitten millainen tahansa. Jotenkin iloinen ja kevyt, valoisa ja täynnä puhkeavia kukkia ja kevään kohinaa. Koko kesä vielä edessä. Tämä toukokuu on ollut aivan erityisen ihana, onnelliseksi tekevä. Ehkä siitä ja ajasta ja oman elämän tasaisuudesta on tullut tämä fiilis, että haluaisi kovasti luoda jotain, kirjoittaakin. Toivon että tunne jatkuu sittenkin, kun tuulet muuttavat suuntaa ja ilmat taas viilenevät. Vai voisiko edessä olla oikeasti pitkä kuuma kesä? Mikä ihana ajatus.

Tänään

Huhtikuu ja kevät! 

Hassua ajatella, että kuukauden päästä on jo toukokuu, kun nyt on vielä luntakin maassa. Talvi on ollut pitkä ja ihanakin, vaikka tuntuu etten kaikista ihanista ulkokeleistä jaksanutkaan niin paljon nauttia kun olisin halunnut. 

Olen miettinyt tosi paljon tätä tämänhetkistä elämäntyyliä. On päiväduuni, joka takaa riittävästi tuloja arjen pyörittämiseen sekä aikaa myös omalle taiteelliselle toteutukselle. Päiväduuni on mukavaa, työpaikka hyvä ja työkaverit kivoja. Vapaapäivinä olen kuitenkin usein aika poikki, joten käytän kallisarvoisen ajan helposti haahuiluun tai pelkkiin arkisiin juttuihin kuten pyykkäämiseen ja siivoamiseen. Työaikani vaihtelevat, joten vapaa-ajalla koitan nähdä myös ystäviä, jos siihen on mahdollisuus. Syyllistän itseäni tästä, hoen mielessäni miten heitän aikaa hukkaan. Sitten toisinaan saataan päiväduunin jälkeen tehdä toisen työpäivän lisää niitä omia juttuja. Ja tavallaan koko ajan suren myös sitä, miten oikeastaan haluaisinkin käyttää kaiken työajan koulutusta vastaavaan duuniin.

Lohduttaudun kuitenkin ajattelemalla, että juuri nyt kaikki asiat ovat paljon paremmin kuin aiemmin. Ajattelen myös, että jokaisella on erilaisia elämänvaiheita elämässään, harvan työura on samanlaista jatkumoa vuosikymmenestä toiseen enää nykyään. Tämä on tätä, tässä ja nyt. Vuoden päästä voi olla taas jo jotain ihan muuta.

Eniten pelkään elämän jumahtamista, sitä etteivät asiat ikinä liikkuisi tai muuttuisi mitenkään. Oikeastaanhan tämä kaikki epävarmuus ja oleminen onkin juuri sitä, mitä olen aina halunnut, koska halusin jotain ihan muuta, kuin sitä kaikkein perinteisintä elämää.
Tänään on siis kaikki just hyvin näin. 
 
 Mutta tätä blogia haluaisin kyllä oppia taas päivittämään useammin.